Sony Jazzpalkinto 2008 Jaska Lukkariselle

1741
lukukertaa
Jaska Lukkarinen
Kuva: Maarit Kytöharju.
Jaska Lukkarinen
Kuva: Maarit Kytöharju.

Rumpali Jaakko ”Jaska” Lukkarinen vastaanotti 4.3. Sony Jazzpalkinnon vuodelle 2008. Sony Finlandin ja Suomen Jazzliiton nuoren muusikon tunnustuspalkinto annettiin nyt kuudennen kerran.

Palkinto käsittää 5000 euron stipendin ja lukuisia esiintymistilaisuuksia, muun muassa Jazzliiton konserttikiertueen. Vuosittain jaettava palkinto myönnetään jo kokemusta ja kannuksia hankkineelle, mutta vielä suurelle yleisölle tuntemattomalle jazzmuusikolle. Vuonna 2003 sen sai laulaja Johanna Iivanainen, vuonna 2004 kitaristi Teemu Viinikainen, vuonna 2005 saksofonisti Jussi Kannaste, vuonna 2006 trumpetisti Jukka Eskola ja viime vuonna pianisti-laulaja Tuomo Prättälä.

Raadin perustelut: ”Nuoresta iästään huolimatta Jaska Lukkarinen kuuluu jo maamme jazzrumpalien eliittiin. Oivaltavan soiton, määrätietoisen työskentelyn ja rennon olemuksensa ansiosta Lukkarinen on nopeasti noussut kysytyksi muusikoksi, jota on voinut kuulla mm. Värttinän, Jere and the Universen ja UMOn riveissä. Lukkarisen monityylinen lahjakkuus on saanut tunnustusta myös rock- ja kansanmusiikin piireissä.”

Jaakko Lukkarinen syntyi 18.8.1982 Porvoon maalaiskunnassa, josta perhe muutti Espooseen tulevan rumpalipojan ollessa vasta parivuotias. Jaskan kiinnostus rumpuihin heräsi jo peruskoulussa, pianotuntien ohessa, ja yksityiset oppitunnit tunnettujen suomalaisrumpaleiden hoivissa alkoivat 11-vuotiaana. Määrätietoinen pyrkimys muusikon ammattiin vei miehen ensin Espoon Pop/Jazzopisto Ebeliin ja edelleen Helsingin Pop&Jazz Konservatorioon, Sibelius-Akatemiaan ja Manhattan Shool of Musiciin New Yorkiin. Soittokumppaneita ja bändejä on kertynyt kuluneiden vuosien aikana hämmästyttävä määrä kevyen musiikin kaikilta kulmilta. Värttinä, Eero Koivistoinen, Honey B&T-Bones, Jarno Kukkonen trio, UMO Jazz Orchestra, Soul Captain Band, Jukka Tolonen Quartet, Ilmiliekki Quartet, Sakari Kuosmanen Band, Mikko Kuustonen, Jere and the Universe – siinä muutamia niistä artisteista ja bändeistä, joiden esityksiin Jaska on rakentanut vankan rytmipohjan.

Palkinnon saajan valitsi raati, johon kuuluivat musiikin maisteri Mirja Mäkelä, muusikko Jukka Perko, rehtori Janne Murto Pop & Jazz Konservatoriosta, toiminnanjohtaja Maiju Varilo Suomen Jazzliitosta sekä tuotemarkkinointipäällikkö Harri Lepo Sony Finlandista.

Curriculum vitae:

Jaakko Lukkarinen, s. 1982

Opiskelut:

Manhattan School of Music 2006- 2007, opettajana John Riley. Sibelius-Akatemian Jazzlinja: nuorisokoulutus 2000-2002, Maisteri-koulutus 2002 – opettajina mm. Jukkis Uotila, Jarmo Savolainen, Jari Perkiömäki, Marko Timonen, Mika Kallio, Eero Koivistoinen, Jarno Kukkonen. Helsingin Pop&Jazz konservatorion aikuisopiskelijana 1996-1998, opettajina Juha Tanninen ja Mika Säily. Espoon Pop&Jazz opisto Ebeli 1998-2001, opettajina Rami Eskelinen ja Eerik Siikasaari. Yksityistunteja vuodesta 1994, opettajina Tomi Parkkonen, Jari Kettunen, Sami Kuoppamäki, Teppo Mäkynen. Ylioppilas Tapiolan Lukion musiikkilinjalta 2001.

