Jazz Jkl tarjoili konserttisarjassaan todellisen jazz-elämyksen. Jyväskylän yläkaupungilla yliopiston tuntumassa sijaitseva Vakiopaine on loistava paikka intiimikonserteille. Hengeltään se muistuttaa legendaarista Viitasaaren Miekkaniemeä, kuulija pääsee samalla tavalla ihan soittajan iholle. Korkea tila suosii akustista musiikkia, ja oman suloisen ekstransa tuo Kauppakadulla ohi virtaava jalankulkijoiden vuo. Moni yllättyy iloisesti jazzin sykkeestä, ja kun ikkunat ulottuvat lattiasta liki kattoon, kulkijatkin ovat lasin takana vain muutaman askeleen päässä soittajista.
Todelliseen elämykseen ei riitä täydellinen paikka, vaan tarvitaan myös paikkaan täydellisesti sopiva musiikki. Kitaristi Héctor Lepe toi Vakkariin sellaisen porukan, että mitään muuta ei osannut kaivata. Keväällä 2023 julkaistin Lepen kvartetin debyyttilevy Pedro’s dream, ja sillä soittavat hienot muusikot Max Zenger (saksofoni), Juuso Rinta (kontrabasso) ja Teemu Mustonen (rummut). Jyväskylässä Zengeriä tuurasi aina yhtä vaikuttava Jussi Kannaste.
Illan setti rakentui luonnollisesti Pedro’s dream -albumin varaan. Lainabiisit oli sijoitettu puhteen loppupuolelle. Benny Golsonin sävellys Stablemates oli se ”pakollinen” jazz-standardi, ja hieno veto olikin. Perustaltaan versio oli hyvin energinen svengittely, mutta Lepe oli rakentanut sovitukseen sen verran vaihtelevia maisemia, että biisi kasvoi teoksen mittoihin. Kansanlaulu La bruja (=Noita) teki kunniaa Lepen juurille, ja yhdisti letkeän meksikolaisen poljennon upeasti moderniin jazziin.
Muutoinkin Lepellä oli rakenteet hallussa: sävellykset ja sovitukset kertoivat muusikosta, joka on löytänyt oman äänensä. Samalla musiikki oli kuin rakennettu mittatilaustyönä juuri näiden soittajien kyvyille. No, tuuraaja-Kannaste ei varmaankaan ollut ajatuksissa, mutta saksofonisti selvisi tarkoista sovituksista ammattimiehen varmuudella. Basisti Juuso Rinta ja rumpali Teemu Mustonen sen sijaan olivat merkittyjä miehiä ja myös loistivat rooleissaan. Täytyy myöntää, että muutaman kerran unohdin muut ja jäin ihailemaan Rinnan bassolinjojen melodisuutta ja vaivatonta tekniikkaa mutkikkaimmissakin kuvioissa. Yhdessä Rinta ja Mustonen ovat unelmarytmiryhmä mihin tahansa housebandiin, tällä otteella jamit kyllä kulkevat.
Yhtyeen demokraattisuutta ei voi liikaa korostaa. Lavalla ei missään nimessä ollut kitaristi ja taustabändi, vaan solistina valokeilaan nousi milloin kukakin, luontevasti ja vaihtelevan mittaisilla osuuksilla. Kaavamaisuus loisti, mutta vain poissaolollaan.
Kitaristina Lepe kumartaa syvään jazzkitaran perinteelle. Vakiopaineessa huomio kinnittyi levyä enemmän soundiin. Pehmeyden ja kuulauden yhdistänyt soundi ei ollut vain kaunis, se oli täydellinen. Äänen takana oli kolminaisuus: Lepen näpit, kitarana Gibson ES 135 ja vahvistin, jonka etupaneelista hahmotin vain nimikirjaimet TV (ja kuinka ollakaan Teemu Viinikainen oli siitä huolehtimassa keikan jälkeen). Muutaman kerran Lepe sirottelli efektipedaaleista vähän isommin mausteita, mutta muuten upean soundin ytimestä ei ollut tarvista lipsua.
Lepen soundin kanssa kävi mainiosti yhteen Kannasteen herkkä ote. Bändi hallitsi muutamat balladinsa upeasti, ja juuri niissä Kannasteen tenorin ylärekisteri tihkui tunnetta. Erikseen voisi vielä mainita Kannasteen täydellisen paneutumisen tähän tuurauskeikkaan. Silloinkin kun saksofonin oli aika vaieta, Kannaste eli musiikkia täysillä, silmät kiinni keskittyen. Siinäpä läsnäolon ja kollegan musiikin kunnioittamisen mallia kerrakseen.
Jazz Jkl Live
Vakiopaine, Jyväskylä, 25.4.2024
Héctor Lepe Quartet
Héctor Lepe – kitara
Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
Juuso Rinta – kontrabasso
Teemu Mustonen – rummut
