Karikko Jazzliiton kiertueella

929
lukukertaa

Suomen Jazzliiton kevään 2010 kolmannella kiertueella kuullaan säveltäjä kosketinsoittaja Kari Ikosen luotsaamaa Karikko-yhtyettä, joka konsertoi seitsemällä paikkakunnalla.

Karikko-yhtyeen taiteellinen kokonaisuus on Kari Ikosen luomus, jossa soi hänen äänensä omimmillaan. Ikonen säveltää musiikin, sovittaa ja harjoituttaa sen, ja lopulta myös tulkitsee sitä yhdessä itse valitsemiensa muusikoiden kanssa. Suomen Jazzliiton maaliskuiselle kiertueelle Ikonen saa seurakseen ranskalaissellisti Vincent Courtoisin, ruotsalaistrumpetisti Staffan Svenssonin, sekä kovat kotimaiset jazznimet Kari “Sonny” Heinilän (saksofonit ja huilut), Ulf Krokforsin (basso) ja Mika Kallion (rummut).

Karikko on muuttanut muotoaan tasaisin väliajoin koko vuonna 1999 alkaneen uransa ajan. Emma-palkitulla, vuonna 2001 julkaistulla ensilevyllä soittajia oli toistakymmentä, nyt kokoonpano on tiivistynyt kompaktiksi, eurooppalaisen jazzmaailman huipuista koostuvaksi sekstetiksi. Yhtyeen sovituksellinen lähtökohta on kuitenkin säilynyt, ja lopputulos on Ikosen persoonallista musiikkia, kutakin kokoonpanoa herkästi heijastellen. Sekä konserteissa että vuonna 2008 julkaisulla Oceanophonic-levyllä kuullaan sekstetin lisäksi erilaisia pienempiä yhdistelmiä yhtyeen soittajista.

Kari Ikonen (s. 1973) on tunnettu näkemyksellisenä säveltäjänä sekä muusikkona. Osoitukseksi hänen kyvyistään käyvät esimerkiksi Italiassa 2002 järjestetyn Scrivere in Jazz -sävellyskilpailun voitto, Karikon Jazz- Emma vuodelta 2001 sekä orkesterisävellyssarjan voitto Julius Hemphill -kilpailussa USA:ssa vuonna 2000. Ikonen on säveltänyt monien jazzpienyhtyeiden lisäksi mm. UMO:lle, Kaartin Seitsikolle, Jyväskylä Big Bandille, KYN-kuorolle, Norjan radio-orkesterille, Amiensin nuorisojousiorkesterille ja Uusinta!-kamariyhtyeelle.

Karikko on ainutlaatuinen kokoonpano, ja yhtyettä on toivottu Suomen Jazzliiton kiertueelle toistuvasti viime vuosien aikana. Keväällä 2010 monen konserttijärjestäjän toive saadaan vihdoin toteutettua. Samalla neljäskin kevään 2010 kiertueyhtyeistä tuodaan helsinkiläisyleisön eteen, muiden bändien jo esittäydyttyä tammikuun Finlandia Jazzissa.

Kari Ikonen – piano, rhodes
Kari “Sonny” Heinilä – saksofonit, huilut
Staffan Svensson – trumpetti
Vincent Courtois – sello
Ulf Krokfors – basso Mika Kallio – rummut

Kiertueaikataulu:
la 20.3. Tammisaari, Kulttuuritalo Karelia klo 19
su 21.3. Helsinki, Sibelius-Akatemian Kamarimusiikkisali
ma 22.3. Seinäjoki, Nuorisokeskus klo 19
ti 23.3. Kajaani, Generaattori klo 19
ke 24.3. Savonlinna, Bar Colonna klo 20
to 25.3. Joensuu, Konservatorion Konserttisali klo 19
pe 26.3. Kuopio, Musiikkikeskuksen Jazzklubi klo 21