DIG 2006

1534
lukukertaa

Sibelius-Akatemian jazzosaston vuotuinen DIG.-konserttitapahtuma soi jälleen UMO Jazz Housessa 3.-5.10.2006. Festivaalin päävieraina ovat Adam Rogers Band (USA), Carmen Lundy (USA) ja Peter Asplund Quartet (SWE). Konserteissa esiintyy myös High Five!, K/O/Q ja Joonatan Rautio Trio & Severi Pyysalo.

Ohjelma 3.10.2006

Adam Rogers Band

Kitaristi Adam Rogers syntyi ja varttui New Yorkissa. Uransa aikana hän on esiintynyt yli neljälläkymmenellä levyllä, ja kiertänyt laajasti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Euroopassa, Japanissa, Etelä- Amerikassa, Lähi-idässä ja Venäjällä. Viimeisten yhdentoista vuoden aikana hän on ollut yksi omaperäisen ja kriitikkojen ylistämän Lost Tribe -yhtyeen johtohahmoista. Kokoonpano on tehnyt lukuisia kiertueita Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja julkaissut kolme albumia. Rogers on myös esiintynyt, kiertänyt ja levyttänyt yhdessä mm. Michael Breckerin, Cassandra Wilsonin, Walter Beckerin, Regina Carterin, John Zornin, Elvis Costellon, Randy Breckerin, The Gil Evans Orchestran, John Pattituccin, Ravi Coltranen ja Bill Evansin kanssa. DIG. festivaaleilla Adam Rogers esiintyy oman yhtyeensä kanssa, jossa pianoa soittaa Edward Simon, bassoa Scott Colley ja rumpuja Clarence Penn. Kokoonpanon debyyttilevy Art of the Invisible ilmestyi vuonna 2002 Criss Cross Records -levymerkillä.

High Five!

High Five! on afro-amerikkalaisen rytmimusiikin perinteeseen vahvasti nojaava sähköinen yhtye, jota on ylistetty sekä tiiviistä yhteissoitostaan että johtajansa Timo Hirvosen energisistä ja verevistä sävellyksistä. Yleisöstä kantautuneissa kommenteissa bändiä on verrattu niin Weather Reportiin kuin rokkaavaan Led Zeppeliniin. Kokoonpano: Marzi Nyman, kitara, Kari Ikonen, koskettimet, Jussi Lehtonen, rummut, Mongo Aaltonen, lyömäsoittimet ja Timo Hirvonen, basso.

Ohjelma 4.10.2006

Carmen Lundy

Lahjakkaat, nuoret ja kunnianhimoiset jazzlaulajat olivat harvassa Carmen Lundyn aloittaessa uraansa laulajana ja säveltäjänä 70- luvulla. Kolme vuosikymmentä myöhemmin Lundyn loisteliasta uraa laulajana ylistetään ja arvostetaan ympäri maailman. Carmen Lundy on tehnyt uransa aikana seitsemän soololevyä, esiintynyt solistina ja levyttänyt yhdessä Akron Symphony Orchestran ja The Vallejo Symphony Orchestran kanssa. Lundyn uusin levy; Jazz and The New Songbook – Live at The Madrid on hänen ensimmäinen livejulkaisunsa. Levyllä soittavat muusikot, joiden kanssa Carmen on työskennellyt yli kolmekymmenvuotisen uransa aikana, mm. Robert Glasper, Nathan East, Phil Upchurch, Steve Turre, Bobby Watson, Curtis Lundy, Marvin ”Smitty” Smith, Victor Lewis, Mayra Casales, Kenny Davis ja monia muita. Hänen esiintymishistoriaansa kuuluu myös esiintymisiä laaja- alaisesti big bandien, kuorojen ja pienempien kokoonpanojen kanssa. Hänen säveltämistään teoksista on julkaistu kirja nimeltään The New Jazz Songbook. Carmen Lundy kuuluu jazzlaulajien uranuurtajiin ja saa varmasti uusia vannoutuneita ihailijoita jatkaessaan väsymättä työtään jazzlaulajana. Lundyä säestää 4.10. tilaisuutta varten koottu trio, jossa soittavat suomalaistunut pianisti Giorgos Kontrafouris, ruotsalainen bassovirtuoosi Christian Spering ja ikioma jazzprofessorimme Jukkis Uotila.

Joonatan Rautio Trio & Severi Pyysalo

Joonatan Rautio Trio soittaa modernia mainstreamjazzia. Trion ohjelmisto koostuu jazzoriginaaleista, standardeista ja Raution omista sävellyksistä. Triokokoonpano luo avoimen ja ilmavan soinnin, joka antaa yhtyeelle mahdollisuuden taipua moniin eri suuntiin ja musiikillisiin maailmoihin. Kokoonpano: Ville Herrala, basso, Joonas Riippa, rummut, Joonatan Rautio, tenorisaksofoni ja Severi Pyysalo, vibrafoni.

Ohjelma 5.10.2006

Peter Asplund Quartet

Peter Asplund Quartet on energinen ja kiinteä yhtye, joka on tällä hetkellä yksi pohjoismaisen jazzin voimakkaimpia tulkkeja. Vilpittömällä ilmaisullaan ja perinteiden kunnioituksella, joka yhdistyy tyylikkäästi haluun luoda uraauurtavaa musiikkia, sekä aidolla karismallaan Peter Asplund Quartet onnistuu koskettamaan yleisöään. Yhtye soittaa pääasiassa Peter Asplundin sävellyksiä, mutta ottaa säännöllisesti ohjelmistoonsa myös jazzstandardeja uusina, jännittävinä sovituksina. Hetkessä eläminen on olennainen osa musiikkia, ja näiden neljän muusikon välinen kommunikointi on ainutlaatuista. Kokoonpano: Peter Asplund, trumpetti, Jacob Karlzon, piano, Hans Andersson, basso ja Johan Löfcrantz, rummut.

K/O/Q

K/O/Q lyhentyy nimestä Kannaste-Ojajärvi Quartet. K/O/Q säväytti Jazzliiton kiertueella joulukuussa 2004 ja First Draft on K/O/Q:n ensimmäinen albumi. K/O/Q on persoonallinen, omaperäinen ja kiehtova kvartetti jo kokoonpanonsa puolesta, joka soittaa albumilla 10 omaa kappaletta energistä ja groovea jazzia. K/O/Q:n muodostavat vuoden 2005 Sony Finland Jazz -palkittu ja Jukka Perko -saksofonikilpailun 2004 voittanut saksofonisti Jussi Kannaste, loistelias UMO:n saksofonisti Olli Ojajärvi, basisti Ville Huolman ja rumpali Jussi Lehtonen – kaikki Suomen jazzkentän ykkösrivistöä.

Liput: 20/15 euroa/ilta. Yhdistelmälippu: kaikki illat 45/25 euroa.