The Northern Governorsilta kakkoslevy

800
lukukertaa

tngov

Ylistetyn esikoisalbuminsa vuonna 2012 julkaissut The Northern Governors julkaisee vihdoin uutta materiaalia. Entistä funkimpaan ja tanssittavampaan suuntaan siirtynyt bändi julkaisee kakkosalbuminsa  perjantaina 10.  huhtikuuta. Jyri Sariolan Mimix-studioilla äänittämä ja tuottama levy sisältää viisitoista uutta kappaletta. Albumin ensimmäisenä singlenä on jo julkaistu tarttuva I Am With You –single.

” Käsissämme on pitkälti jammailuiden pohjalta syntynyt levy. Haimme funkimpaa ja tanssittavampaa linjaa. Tällä kertaa mukana on vähemmän jazzia ja enemmän laulubiisejä kun edellisellä levyllä.  Tämä on hirveällä riskillä tehty levy, mukana on kornejakin juttuja, mutta halusimme elävän levyn.” Kalevi Louhivuori

The Northern Governors Funky Elephant Festivaaleilla lauantaina 11.4.2015

Kovana livebändinä tunnettu The Northern Governors soittaa levynjulkaisukeikkansa heti levynjulkaisua seuraavana päivänä kun yhtye astelee The Circuksen lavalle The Funky Elephant Festivaaleilla. Kesällä yhtye on mahdollista nähdä myös Savitaipale Soi Festivaalilla sekä Puistobluesissa. Myös klubikeikkoja on tulossa lisää.

The Northern Governors on kotimaisen jazz- ja soulmusiikin huipuista koottu todellinen tähtikentällinen, jonka jäseniä yhdistää vankka kokemus sekä intohimo rytmimusiikkiin.  Monet yhtyeen jäsenistä ovat myös kuulua Pokelan musiikkisukua.  Yhtye saikin alkunsa sukujuhlissa vuonna 1987 Marjatta Pokelan järjestämällä Mörköleirillä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun serkukset Kalevi Louhivuori, Osmo Ikonen, Petteri Sariola ja Jyri Sariola soittivat yhdessä.  Viime syksynä Kiinan Macaolla kolmannen sijan  ja 100 000 Hong Kongin  dollaria yli 180 bändin kansainvälisessä yhtyekilpailussa napanneen The Northern Governorsin kakkoslevy julkaistaan huhtikuun 10. päivä.

The Northern Governors:
Kalevi Louhivuori, trumpetti, laulu
Jukka Heikkinen, koskettimet
Petteri Sariola, kitara, laulu
Osmo Ikonen, basso, laulu
Jyri Sariola, rummut
Linda Fredriksson, saksofonit
Jay Kortehisto, pasuuna