Verneri Pohjola Jyväskylä Big Bandin vieraana

747
lukukertaa

Trumpetisti Verneri Pohjola tulkitsee uutta suomalaista musiikkia Jyväskylä Big Bandin solistina Ensikäsityksiä – Kantaesityksiä V konsertissa Siltasalissa su 17.2.2008 klo 17. Konsertissa kuullaan sekä uunituoreita että myös vanhempia Jyväskylä Big Bandin tilaussävellyksiä nuorilta keskisuomalaisilta ja suomalaisilta säveltäjiltä.

Kantaesityksensä saavat big band -teokset Samuli Mikkoselta, Esa Onttoselta, Joona Toivaselta, Kalevi Louhivuorelta ja Markku Rinta-Pollarilta. Tämän lisäksi kuullaan Kerkko Koskisen big band -tuotantoa sekä 2. Esko Linnavalli big band ­sävellyskilpailun voittajateos ”Soolo Flight” Veli-Matti Halkosalmelta. Nyt kuultava projekti jatkaa Jyväskylä Big Bandin ja suomalaisten ja keskisuomalaisten säveltäjien yhteistyötä. Vuodesta 1998 lähtien big band on tilannut ja esittänyt sävellyksiä useilta suomalaisilta säveltäjiltä.

Verneri Pohjola (s.1977) tunnetaan lämpimästä ja puhuttelevasta trumpettisoundistaan sekä kansainvälistä mainetta niittäneestä Ilmiliekki Quartetista. Yhtye on saanut useita palkintoja ja vuonna 2004 Pohjola valittiin Pori Jazzin vuoden muusikoksi. Tämä monipuolinen trumpetisti vaikuttaa myös yhtyeissä Quintessence, Q-Continuum ja Silvio, jossa hän soittaa rumpuja. Pohjola on tehnyt yhteistyötä monien kotimaisten ja kansainvälisten eturivin jazzmuusikoiden kanssa mm. Aleksi Tuomarila, Pekka Pohjola, Seppo Kantonen, Anthony Braxton ja Anders Jormin. UMO Jazz Orchestran solistina Pohjola on esittänyt mm. Iro Haarlan ja Kerkko Koskisen musiikkia. Jyväskylä Big Bandilla on ilo saada Pohjola solistikseen nyt ensimmäistä kertaa.

Ensikäsityksiä – Kantaesityksiä V
Jyväskylä Big Band Johtaa Ilkka Mäkitalo
Solistivieraana trumpetisti Verneri Pohjola
Ohjelmassa: Samuli Mikkonen, Esa Onttonen, Joona Toivanen, Kalevi Louhivuori, Markku Rinta-Pollari, Kerkko Koskinen, Veli-Matti Halkosalmi
Su 17.2.2008 klo 17 Siltasali Pitkäkatu 19-21, Jyväskylä
Liput: 5/8 euroa