Aki Rissanen lupasi Jyväskylän taidemuseon konserttinsa alkajaisiksi soittaa ”hyvin improvisoitua pianojazzmusiikkia”. Ihan sataprosenttisesti Rissasta ei kannattanut uskoa, sillä hatusta ei nyt kaikkea vedetty, vaan pohjana oli sävellettyä musiikkia eikä jazz suinkaan ollut ainoa genremääritelmä kuullulle.
Aki Rissanen ei näet tee muusikkona eroa jazzin ja taidemusiikin välillä. Hänen omat sävellyksensä voivat olla joko toista tai toista tai molempia yhtaikaa. Rissasen vuonna 2021 ilmestyneellä soolopianoalbumilla Divided horizon tämä kaksikasvoisuus saa upean valaistuksen.
Ja sama toteutui myös taidemuseon konsertissa (jossa kyseiseltä albumilta kuultiin useampikin kappale). Niin rajaton Rissanen on, ettei Aleksandr Skrjabinin preludi tuntunut joukossa miltään poikkeamalta, vaan hyvin luontevalta kokonaisuuden osalta.
Samalla Skrjabin oli konsertin melankolista laitaa, ja Rissanen tavoitti kappaleen syvän tunteikkuuden. Eikä preludi ollut suinkaan ainoa kappale, jonka aikana oli hyvä laittaa silmät kiinni ja keskittyä musiikin meditatiivisen virtaukseen.
Rissasen tyylin toista laitaa edustaa improjaksojen rakentuminen usein bassopuolen väkevien riffien varaan. Rytmien staattinen tai vähitellen muovautuva toisto saa seurakseen ajoittain hyvinkin villiä oikean käden ilkamointia.
Muutamassa kappaleessa bassoriffittelyn staattisuus alkoi syödä tehoja, mutta keskimäärin teokset olivat kiitettävän vaihtelevia, tuolla täällä bassorytmit poukkoilivatkin, ja osat sekä tunnelmat vaihtelivat eloisasti. Huomio kiinnittyi myös moniin kappaleiden draamaattisen vaikuttaviin lopetuksiin.
Yleisö löysi jälleen hyvin Taidemuseon konserttiin, lisäpenkkejäkin tarvittiin. Kaikkien pirtaan ei baariympäristö käy, joten paikkavaihtoehtojen tarjoaminen Popparille on Jazz Jkl:n konserttisarjassa oivallinen taktiikka.
Kuuntelusuosituksia Aki Rissasen soolopianomusiikista: melodinen suurteos Divided horizon, runollisesti laulava My Finnish heart ja konsertissa encorena kuultu Vallons. Sepä olikin oiva lopetus konsertille, elementtejä impressionismista Satie-henkiseen minimalismiin, ja sitä vasten vuolauttakin diskanttipuolen juoksutuksissa. Meditatiivisuus ja kevyt liito kohtasivat vaikuttavasti.
………..
Jos oli Rissasen oma sävellystuotanto pääosassa edeltävän illan soolokonsertissa, Popparin perjantaisella bändikeikalla keskityttiin pääasiassa pianisti Bill Evansin musiikkiin. Mutta: niin hienoja kuin Evans-biisit olivatkin, myös kaikki Rissasen omat sävellykset nousivat konsertin kohokohtien joukkoon.
Mitä Evansiin tulee, ohjelmisto oli laadittu kympin tai vähän enemmänkin arvoisesti. Suurin osa kappaleista tulkittiin kvartetilla, eli Rissasen lisäksi lavalla olivat Jazz Jkl Collectiven muusikoista kitaristi Tuomas Paukku, basisti Pekka Törmänen ja rumpali Kasper Halttunen, mutta pienempiä muodostelmia siroteltiin väliin niin, että kokonaisuudesta tuli vaihteleva ja rikas.
Unkarilaislähtöistä nykytaidemusiikin suurta nimeä György Ligetiä Rissanen tulkitsi ihan yksinään (siltana illan teemaan oli se, että Ligetin kerrotaan ottaneen vaikutteita mm. Evansin ja Thelonious Monkin musiikista), Turn out the stars -kappaleen tunnelmoivat Rissanen ja Paukku kaksistaan, ja toisen setin avanneen Gloria’s steps -biisin aikana lavalla oli vain pianotrio.
Kvartettibiisitkään eivät olleet musiikillisesti yhdestä puusta, joten Evansin pohjalta syntyi verrattoman värikäs ja antoisa iltapuhde. Kun vielä äänetkin soivat salissa täydellisessä balanssissa, kiitos tekniikasta vastanneen Matti Korhosen, konsertti oli erinomaisen onnistunut kokonaisuus.
Paitsi että konsertti oli soitannollisesti ensiluokkainen, se oli myös ”sivistävä”. Rissasen spiikit olivat kaikessa napakkuudessaan hyvin informatiivisia. Evansin tyyliä ja merkitystä valottaneesta taustoituksesta poimittakoon myös pianistin oma kuuntelusuositus: tutustuminen sopii aloittaa Evansin albumista Sunday at the Village Vanguard. ”Toista Bill Evansia ei ole tullut”, kuului Rissasen evästys Jyväskylän illassa.
Muutama sananen kuulluista kappaleista (soittojärjestyksessä):
Interplay. Herkullinen mollibluesjohdanto konserttiin. Kitaran matalan pään pehmeä melodia kehysti, välissä maukkaita improvisaatioita pianon, kitaran ja kontrabasson voimin.