Muusikoita, joiden kanssa soittanut:

Phil Markowitz, Jon Balke, Per Jörgensen, Mats Eilertsen, Giorgios Kontrafouris, Adonis Ladopoulos, Ronan Guilfoyle, Roy Assaf, Fabian Almazan, Eliza Carthy, Gloria Bosman, Concord Nkabinde, Sergio Machado, A.R.Rahman, Christopher Nightingale, Martin Sjöstedt, Axel Schlosser, Eero Koivistoinen, Heikki Sarmanto, Jukka Perko, Jukkis Uotila, Jarmo Savolainen, Olli Ahvenlahti, Aleksi Tuomarila, Seppo Kantonen, Sonny Heinilä, Jarno Kukkonen, Pekka Toivanen, Wade Mikkola, Jarmo Saari, Severi Pyysalo, Eerik Siikasaari, Verneri Pohjola, Mikko Innanen, Marzi Nyman, Mikko Karjalainen, Jukka Eskola, Jussi Kannaste, Antti Rissanen, Aleksi Ahoniemi, Tuomas Kauppi, Johanna Iivanainen, Emma Salokoski, Mirja Mäkelä, Anna-Mari Kähärä, Erja Lyytinen, Mikko Kuustonen, Pekka Lehti, Markku Lepistö, Sami Saari, Sakari Kuosmanen.

Orkestereita/bändejä, joissa soittanut:

Värttinä, Umo Jazz Orchestra, European Youth Jazz Orchestra, Settlemen Big Band, Honey B&T-Bones, Kaartin Soittokunta, The 4th Quartet, Reactor 5, Dalindeo, Jarno Kukkonen trio, Jaska Lukkarinen trio, Jukka Tolonen Quartet, Eero Koivistoinen Imbizo, Ilmiliekki Quartet, In The Spirit of New Orleans, Aleksi Ahoniemi Korma, Jere & The Universe, Sakari Kuosmanen Band, Sami Saari Sonics, Erja Lyytinen Band, Soul Captain Band, Emma Salokoski ensemble.

Lisäksi tv-, studio- ja teatteritöitä sekä rumpujensoiton opetusta yksityisesti ja Sibelius-Akatemiassa.

Levytyksiä/äänitteitä:

Värttinä: IKI 2002, Miero 2006 · Jukka Tolonen Quartet: Jukka Tolonen plays John Coltrane 2004 · Jarno Kukkonen Trio: Present 2007 · Eero Koivistoinen: Suomalainen 2003 · Ilmiliekki Quartet: The March of the Alpha Male 2003 · Jere&The Universe: Jere&The Universe 2004, Metrolla Tokioon 2005, Kosmetiikka 2006 · Wäinötär 2005 · Dalindèo: Open Scenes 2007, 12″singlet Poseidon 2005 & Go Ahead Float 2006 · Soul Captain Band: Jokaiselle Tulta 2002 · Yle radionauhat: Eero Koivistoinen Imbizo, UMO Jazz Orchestra, The 4th Quartet, Joonas Haavisto trio, Emma Salokoski trio · BBC radiotaping: European Youth Jazz Orchestra Live in Glasgow

Uran kohokohtia:

– Värttinän konserttimatkat Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa, Italiassa, Slovakiassa, Tsekissä, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Unkarissa ja isoilla kansainvälisillä musiikkifestivaaleilla mm. Pepsi Sziget, Wychwood Festival, Folkwoods, Linz Fest, April Jazz, Imatra Big Band Festival, Dranouter. Kiertue Amerikassa 2003, jossa konsertit New York, Minnesota, Durham, Madison ja konserttimatka Brasiliaan 2001
– Värttinän Lord of The Rings -musiikkiteatterin sävellystyö yhteistyössä A.R. Rahmanin kanssa. Ensi-ilta Torontossa 3/2006
– Hyväksyminen opiskelijaksi sekä Juilliardiin että Manhattan School of Musiciin, valitsi jälkimmäisen lukuvuodeksi 2006-2007
– Phil Markowitz Trio -konsertti Jumo jazzclub 11/2003
– Sibelius-Academy DIG-konsertti Jon Balken ja Per Jörgensenin johtamassa orkesterissa
– UMO Jazz Fest 2004 konsertti Aleksi Tuomarilan ja Mats Eilertsenin kanssa
– Dalindeon Portugalin kiertue 3/2005
– UMO Jazz Orchestran konsertit: UMO celebrates Jukka Linkola, UMO ja Circo Aero Helsingin juhlaviikoilla 2005, UMO:n Aleksis Kivi 175 vuotta -juhlakonsertti 7-säveliästä-uutta suomalaista big band-musiikkia, UMO ja Jukka Tolonen
– Jukka Tolonen Quartet Jazzliiton kiertue 9/2004
– Eero Koivistoinen Imbizo Jazzliiton kiertue 4/2003
– The 4th Quartet kiertue Ranskassa 12/2004
– Ilmiliekki Quartetin albumi The March of the Alpha Male
– Young Nordic Jazz Comets -kilpailun Suomen osakilpailun voitto Reactor 5:n kanssa.

Sony Finland

Suomen Jazzliitto