Jukka Perko Avara julkaisee uuden albuminsa toukokuussa

1148
lukukertaa

perkoinvisible

Oman tunnistettavaa soundiaan kehittävä triokokoonpano on kolmen omaleimaisen muusikon saumaton yhteensulautuma. Tuoreen levyn julkaisee saksalainen jazzin suurlevymerkki ACT Music ja yhtye juhlii julkaisua kesäkuussa esiintymällä Helsinkiin avautuvalla G-Livelab-klubilla.

Saksofonisti Jukka Perkon ja kitaristikaksikon Jarmo Saari – Teemu Viinikainen muodostama Avara julkaisee toisen albuminsa 27.5. saksalaisen ACT Music -levymerkin kautta. Invisible Man esittelee kahdentoista kappaleen verran kolmen omaleimaisen artistin muodostaman trion tuoretta musiikkia, jossa tiivis kokoonpano hioutuu upeasti yhdeksi musiikilliseksi yksiköksi. Altto- ja sopraanosaksofonia soittavan Perkon pohdiskeleva ilmaisu löytää sukulaissielunsa Saaren sähköisestä ja Viinikaisen akustisesta kitarasta. Jukka Perko Avara esiintyy levynjulkaisukonsertissa perjantaina 10.6. ensimmäisten joukossa Pikku Roobertinkadulle avautuvalla G-Livelab-klubilla.

Avaraa on helppo luonnehtia erilaiseksi jazztrioksi. Yhtyeen laajat musiikilliset maisemat ovat kolmen lahjakkaan muusikon saumattoman yhteissoiton tuotosta. Kahden kitaristin luoma äänimaailma muodostaa yhtenäisen kudelman, jota Perko värittää melodisella ja alati kokonaisuutta palvelevalla soitollaan. Juuri kolmen instrumentin yhtenäisyys ja laaja musiikillinen ymmärrys takaavat sen, että Avara kuulostaa alati nimensä mukaiselta, olipa sitten kyseessä avausraita Invisible Manin kaltainen introspektiivisen pohdiskeleva teos tai He Left the Road -kappaleen intensiivinen ryöpsähtely. Avaran musiikki on kuin moderni mustavalkovalokuva – samaan aikaan ajaton ja nykyaikainen, jossain omalla kartallaan.

”Koen, että niin ihmisenä kuin muusikkonakin tehtäväni on syntyä elämäni aikana uudelleen, omaksi itsekseni”, Jukka Perko sanoo. ”Avaran musiikki on minulle tämän syntymän peili, joka heijastaa esiin itsestäni nekin puolet, jotka ovat ennen olleet näkymättömissä ja kuulumattomissa. Invisible Man on jäähyväislevy entiselle se omistettu kaikille, jotka eivät koe tulleensa kuulluksi tai nähdyksi omina itsenään.”

Tuore levy Invisible Man pitää sisällään yhteensä kaksitoista kappaletta, joista yhdeksän on Avara-kolmikon omaa käsialaa. Lainakappaleet on poimittu Eric Claptonilta, Peter Gabrielilta ja Gabriel Faurélta uudelleen Avaran poikkeukselliseen ilmaisuun sovittaen. Jukka Perko Avara debytoi levymuodossa vuoden 2012 nimikkoalbumillaan, jonka julkaisi EMI Blue Note. Hyvin menestynyt yhtye on esiintynyt mm. suosituissa kirkkokonserteissa virsiklassikoita versioiden. Münchenissä majaansa pitävän ACT Musicin julkaisema Invisible Man vie Avaraa entistä voimakkaammin myös Suomen rajojen ulkopuolelle ja yhtyeelle suunnitellaan parhaillaan esiintymisiä Saksaan syksylle 2016.

Jukka Perko Avara: Invisible Man
ACT Music CD 9819-2, 2016 (julkaisupvm 27.5.)
Jakelija: Oy Fg-Naxos Ab

1. Invisible Man (Teemu Viinikainen) / 2. Like Father Like Son (Teemu Viinikainen & Jukka Perko) / 3. Tears In Heaven (Eric Clapton & Will Jennings) / 4. He Left the Road (Jukka Perko, Jarmo Saari & Teemu Viinikainen) / 5. Pimento (Teemu Viinikainen & Jukka Perko) / 6. Sweet Solitude (Teemu Viinikainen) / 7. Nameless Angel (Jukka Perko) / 8. Awakening (Jukka Perko) / 9. Helmi (Jarmo Saari) / 10. Open Door (Jarmo Saari & Jukka Perko) / 11. Don’t Give Up (Peter Gabriel) / 12. Pavane (Gabriel Fauré)

Jukka Perko, altto- & sopraanosaksofoni / Jarmo Saari, sähkökitara / Teemu Viinikainen, akustinen kitara

Jukka Perko Avara
Invisible Man -levynjulkistuskonsertti
pe 10.6. klo 19 (ovet 18.30)
G-Livelab (Pieni Roobertinkatu 16, Helsinki)
(Konsertin lipunmyynnistä tiedotetaan toukokuun aikana)

http://www.jukkaperko.com
http://www.actmusic.com