Esa Pietilä kantaesittää Kalevi Ahon konserton tenorisaksofonille

1003
lukukertaa
Kuva: Patrik Stenström.
Kuva: Patrik Stenström.
Esa Pietilä. Kuva: Patrik Stenström.

”Kun Esa Pietilä pyysi minulta vuonna 2010 teosta tenorisaksofonille ja orkesterille, vastasin tietenkin myöntävästi. Paitsi että Esa on fantastinen muusikko, myös tenorisaksofoni ilmaisuvoimaisena instrumenttina kiinnosti minua. Sille on kaiken lisäksi sävelletty todella vähän kelvollista soolo-ohjelmistoa, ja konserttoni lienee pohjoismaiden ensimmäinen tenorisaksofonikonsertto”, kertoo säveltäjä Kalevi Aho. Konserton alkusysäys juontuu kuuden vuoden takaiseen maaliskuuhun, jolloin Aho kävi kuuntelemassa Helsingin Metropolian konserttisalissa Pietilän kokeellisen jazzkonsertin. Konsertin jälkeen taiteilijat keskustelivat siitä, ettei tenorisaksofonille ole sävelletty riittävästi korkeatasoista musiikkia. Pietilä tiedusteli, olisiko Aho mahdollisesti kiinnostunut säveltämään kyseiselle instrumentille jotain. Tenorisaksofonikonserton varsinainen sävellystyö alkoi keväällä 2015.

Jazz- ja nykymusiikin kentällä kansainvälisesti tunnustettu Esa Pietilä on merkittävimpiä suomalaisia saksofonisteja. Hänet tunnetaan virtuoosisesta ilmaisustaan ja monipuolisuudestaan. Pietilää on totuttu kuulemaan jazzin ohella lukuisissa klassisen musiikin ja nykymusiikin projekteissa. Hän esiintyy lukuisissa kokoonpanoissa, joista tunnetuin lienee ulkomaillakin mainetta niittänyt jazzkvartetti Liberty Ship. Pietilä tunnetaan myös monipuolisena säveltäjänä, ja hänen teoksiaan ovat kantaesittäneet muun muassa Avanti!-kamariorkesteri sekä Zagros Ensemble. Lisäksi Pietilältä on tulossa huhtikuussa 2016 uusi soolosaksofonille ja eloelektroniikalle sävelletty albumi.

Yksiosainen konsertto jakaantuu useisiin tempoiltaan vaihteleviin jaksoihin. Solistille teos on vaativa, sillä siinä on käytetty tenorisaksofonin ilmaisumahdollisuuksia monipuolisesti. ”Ahon konsertto on monipolvinen ja virtuoottinen teos, joka esittelee modernin saksofonin värikkäitä ilmaisumahdollisuuksia. Näihin kuuluvat esimerkiksi laajennetut erikoissoittotekniikat, kuten moniääniset multiphonics-tekniikat, erilaiset äänenvärin muokkaukset sekä improvisointi”, kertoo Pietilä. Teokseen sisältyy myös improvisoitava kadenssi, jonka solisti soittaa darabuka-rummun kiihkeän rytmikuvion ylle.

Ahon tenorisaksofonikonsertto sävelletty ja omistettu varta vasten Pietilälle. Lisäksi konsertto on sekä Pori Sinfoniettan että Lappeenrannan kaupunginorkesterin tilaustyö, ja konserton ensiesitykset Porissa ja Lappeenrannassa muodostavat täten kaksoiskantaesityksen. Kantaesitykset järjestetään Porissa torstaina 10.3 ja Lappeenrannassa viikkoa myöhemmin, torstaina 17.3.

Kalevi Aho:
Konsertto tenorisaksofonille ja orkesterille (2015)
Mesto – Interludio I – Vivacissimo, leggiero – Interludio II – Andante, dolente – Allegretto ritmico – Cadenza – Epilogue (Andante)
Solisti: Esa Pietilä, tenorisaksofoni

Torstai 10.3 klo 19
Pori Sinfonietta, Promenadisali
KOLME FILOSOFIA – VARASLÄHTÖ BACH-FESTIVAALIIN
Jan Söderblom, kapellimestari
Esa Pietilä, tenorisaksofoni
J.S Bach/ Kalevi Aho: Contrapunctus XIV
Kalevi Aho: Konsertto tenorisaksofonille ja orkesterille
Joseph Haydn: Sinfonia nro 22 ”Filosofi”
Liput: 23,50 /18,50 / 7,50 €

Torstai 17.3 klo 19
Lappeenranta-Sali, Lappeenrannan kaupunginorkesteri
FONIATRIEN TAIVAS
Tibor Bogányi, kapellimestari
Esa Pietilä, tenorisaksofoni
Mendelssohn: Heimkehr aus der Fremde -alkusoitto op. 89
Kalevi Aho: Konsertto tenorisaksofonille ja orkesterille
Mozart: Sinfonia nro 38 D KV 504 ’Prahalainen’
Liput 30 / 20 €

http://esapietila.com/
http://esapietilaproductions.com/