Jori Huhtala 5 -jazzkvintetti kiertää Suomea huhtikuussa

984
lukukertaa
Kuva: Tuomas Timonen.
Kuva: Tuomas Timonen.
Kuva: Tuomas Timonen.

Tuoretta suomalaista jazzia soittava Jori Huhtala 5 esiintyy kevätkiertueellaan seitsemällä paikkakunnalla ympäri Suomea. Kiertue alkaa yhtyeen liiderin synnyinpaikkakunnalta Jyväskylästä pääsiäisen jälkeen, ja jatkaa sieltä Lappeenrannan ja Itä-Suomen kautta Helsinkiin ja edelleen Turkuun ja Raaheen. Kiertueella kuullaan alkuvuonna ilmestyneen debyyttilevyn musiikkia, jossa esiin nousevat basistin taidokkaasti rakentamat sävellykset sekä yhtyeen jäsenten huipputason improvisaatiokyvyt.

Jori Huhtala 5 julkaisi samannimisen esikoisalbuminsa (Fredriksson Music) viime tammikuussa. Bändin ilmaisu liikkuu lyyrisestä kakofoniseen, perinteisestä avantgardeen ja rytmisestä pulssittomaan. Kvintetissä soittavat muusikot edustavat uutta kansainvälistä jazzsukupolvea, ja heidän rautainen ammattitaitonsa sekä taiteellinen näkemyksensä vievät heitä kovaa vauhtia maailmalle.

Basisti-säveltäjä Jori Huhtalan (s. 1984) johtama yhtye on ottanut jazziinsa vaikutteita esimerkiksi popista sekä elokuvamusiikista. Jyväskyläläislähtöinen Huhtala valmistui pop- ja jazzmuusikoksi kotikaupunkinsa konservatoriosta vuonna 2004. Sibelius-Akatemian jazzosastolta nuori basisti valmistui maisteriksi alkuvuodesta 2014. Lukuvuoden 2010 – 2011 Huhtala vietti Ruotsissa opiskellen Kungliga Musikhögskolanissa, Tukholmassa. Hän soittaa myös muissa yhtyeissä, kuten Kvalda, Big Blue, Raoul Björkenheim Ecstasy, Panu Savolainen Toivo sekä Jussi Fredriksson Jazz Wars.

“Kahden tutkinnon kolmekymppinen Huhtala kuuluu nuorempien kontrabasistien parhaimmistoon.” – Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomat 4.2.2015

Pianisti Aki Rissanen (s. 1980) on noussut nopeasti yhdeksi Suomen arvostetuimmista jazzpianisteista.  Rissasen soitossa kohtaavat klassiset piano-opinnot, rakkaus improvisointiin ja jazziin. Omalla nimellään pianisti on julkaissut viisi albumia, ja kasvattaa koko ajan mainettaan myös eurooppalaisella jazzkentällä.

Joakim Berghäll (s. 1980) on rajoja kaihtava muusikko-säveltäjä. Berghäll soittaa Jori Huhtala 5 -yhtyeessä pääinstrumenttiaan saksofonia, mutta hallitsee sujuvasti myös sellon, lyömäsoittimet, basson sekä kitaran. Jazzin lisäksi hän on säveltänyt myös rytmistä orkesteri- ja kamarimusiikkia. Saksofonistin yhtyeita ovat mm. Tsuumi Sound System sekä jazzpainotteisemmat kokoonpanot kuten Auteur Jazz, Astro Can Caravan, Saarikorpi Brom, Fredator sekä The Kling.

Mikko Innanen (s. 1978) on Lapinjärveltä kotoisin oleva saksofonisti sekä säveltäjä. Yli kymmenvuotisen uransa aikana hän on vakiinnuttanut paikkansa kotimaisen jazzin kentällä yhtenä innovatiivisimmista saksofonisteista ja säveltäjistä. Innanen tunnetaan niin yhtyeenjohtajana, kanssajohtajana, vierailevana solistina kuin säveltäjänäkin, ja hän on ollut mukana eri yhtyeissä, kuten Mikko Innanen & Innkvisitiossa, PLOPissa, Deliriumissa, Gourmetissa sekä Mikko Innanen Triossa.

Ville Pynssi (s. 1978) tunnetaan lahjakkaana, monipuolisena ja särmäkkäänä muusikkona, joka on mukana useissa eri kokoonpanoissa. Hän on esiintynyt ympäri maailmaa kansainvälisestikin arvostettujen artistien ja yhtyeiden, kuten Phil Markowitzin, Rick Margitzan, Severi Pyysalon, Jukka Perkon, Jarmo Savolaisen, Miles Griffithin, Jukka Tolosen ja UMOn kanssa.

Jori Huhtala 5
Mikko Innanen – baritoni- ja alttosaksofoni
Joakim Berghäll – tenori- ja alttosaksofoni
Aki Rissanen – piano
Jori Huhtala – kontrabasso ja sävellykset
Ville Pynssi – rummut

jorihuhtala.bandcamp.com

jazzfinland.fi/yhtye/jori-huhtala-5

Kiertuepaikkakunnat:

ke 8.4. Jyväskylä, Poppari, klo 21.30, liput 8/6€
to 9.4. Lappeenranta, Ravintola Kolme Lyhtyä, klo 20.00, liput 10/5€
pe 10.4. Kuopio, Musiikkikeskus, Jazzklubi, klo 21.30, liput 15/10€
la 11.4. Joensuu, Teatteriravintolan terassi, klo 21.30, liput 15/10€
to 16.4. Helsinki, Ravintola Laulumiehet, klo 19.00, liput 12/8€
pe 17.4. Turku, Åbo Svenska Teater, Café Tiljan, klo 21.00, liput 15/10€
la 18.4. Raahe, Kruununmakasiini, klo 19.00, liput 15/10/5€

Suomen Jazzliitto osallistuu neljän kiertueen tuotantoon kevätkaudella 2015. Kolme kiertueista on Jazzliiton omaa tuotantoa ja yhden tuplakiertueen osalta Jazzliitto toimii tuotantoa tukevana kumppanina. Tuotantokumppanina tällä suomalais-ranskalaisella kiertueella toimii Vapaat Äänet. Tiedotusyhteistyössä Jazzliitto toimii Creatika Agencyn sekä Hei Hei Median kanssa. Kiertueita rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Musiikin edistämissäätiö MES.