Timo Lassy julkaisee uuden albuminsa toukokuun lopussa

913
lukukertaa

Yksi vuoden odotetuimmista kotimaisista jazzjulkaisuista näkee päivänvalon 29. toukokuuta, kun Timo Lassyn uusi albumi Love Bullet saa julkaisunsa saksalaisen Membran-levymerkin ja sen Must Have Jazz -alabrändin kautta. Suomen valovoimaisimpiin jazztähtiin tällä hetkellä kuuluvan Lassyn neljäs studioalbumi syventää tenorisaksofonistin ja hänen tiiviiksi yksiköksi hioutuneen bändinsä ilmaisua entisestään pysyen samalla uskollisena artistin tunnistettavalle soundille. Timo Lassy Band esiintyy Helsingissä keskiviikkona 3. kesäkuuta levynjulkaisutapahtumassa Eerikinkadun Dubrovnik-klubilla, jossa yhtye soittaa kaksi täyspitkää settiä saman illan aikana.

Timo Lassyn rinnalla tulevalla albumilla kuullaan jo tutuksi tullutta ydinryhmää Georgios Kontrafouris (wurlitzer-piano ja urut), Antti Lötjönen (basso), Teppo Mäkynen (rummut) ja Abdissa Assefa (lyömäsoittimet). Lisäksi albumilla vierailevat trumpetisti Jukka Eskola ja vibrafonisti Panu Savolainen.

”Siinä missä edellinen studiolevyni oli spontaaniin tunnelmaan perustunut ’cooking session’, on Love Bullet harkitumpi kokonaisuus”, Lassy kertoo. ”Pääpaino on sävellyksillä, jotka toimivat yhdessä ja albumi on nimen omaan yhtenäinen kokonaisuus, jossa ydinyhtyettä täydennetään tarvittavilta osin, jotta kustakin kappaleesta saadaan irti paras mahdollinen.”

Albumin kansiteksteistä vastaa maamme tunnetuimpiin taiteilijapersooniin kuuluva M.A. Numminen, joka kirjoittaa että Lassyn musiikissa ”kysymyksessä on metafyysinen lähestymistapa, joka saa vastaanottajan tuntemaan jazzin pyhyyden”.

Albumin ennakkoteaser: https://www.youtube.com/c/timolassyofficial

Timo Lassy: Love Bullet
Membrane / Must Have Jazz CD/LP/digi 2015 (julkaisupäivä Suomessa 29.5.)
Jakelija: Playground Music

1. Love Intro 2. Green Pepper Strut 3. Love Bullet 4. Hip Or Not 5. Fast Fabio 6. Stay Close 7. We Jazz Theme 8. Waltz Unsolved 9. Undecided 10. Bullet Outro

Kaikki sävellykset Timo Lassy paitsi Love Bullet Intro/Outro Teppo Mäkynen.

Timo Lassy Band: Love Bullet -levynjulkaisutapahtuma
Ke 3.6. Dubrovnik Lounge&Lobby (Eerikinkatu 11, Helsinki)
Setti 1 klo 19.00 (ovet klo 18.00)
Setti 2 klo 21.30 (ovet klo 21.00)
Liput 25 / 15 € Tiketti

Tapahtuma Facebookissa

http://facebook.com/timolassy