Sony Jazzpalkinto 2003 Johanna Iivanaiselle

1236
lukukertaa

Sony Jazzpalkinto 2003 luovutettiin 13.3.2003 Helsingissä laulaja Johanna Iivanaiselle. Sony Electronics Finlandin ja Suomen Jazzliiton nuoren muusikon tunnustuspalkinto jaettiin nyt ensimmäisen kerran.

Palkinto on 5000 euroa ja esiintymistilaisuuksia, muun muassa Jazzliiton kahdeksan konserttia eri puolilla Suomea sisältävä kiertue syksyllä 2003. Palkinto myönnetään jo kokemusta ja kannuksia hankkineelle, mutta vielä suurelle yleisölle tuntemattomalle jazzmuusikolle. Palkinto tullaan jakamaan vuosittain.

Raati perusteli valintaansa seuraavasti: ”Johanna Iivanainen on nuori ja omintakeinen, monipuolisen musiikillisen näkemyksen omaava laulaja. Hänen ilmaisunsa on intensiivistä, luovaa ja energistä sekä musiikillisia esikuvia kunnioittavaa. Johannan jazzmusiikillinen rytminkäsittely ja esittämisen intensiteetti on poikkeuksellisen vahvaa. Hän on myös työskennellyt monipuolisen orkesterivalikoiman kanssa ja siten tehnyt merkittävää työtä suomalaisen jazzlaulun kehittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä.”

”Jouduimme kovin vaativan tehtävän eteen”, kertoo raadin puheenjohtaja Jouko Paananen. ”Ongelmana ei ollut löytää kriteerit täyttäviä ehdokkaita, vaan valita lukuisista loistavista vaihtoehdoista tällä kertaa paras. Johanna Iivanainen oli kuitenkin yksimielinen päätös. Suomalaisen jazzin tila on todella valoisa, huipputaitavia omaehtoisia nuoria muusikoita on maassamme uskomattoman paljon. Toivottavasti heille avautuu myös riittävästi esiintymistilaisuuksia, joissa yleisö pääsee nauttimaan heidän osaamisestaan.”

Johanna Iivanainen on 26-vuotias laulaja, joka tällä hetkellä opiskelee Stadiassa ja opettaa Pop & Jazz Konservatoriossa Helsingissä. Ensimmäisen kerran hän nousi jazzestradille synnyinkaupungissaan Oulussa lukioikäisenä. Siitä asti hän on esiintynyt erilaisissa jazz- ja popkokoonpanoissa, kuten Unit 6, JimJamMurMur ja Free Control. Hän on toiminut myös solistina esimerkiksi Antti Sarpilan Swing Bandissä ja esiintynyt useilla jazzlevyillä.

Palkinnon saajan valitsi raati, johon kuuluivat taitelija Anna-Mari Kähärä, rehtori Janne Murto Pop & Jazz Konservatoriosta, toiminnanjohtaja Timo Vähäsilta Suomen Jazzliitosta sekä tuotepäällikkö Harri Lepo ja toimitusjohtaja Jouko Paananen (raadin puheenjohtaja) Sony Finlandista.

Johanna Iivanainen

laulu
s. 22.11.1976 Oulussa
asuinpaikkakunta Mäntsälä
Tällä hetkellä Iivanainen opiskelee opettajalinjalla Stadiassa ja opettaa Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa.

Yhtyeet:

– Khamos (jazzliiton kiertueella 1997), Unit 6 (jazzliiton kiertueella 1998), Otto Donner Free for all (jazzliiton kiertueella 1999), Free Control, Petri Puolitaival Quartet (jazzliiton kiertueella huhtikuussa 2001), JimJamMurMur (jazzliiton kiertueella syksyllä 2002)
– ollut solistina mm. Perko-Pyysalo poppoossa, UMO:n solistina nuorten solistien konsertissa 2.10.1998, Antti Sarpilan Swing Bandin kiertueella 2002-2003
– popbändejä: 1n, Korpi Ensemble, Lyyran Tähtikuvio (esiintyy kouluissa ja päiväkodeissa)

Levytykset:

– Antti Sarpilan Swing Band 20-vuotisjuhlalevy, 2002
– Antti Sarpilan Swing Band Johanna Iivanainen, 2002
– Korpi Ensemble, 2002
– Antti Sarpilan Swing Band Swinging Christmas, 2002
– Free Control, 2001
– Unit 6, 2000
– Otto Donner Free for all, 2000
– Lyyran Tähtikuvio & Vega, 1997