Aili Ikonen Ensemble Musiikkitalossa

854
lukukertaa

Lauluja lähdöstä ja paluusta, etäisyydestä ja läheisyydestä

Aili Ikonen Ensemble tarjoilee kuulijalle konsertin, jossa pohjoismainen jazz, kansanmusiikki ja populaarimusiikin vaikutteet kohtaavat. Pääosin Aili Ikosen sävellyksistä koostuva konsertti rakentuu sekä suomen- että englanninkielisille lauluille. Kokonaisuuden nivoo yhteen ensemblen keskinäinen kommunikaatio sekä tuokiokuvalliset, mietteliäät tarinat. Konsertti on Ikosen A-tutkinto Sibelius-Akatemian jazzosastolle.

Monipuolisesti musiikin kentällä toimiva laulaja Aili Ikonen (MuK) viimeistelee maisteriopintojaan Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Hän vaikuttaa Kvalda-yhtyeessä, joka voitti vuonna 2004 Pohjoismaiden välisen Young Nordic Jazz Comets- kilpailun ja on konsertoinut sen jälkeen lukuisilla merkittävillä areenoilla niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Ikonen on toiminut mm. UMO Jazz Orchestran ja Norbotten Big Bandin solistina sekä esiintynyt Rajaton- lauluyhtyeen ja Don Johnson Big Bandin riveissä vierailijana. Ikosta voi kuulla myös seuraavissa yhtyeissä: Korpi Ensemble, Panu Savolainen Proprius, Olavi Louhivuori Quartet, Duo Aili Ikonen & Antti Kujanpää, Hereä sekä Yona & Liikkuvat Pilvet Orkesteri.

… “´Basically the best vocalist we’ve had by a fair amount´, is how my notes read, no small thing given the much-promoted appearances of [Mari] Boine and [Hanne] Hukkelberg.”
Mark Sabbatini / AllAboutJazz.com @ Varangerfestivalen 2007

Pianisti Antti Kujanpää on on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolta vuonna 2009 jazzpiano pääaineenaan. Kujanpää työskentelee Aili Ikosen kanssa sekä duo-kokoonpanossa että Young Nordic Jazz Comets- kilpailun voittaneessa Kvalda-yhtyeessä. Kujanpäätä voi kuulla myös seuraavissa yhtyeissä: Auteur Jazz, Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet, Rime, Big Blue, Hanne Pulli Space Machine.

Juho Kanervo on juankoskelaislähtöinen sellisti ja sähköbasisti, joka opiskelee Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta ja työskentelee opettajana sekä freelancermuusikkona mm. seuraavissa yhtyeissä: Laura Närhi, Yona & Liikkuvat Pilvet, Sagolik ja Lassi Valtonen.

Antti Lötjönen, yksi tämän hetken kysytyimmistä kontrabasisteista, on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt esiintyä yli 30 maassa ja noin 40 albumilla. Viime vuosina Lötjösen juurevaa työskentelyä on voinut kuulla esimerkiksi The Five Corners Quintetissä sekä Verneri Pohjolan, Jukka Perkon ja Jukka Eskolan yhtyeissä. Pohjoismaisessa Young Nordic Jazz Comets -kilpailussa Lötjönen on ollut mukana voittamassa kaksi kertaa. Muista tunnustuksista mainittakoon vuoden 2003 Teosto-palkinto Ilmiliekki Quartetille.

Rumpali Olavi Louhivuori edustaa nuorta suomalaista jazzsukupolvea. Hänen soittoaan ja sävellyksiään voi kuulla mm. yhtyeissä Ilmiliekki Quartet, Mats Eilertsen Quartet, Alexi Tuomarila Trio, Joona Toivanen Trio, Olavi Trio sekä Sun Trio. Näiden lisäksi Louhivuori soittaa puolalaisen Tomasz Stankon kvintetissä sekä johtaa omaa yhtyettään Oddarrangia, jonka Emma-palkittu ensilevy Music Illustrated julkaistiin helmikuussa 2006.

Aili Ikonen Ensemble: ”Luminous”
Aili Ikonen- laulu
Juho Kanervo- sello
Antti Kujanpää- piano
Antti Lötjönen – basso
Olavi Louhivuori – rummut

4.11.2011 Black Box, Musiikkitalo
liput: 15/10/5 €
www.lippu.fi