The Partylandmen päräyttää keväällä kahdeksan julkaisua

1215
lukukertaa

sketchespain

The Partylandmen julkaisee kevään 2015 aikana kahdeksanosaisen
äänitekokonaisuuden. Sketches of Pain, Volumes 1-8 tulee myyntiin
tärkeimpiin digitaalisiin musiikkikauppoihin alkaen 13.2.2015, jolloin
julkaistaan sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa julkaistaan 20.2.2015.

The Partylandmen on jazz-duo, jonka muodostavat Hämeenkyrössä
vaikuttava urkuri-pianisti Jouni Joronen sekä Sahalahdelta ponnistava
banjo- ja kitaramestari Lauri Hannu. Bändin kotipaikaksi muodostunee
siis maantieteellisesti keskimääräisesti Tampere.
The Partylandmen esittää Hammondilla ja banjolla improvisoitua
musiikkia, jonka levykauppa luokittelisi osastoon ’jazz, free’, jos
levykaupassa myytäisiin free jazzia, ja jos siellä myytäisiin
Partylandmeniä. Jos levykauppoja olisi.

Sekä Joronen että Hannu ovat pitkän linjan muusikoita, joille mikään
musiikin laji ei ole ollut vierasta. Siksi he ovat kotonaan vapaassa
musisoinnissa. Improvisaatiolla ei tarkoiteta täysin vapaata
satunnaisääntelyä – välttämättä. Voi se olla sitäkin. Improvisaatio on
kuuntelijan korvassa. Ennakkomaistiaisena julkaistava kappale ”Laiska
lintu” on silkkaa bluesia vapaalla otteella tai jazzia tiukalla.

Sketches of Pain, Vol. 1 on jo nyt ennakkotilattavissa Bandcampista ja
iTunesista.

Lisätietoa The Partylandmenista ja Sketches of Pain -sarjasta:
Kotisivu
Facebook
Twitter: @Partylandmen
Video kappaleesta Laiska lintu
The Partylandmen: Sketches of Pain, Vol. 1
– Music by The Partylandmen
– Jouni Joronen: Hammond C3 organ, keys, perc, voice
– Lauri Hannu: drums, guitar, banjo, voice
– Recorded by The Partylandmen at Tiny Sick Studio
– Produced, mixed and edited at Tiny Sick Studio by Lauri Hannu
– Graphics: Tomi Riionheimo
– AD: Kalamuki