Antti Rissasen jatkotutkintokonsertti

1177
lukukertaa

Pasunisti-kapellimestari Antti Rissanen on yksi kansainvälisesti tunnettuja nuoren polven jazzmuusikoitamme. Takanaan hänellä on lukuisia kiertueita Suomessa ja 25 eri maassa eripuolilla Eurooppaa sekä Etelä-Afrikassa, Cuubassa, Brasiliassa ja USA:ssa. Kansainvälistä meriittiä edustavat mm. ITEC:in baritonijazzkilpailun voitto Lahdessa 2001, ITA:n kansainvälisen ”Frank Rosolino”-jazzpasuunakilpailun voitto USA:ssa 1998 ja Frankfurtin radion big band -sävellyskilpailun toinen sija vuonna 1996. Lieksan Vaskiviikot valitsi hänet vuoden vaskisoittajaksi vuodelle 2002 toisena jazzmuusikkona sitten tittelin perustamisen vuonna 1988.

Hän esiintyy säännöllisesti johtamansa Mr Fonebone -yhtyeen kanssa sekä solisti-kapellimestarina mitä erilaisimmissa projekteissa. Lähiaikoina hän on aktiivisesti ollut mukana myös Riku Niemen suuressa viihdeorkesterissa ja niin pasunistina kuin kapellimestarina 30-40-lukujen swing-musiikkiin erikoistuneessa The Helsinki Great Swing Big Bandissa. Freelancerina hän on soittanut myös eräissä maailmanluokan yhtyeissä, joista mainittakoon mm. Charles Mingus Big Band (USA), Charles Tolliver big band (USA), Berliinin radion Big Band, Peter Herbolzheimerin Bundes Jazz Orchestra, Hampurin radion NDR Big Band, Upper Austrian Jazz Orchestra sekä Suomen UMO Jazz Orchestra, jossa periodeittain aina vuodesta 1996 asti.

Rissasen säveltuotanto kattaa tällä hetkellä noin 85 teosta (TEOSTO), joista suurin osa on jazzkappaleita sekä big band -teoksia.

Tällä hetkellä Rissanen työskentelee aktiivisesti musiikin laajalla kentällä monissa erilaisissa rooleissa: pasunistina, kapellimestarina, säveltäjänä, sovittajana, kouluttajana, opettajana, organisaattorina, konsulttina ja taustavaikuttajana. Sen lisäksi, että hän toimii vapaana taiteilijana (freelancer) hän myös tutkii pasuunansoiton tekniikkaa Sibelius-Akatemian tohtorinopinnoissa sekä opettaa Sibelius-Akatemiassa, Helsingin Ammattikorkeakoulussa että Imatran musiikki-instituutissa. Hän työskentelee myös viiden big bandin vakituisena kapellimestarina. Rissanen toimii Suomen big band -yhdistyksen ja Suomen pasuuna-ja tuubaseuran varapuheenjohtajana sekä Imatran big band -festivaalin hallituksen ja ohjelmatoimikunnan jäsenenä.

Rissanen tekee paraikaa jatko-opintoja Sibelius-Akatemiassa ja valmistelee väitöskirjaa pasuunan soittamisen tekniikasta tohtorin tutkintoa varten.

Antti Rissanen jatkotutkintokonsertti
Lip-break luonnonsävelsarja-artikulaatiotekniikka uusien kappaleiden perustana
ke 26.11. klo 19.00 Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisali Pohjoinen Rautatiekatu 9