Hepa Halme Prospekt Vuotalossa

1186
lukukertaa

Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan Vuotalon konserttikausi alkaa lauantaina 13. syyskuuta mielenkiintoisin sävelin, kun puhallinsoitintaiteilija Hepa Halme yhtyeineen tuo Halme Prospekt -konsertin Vuosaliin.

Tyyliltään ja tunnelmaltaan moniulotteinen konsertti tarjoaa korvaan tarttuvia melodioita, polveilevia rytmejä, rempseää torvisoittoa sekä jazz-henkistä improvisaatiota. Konsertissa kuullaan Hepa Halmeen uudelta levyltä sävellyksiä lähes kolmenkymmenen vuoden ajalta. Esiintyjäryhmä koostuu monissa maamme huippukokoonpanoissa vaikuttaneista muusikoista. Mukana ovat Halmeen lisäksi Matti Riikonen, trumpetti, Juho Viljanen, pasuuna, Miikka Paatelainen, kitara, Arttu Tolonen, kitara ja Alf Forsman, rummut.

Hepa Halme on mittavan uransa myötä ehtinyt moneen paikkaan. Hänen muusikkohistoriikkinsa sisältää monipuolisia mainintoja bluesista punkin ja vapaan improvisaation kautta erilaisiin esittävän taiteen projekteihin. Yhtyeistä suomalaisen rytmimusiikkiin ovat jälkensä jättäneet erityisesti Cool Sheiks sekä Fat Beat Sound System.

Halmeen tuorein levy Prospektor ilmestyi toukokuussa. Taiteilija on hionut kerroksista äänikudelmaa Prospektor-levylle Pornaisissa sijaitsevan kesäasuntonsa ullakolla. Kyseessä on projekti, joka tuotantotavaltaan muistuttaa yhden miehen bändiä. Muitakin muusikoita levyllä kuullaan, mutta pääosan saa Hepa Halme. Laajalla soitinarsenaalillaan hän toteuttaa ullakkojazz-visiotaan, jossa on kuultavissa kaikuja koko miehen 1970-luvun lopulle ulottuvan muusikonuran varrelta. Tärkeä osa albumin muotoutumisessa on ollut myös Pornaisten ullakkostudiolla ja sitä ympäröivällä luonnolla. Albumin päättää katkelma kehrääjälinnun yöllisestä laulusta, joka johdattaa albumin kuulijan kesäyön rauhalliseen luomismaisemaan.

Vuotalo Mosaiikkitori 2, Helsinki
13.9.08 klo 19
Halme Prospekt
Liput 11/9 e