Nordic Trinity kiertää helmikuussa

1025
lukukertaa
Kuva: Maarit Kytöharju.
Kuva: Maarit Kytöharju.

Suomijazzin ahkerimpiin kiertäjiin kuuluva Nordic Trinity tulee taas. Alkuvuoden kiertueella pääpaino on helmikuussa, mutta varaslähtö otetaan jo tammikuun viimeinen päivä Kokkolassa. Yhtye on vastikään julkaissut neljännen levynsä ”Live”, vankan todistuksen keikkatilanteiden maagisuudesta.

Nordic Trinity -kokoonpanossa kolmen eri sukupolven soittajat yhdistävät voimansa. Yhtyeen esittämä materiaali perustuu soittohetkessä tapahtuvaan luovaan improvisointiin sekä soittajien väliseen mahdollisimman kuuntelevaan ja reagoivaan kommunikointiin. Yhtyeen ohjelmisto koostuu pääasiassa jäsentensä omista sävellyksistä, joka edustaa tyylillisesti rohkean mielikuvituksellista, herkkää ja yllättävää free jazzia.

Juhani Aaltonen (s. 1935 ) on maailmanluokan saksofonisti, jolle on ominaista vahva tarinankerronta sekä puhutteleva soundi. Suomalaisen jazzin legenda on monivaiheisella urallaan tehnyt aktiivista yhteistyötä mm. suomalaisen jazzin modernistien eli Edward Vesalan, Otto Donnerin, Heikki Sarmannon ja Paroni Paakkunaisen kanssa. Vuonna 1968 Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla palkittu Aaltonen on tuttu myös mm. Tasavallan presidentistä, Suhkan Uhkasta sekä UMO:sta, jonka perustamisessa Aaltonen oli mukana. Yli neljäkymmentä vuotta kestänyt ura jatkuu siis yhä vahvana ja ”Junnu” tunteekin olevansa tällä hetkellä uransa huipulla.

Klaus Suonsaari (s. 1959) on yksi harvoja suomalaisia jazzmuusikoita, jolla on merkittävä kansainvälinen ura. Hän on jo 20 vuoden ajan toiminut New Yorkissa rumpalina ja säveltäjänä. Vuonna 1992 Pori Jazz Vuoden Taiteilija-palkinnolla palkittu Suonsaari on esiintynyt ja levyttänyt lukuisten kansainvälisten huippujazzartistien kuten Geri Allenin, Bob Bergin, Tom Harrellin, Joe Lovanon ja Diana Krallin kanssa. Hänen sävellyksensä ”Big Foot” on levytetty Diana Krallin Stepping Out ja Niels Lan Doky Trio Montmarten Scandinavian Reminiscence CDllä. Suonsaari on myös levyttänyt omalla nimellään lukuisia levyjä, joista mainittakoon uusimmat, Klaus Suonsaari Live in Helsinki (KSJAZZ) ja Klaus Suonsaari/Frank Carlberg Fallingwater (KSJAZZ).

Mikko Iivanainen (s. 1975) tunnetaan mm.Free Control-yhtyeen perustajajäsenenä sekä Kurkirku- yhtyeestä ja Johanna Iivanainen duosta. Laajan soundivalikoiman omaava kitaristi-säveltäjä on Nordic Trinityn alullepanija. Hän on esiintynyt mm. Ulf Krokforssin ja Iro Haarlan johtamalla Loco Motife `Penguin Beguine`- levyllä (TUM 2005. Palkittiin Jazz Emmalla vuoden 2005 parhaana kotimaisena jazzlevynä) . Mikko on esiintynyt kansainvälisen Tales-yhtyeen kanssa Itävallassa ja Marokossa sekä muiden yhtyeiden kanssa Ruotsissa ja Liettuassa festivaaleilla ja klubeilla.

Yhtye on julkaissut neljä levyä KSJAZZ-levymerkillä: Wonders Never Cease (2006, Jazz- Emma- ehdokkuus), Eternal Echoes (2008. Valittiin yhdeksi parhaista jazzlevyistä amerikkalaisella All About Jazz- sivustolla www.allaboutjazz.com), !Plays The Music Of Edward Vesala ! (2011) sekä ́Live ́(2012).

Lisätietoja:

www.facebook.com/nordictrinity
www.facebook.com/ksjazzmusic
www.myspace.com/nordictrinity
www.ksjazz.com

Kiertueaikataulu:
31.1 klo 19 Kokkolan konservatorion pieni sali
2.2 klo 21 Ylläksen Kaivohuone, Ylläs Jazz Blues.
5.2 klo 19 Salo, Kulttuuritalo Kiva
10.2 klo 15 Oulu, Valve-sali.
12.2 klo 19 Järvenpää-talo, Juhani Aho-sali
13.2 klo 19 Joensuu, Pakkahuone
14.2 klo 19 Toholammin kulttuurikeskus
18.2 klo 19 Turun Seudun musiikkiopiston sali
19.2 klo 19 Helsinki, Ravintola Laulumiehet