Luonnonsuojelua ja sähköistä energiaa: Mikko Pettinen Why Not Jyväskylän keikalla

1843
lukukertaa
Kaikki sivun kuvat: Kalevi Plattonen.

Mikko Pettisen tuoreehko, syksyllä 2018 perustettu kvartetti Why Not on yksi vuosikymmenen lopun mielenkiintoisimmista tulokkaista. Se on kuin laboratorio, jossa kokeillaan sekä uusia teknisiä ratkaisuja että ennakkoluulottomia musiikillisia yhdistelmiä. Akustisten soittimien jatkuvan vaihtelun sekä eloelektroniikan myötä yhtyeen sointipaletti on ylenpalttisen runsas. Turha kuvitellakaan, että yhdellä istumalla pystyisi hahmottamaan kaiken kuullun oikealle paikalleen. Onneksi ryhmä on saanut Two suites for the change -debyyttilevynsä ulos, ja itse asiassa julkaisu taisi tapahtua juuri Jyväskylän keikan päivämäärällä.

Jyväskylässä Popparin kahden setin konsertti oli intensiivinen ja mieleenkiintonsa alusta loppuun säilyttänyt happeninki. Ne ”oikeat” soittimet olivat Pettisen trumpetit ja flyygelitorvi, Joakim Berghällin baritonisaksofoni, bassoklarinetti ja sello, Vesa Ojaniemen kontrabasso ja Tuomas Timosen rummut. Sähköä ja ohjelmointia/efektointia harrastivat kaikki, esimerkiksi Ojaniemi aloitti puhtaasti synteettisillä eväillä ennen kontraan tarttumistaan, Timonen sovelsi illan aikana vaihtelevassa määrin settinsä manipulointia (katsottakoon hakusanalla ”sensory percussion”, esimerkiksi Riffi-lehti selvittää asiaa ansiokkaasti) ja molemmat puhaltajat tarjosivat puhtaan akustisen soitannan lisäksi eri tavoin ropeloitua soivaa materiaalia. Pettisen arsenaalin kuuluivat mm. erilaiset kaiku- ja harmoniaefektit, ja myös muutamiin lyhyisiin lauluosuuksiinsa Pettinen kasvatti mieluusti synteettisen livekuoron.

Silti, hyvin runsaista härpäkkeistä ja kaikista efektihuuruista huolimatta pääpaino oli oikeasti soittamisella ja muusikkoudella. Pettinen on teknisesti huima trumpetisti, ja yhtyeensä muusikot hän on valinnut erityisellä huolella. Siinä missä trumpetisti akustisessa perussoitossaan suosii hyvin puhdasta, liki kliinistä soundia, Berghäll matalan rekisterin soittimineen edustaa todellista ihmisen ääntä, sellaista syvästi inhimillistä ja lämmintä. Useammankin pitkän ja upean puhallinimprovisaation lisäksi Berghäll ihastutti sellosoolollaan, joka saattoi hyvinkin olla illan emotionaalisesti vaikuttavin jakso. Ojaniemen pulputushommista en innostunut, jos en pahastunutkaan, mutta kontrabasso oli onneksi pääosassa, ja rakensi tiiviin parin Timosen hyvin energisen sekä sykettä että intensiteettiä jatkuvasti vaihtelevan rytmiraidan kanssa.

Kaikkiaan nelikko yhdisti akustisen ja sähköisen maailman omaperäisesti. Haussa on ollut uusi maailma, ja synteesi on onnistunut. Lähinnä Pettisen säveltämän musiikin taustalla on vankka luonnonsuojelullinen näkökulma, jonka myötä katse ylsi Saharasta Saimaalle. Tämä diversiteetti ilmeni myös musiikissa, jonka rikkaassa sävykirjossa soivat vuorotellen ja sulassa sovussa etnovaikutteet, ambientsävyt, funk- ja soul-häivähdykset ja usein jopa free jazzin pyhä henki hymneineen ja fanfaareineen. Kokoonpanolle toivoo pitkää ikää ja kokeilujen jatkumista kaikessa rauhassa, ja maailmanparannuksen myös!