Waltz for Debby. Kappaleesta olemassa lauluversioitakin, mm. Monica Zetterlund esittänyt Evansin itsensä kanssa. Klassikkoasemansa ansaitseva sävellys. Jazz Jkl Collectiven versiossa kunnioitettiin melodiaa, ja kitaran ja pianon improvisaatioit täydellistivät tyylikkään tasapainoisen kokonaisuuden.
Aleatoric. Rissasen sävellys (vuoden 2016 albumin nimikappale), joka oli valittu mukaan Evansin tyyliä peilaavana. Alkupuolella kiva pieni bassoriffi limittyi Halttusen jännitteiseen komppiin. Rento veto, ”täytyy olla illan parasta” ennakoin aatoksissani, vaan sitä parasta olikin tulossa vielä paljon lisää… Kitara nousi isoon rooliin, Rissasen soolo oli ytimekäs, ja osoitti miten pianisti osasi ja halusi antaa tilaa muille muusikoille.
Ligetin Arc-en-ciel, ei arkkienkeli vaan sateenkaari suomeksi. Teemaan sopiva ”ulkopuolinen” biisi, tässä versiossaan pieni, mutta painava. Intensiivisen tuokion jälkeen Rissanen antoi tuoteselostuksen: ”katkelmia sävellyksestä ja sitten omasta päästä”. Uskoisin että moni konsertin kokenut kaivoi (mistä sitten kaivoikaan) myöhäisillalla kuultavakseen Ligetin musiikkia, aivan samalla tavalla kuin edellisenä iltana Skrjabin veti varmasti puoleensa uusia korvia.
Minority. Rivakampi biisi, illan konstektissa menojazzia oikein. Ja ”featuring Tuomas Paukku”, taisi Rissanen todeta alkuun. Törmänen ja Halttunen olivat päättäneet pistää biisin kiehumaan, ja pitivät sykkeen tiukkana koko jamihenkisen rupeaman ajan. Paukun alustuksen jälkeen myös Rissanen ja Törmänen sooloilivat, ja energisiä rumpubreikkejäkin saatiin ihailla. Vauhdikkaan vedon päätteeksi nautiskeltiin vielä pianon ja kitaran unisonoista, ja jälki oli yhtä aikaa kevyttä ja komeaa.
Turn out the stars. Kitaran ja pianon duetto esikuvanaan Evansin ja Jim Hallin ikuistama versio. Upea tulkinta Jyväskylässäkin, kamarimusiikkia parhaimmillaan,
Gloria’s step. Sunday at the Village Vanguard -albumilta poimittu kappale. Evans, basisti Scott LaFaro (joka kuoli auto-onnettomuudessa pian keikan jälkeen) ja rumpali Paul Motian olivat yhdessä luomassa modernin jazzpianotrion pohjaa, ”Ei enää säestettyä pianosooloa, vaan trio yhdessä loivat kaiken”, jotensakin noin Rissanen asian spiikissään muotoili. Myös Popparissa tämä musiikki soi ”modernina”, täysin tässä ajassa ja ajattomana. Paukun huilatessa triolla oli päällä herkkä lyyrinen, mutta samalla erittäin svengaava tatsi.
Time remembered. Evans ranskalaisen impressionismin, Debussyn ja Ravelin jäljillä. Jyväskylässäkin osattin taikoa tähän kappaleeseen fantastinen flow.
Orbit (Unless it’s you). Harvemmin soitetussa kappaleessa harmonia kiertää koko ajan ympyrää, Erikoinen pylpyrä olikin, mutta samalla kiehtova, joten tämähän on pakko kaivaa uusintakuunteluun.
Hubble bubble. Rissasen sävellys vuoden 2017 triolevyltä Another north, alunperin tribuutti Bud Powellille. Introssa pääosassa poikkeuksellisesti rumpali, asetelma oli jonkin aikaa Halttunen vastaa muut. Energiaa havaittavissa! Powell oli sen verran lennokas pianisti, että tämän valintaa viimeiseksi biisiksi ei sovi ihmetellä. Halttunen jatkoi avainroolissa koko kappaleen ajan, ja kun kaikki muut olivat vuorollaan päässeet improilemaan, rumpali räjäytti potin omalla pitkällä ja upeasti rakennetulla soolollaan.
Alava maa. Rissasen sävellys, Art in motion riolevyn (2019) päätöskappale. Upea melodia, ja kitara osoittautui oikein sopivaksi lisäksi pianotrioon. Hakematta pamahti mieleen tämän version oiva sopivuus elokuvakäyttöön, maalailu ja vahva tunnelma veivät semmoisin sfääreihin.
(26.2. korjattu kappaleiden Alava maa ja Hubble bubble sijainti albumeilla, alunperin tekstiin oli lipsahtanut molemmille kodiksi tuore Hyperreal-levy. Kiitos tarkalle lukijalle!)
Jazz Jkl Live: Aki Rissanen Soolo Jyväskylän taidemuseolla to 22.2. klo 18.
Perjantain jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Aki Rissanen Ravintola Popparissa pe 23.2. klo 19. Aki Rissanen – piano, Tuomas Paukku – kitara, Pekka Törmänen – kontrabasso, Kasper Halttunen – rummut.
