Lucas van Merwijk Ilmavoimien Big Bandin vieraaksi

759
lukukertaa

lucasvan

 

AALTO I :

Ilmavoimien Big Bandin vuoden 2015 AALTO-sarja käynnistyy latinalaisrytmeissä, kun vierailevaksi artistiksi saapuu kansainvälisesti arvostettu ja palkittu lyömäsoittaja Lucas van Merwijk Hollannista. Merwijkin sanotaan olleen jo 25 vuoden ajan eurooppalaisen lyömäsoitinmusiikin suunnannäyttäjä.

Konsertissa Merwijkin instrumentteina tullaan näkemään sekä timbalesit että rumpusetti. Konsertin musiikkityyleinä on mm. mamboa, cuban salsaa, latin jazzia ja cha chaa eli yleisölle tarjoutuu mahtava tilaisuus tanssia liveorkesterin säestyksellä.

Merwijk on toiminut rumpujen ja lyömäsoitinten opettajana Rotterdamin Codarts konservatorion maailmanmusiikki-osastolla sekä Amsterdamin konservatorion jazzosastolla vuodesta 1986. Lisäksi hän pitää säännöllisesti mestarikursseja Euroopassa ja Amerikassa. Suomenvierailunsa aikana Van Merwijk kouluttaa myös Jyväskylän ammattiopiston muusikonkoulutuksen lyömäsoitinopiskelijoita.

Konsertin kapellimestarina musiikkimajuri Tomi Väisänen.

Ilmavoimien Big Band: World Beat
Pe 6.2.2015 klo 19, A-sali, Väinönkatu 7, Jyväskylä
solistina Lucas van Merwijk
kapellimestarina musiikkimajuri Tomi Väisänen
Liput 15/10 eur, lipunmyynti alkaa tuntia ennen konserttia

www.lucasvanmerwijk.com

AALTO II:

Toukokuussa Ilmavoimien big bandilla on jälleen kansainvälinen solistivieras. Tuolloin laulusolistiksi saapuu amerikkalaissyntyinen laulajatar La Gaylia Frazier joka on saavuttanut suuren suosion nykyisessä kotimaassaan Ruotsissa. Hän on debytoinut Malmö Oopperan West Side Story -musikaalissa, kilpaillut Ruotsin euroviisuehdokkuudesta sekä esiintynyt kruunuprinsessa Victorian syntymäpäiväkonserteissa. Konsertin vierailevaksi kapellimestariksi saapuu Antti Rissanen.

Pe 8.5.2015 klo 19
A-sali, Väinönkatu 7, Jyväskylä
Ilmavoimien Big Band: Soul Fever
solistina LaGaylia Frazier (voc)
kapellimestarina Antti Rissanen

http://lagaylia.net/

AALTO III:

Syyskuun paneudutaan big band legenda Gil Evansin tuotantoon konsertissa Sketches of Spain Gil Evansin ja trumpetistilegenda Miles Davisin yhteistyöstä syntyivät Davisin studioalbumit
Miles Ahead (1957), Porgy And Bess (1958) sekä Sketches Of Spain (1960). Konsertissa pääsemme nauttimaan teoksista kyseisiltä albumeilta.

Konsertin vierailevaksi kapellimestariksi saapuu Juuso Wallin. Konsertti on samalla
Wallinin diblomikonsertti, jolla hän suorittaa puhallinorkesterinjohdon A-tutkinnon Sibelius-
Akatemiaan.

Pe 25.9.2015 klo 19
Ilmavoimien Big Band: Sketches of Spain
A-sali, Väinönkatu 7, Jyväskylä
Kapellimestarina Juuso Wallin

AALTO IV:

Sarjan viimeisessä konsertissa Ilmavoimien BB sekä kolmen oululaisen laulajattaren lauluyhtye The Blackbirds luovat joulun odotuksen keskelle svengaavan tuokion tulkitsemalla jouluisia evergreenejä ja tunnelmapaloja.

Pe 11.12.2015 klo 19
A-sali, Väinönkatu 7, Jyväskylä
Ilmavoimien Big Band: Cool Xmas
The Blackbirds -lauluyhtye
kapellimestarina musiikkimajuri Tomi Väisänen

www.ilmavoimiensoittokunta.fi