Voicing 2004

1050
lukukertaa
Koskiala, Hapuoja, Sarmanto.
Matti Koskiala, Maija Hapuoja, Heikki Sarmanto. Kuva: Pentti Ronkanen.
Koskiala, Hapuoja, Sarmanto.
Matti Koskiala, Maija Hapuoja, Heikki Sarmanto. Kuva: Pentti Ronkanen.

Ensimmäinen Voicing-festivaali vuosi sitten tavoitti vielä kovin vähän kuulijoita, mutta jo toinen kerta toden sanoi. Jälleen kerran tuli näytetyksi mikä merkitys on festivaalin jatkuvuudella. Tieto tapahtumasta leviää pikku hiljaa, tavoittaa vuosi vuodelta yhä enemmän potentiaalisia kävijöitä, tässä tapauksessa laulumusiikista kiinnostuneita, ja niinpä nyt Nikolainsalin ja Jazz Barin tilaisuudet vetivät jo todella mukavasti väkeä vaikka konsepti sinänsä oli pysynyt samana.

Voicing-festivaalin pieni on kaunista -linjaus on sympaattinen. Tässä konseptissa ei ole tilaa minkäänlaisille kuplille, laulun tyhjille julkkiksille. Kuulijat vakuutetaan vain ja ainoastaan sisällöllä. Kun tieto laadusta leviää, jonkinlainen kasvukin lienee väistämätön. Mitään paineita siihen suuntaan ei kuitenkaan kannata ottaa, tämäkin taso riittää vallan mainiosti.

Voicing tuo esille etenkin nuorta osaamista, uusia näkemyksiä laulamiseen, improvisaatioonkin. Jazz on voimallisena mukana, mutta monet nykylaulajat liikkuvat mieluusti laajoilla alueilla koko rytmimusiikin kentällä. Jyväskylässä kuultiinkin taidokasta ja innostavaa populaarimusiikillista laulua laidasta laitaan.

Opiskeluvaiheessa olevien laulajien lisäksi tänä vuonna festivaalia tähdittivät modernin suomalaisen jazzlaulun tunnetuin ääni, viime ajat vähän sivummalla ollut Maija Hapuoja, sekä parin viime vuoden aikana esille noussut Johanna Iivanainen, taitava laulaja, joka tunnetaan epätavallisen laajan musiikillisen skaalan hallitsijana.

Maija Hapuoja

Maija Hapuoja opettaa nykyään laulua Jyväskylän Suomalaisessa Konservatoriossa. Voicing-esiintyjien joukossa oli myös monia hänen oppilaitaan. Hienoa oli että nyt myös kouluttaja itse saatiin yleisön eteen.

Hapuojan kera esiintyivät pitkäaikaiset yhteistyökumppanit säveltäjä, pianisti Heikki Sarmanto ja rumpali Matti Koskiala. Sama ryhmä esiintyy myös Jyväskylän Kesän kirkkokonsertissa 10.7. täydennysmiehinään saksofonisti Juhani Aaltonen ja basisti Pekka Sarmanto.

Nikolainsali osoittautui taasen oivaksi paikaksi matineatyyppiselle konsertille. Tila on niin hyvä akustiselle musiikille, että konsertti olisi onnistunut jopa kokonaan ilman äänenvahvistusta. Nyt sähköä käytettiin Sarmannon flyygelin ja etenkin Hapuojan äänen pontimeksi, ja hänen tunnetusti vahva laulunsa oli välillä mennä liiankin voimalliseksi. Täysakustinen kotikonsertin omainen toteutus olisi varmasti vain tiivistänyt tunnelmaa.

70- ja 80-luvuilla Hapuoja oli modernin jazzlaulun lähes yksinäinen tähtisolisti. Vuosituhannen vaihduttuakin Hapuojan taidot ovat ennallaan. Ääni virtaa kevyesti ja pakottomasti soittimena soitinten joukossa. Tutusti sopraanon äänessä on edelleen korkeammalle mentäessä alueita, joita vaivaa kireys, jonkinmoinen huutamisen tuntu. Makuasia, ja toki vain pieni kauneusvirhe muuten rautaisessa osaamisessa.

Käsiohjelmaan oli merkitty myös muutama instrumentaali. Tässä tapauksessa se ei tarkoittanut soittoa ilman laulua, vaan Hapuojan asettumista soolosoittimen asemaan teeman kuljettajaksi. Parissa instrumentaalissa jäljet johtivat Chick Corean suuntaan. Etenkin Light after darkness oli coreamaisen kevyesti latinaisrytminen, synkooppinen repäisy, jossa laulaja vei nautittavasti koukkuisennäppärää teemaa.

Sarmannon kotimaiseen luontolyriikkaan laadituista sävellyksistä osaa voisi tyylillisesti pitää moderneina lied-lauluina. Näistä kepeämmän pään iloluontoiset lirkuttelut jäivät väliinputoajiksi edellä mainittujen vokaliisien ja painavampien laulukappaleiden keskellä. Näistä esimerkiksi Nocturne (Leino) ja Kesäyö (Hellaakoski) ovat hienoja, kestäviä sävellyksiä, ja ne tekivät tässäkin konsertissa suurimman vaikutuksen.

Johanna Iivanainen

Johanna Iivanainen esiintyi illalla Jazz Barissa, tällä kertaa duona miehensä Mikko Iivanaisen kanssa. Mistään aivan uudesta tilanteesta ei ollut kysymys, sillä Iivanaiset ovat runkona myös Johanna Iivanainen Bandissa, joka syksyllä 2003 kulki pitkin Suomea Jazzliiton järjestämällä kiertueella.

Omatuotantoinen ohjelmistokin oli tuttua JIB:n keikalta. Kuultiin siis taas jazzimprovisoinnin, popin ja modernin folkinkin välillä liikuskelevaa nykymusiikkia. Johanna lauloi jälleen hienosti, mutta materiaali ei sittenkään noussut tarpeeksi monipuoliseksi tai kiinnostavaksi, jotta intensiteetti olisi kestänyt kokonaisen setin ajan. Encorena kuultu Hendrix-repäisy oli aivan liian tasaisen setin jälkeen sen verran virkistävä kokemus, että Iivanaisten kannattaisi harkita mukaan muitakin hyviä lainakappaleita.

Mikko Iivanaisella oli ei-niin-kiitollinen tehtävä säestää sähkökitaralla Johannan laulua. Uutterasti hän kyllä haki jokaiseen kappaleeseen uudet ja omat laulun henkeen sopivat soundit, mutta hieman riisuttu vaikutelma kaikesta jäi, eli kyllä musiikillista materiaalia olisi tällä kertaa sittenkin kaivannut lisää.

Laulupajan opiskelijat

Jyväskylän ammattiopiston konservatorion Laulupajasta valmistuneet opiskelijat esiintyivät edukseen perjantai-illan avauksessa Jazz Barissa. Ytimekäs setti oli rakennettu soul-klassikoiden varaan, ja hyvinhän se toimi. Kymmenkunta lahjakasta laulajaa ja tanakka taustabändi tarjosi tykitystä ja tyylittelyä, ja loppuillasta tämä yhdistelmä saisi varmasti missä tahansa menopaikassa tanssilattian täyteen.

Monenlaista äänimateriaalia ja persoonallisuutta näin isoon joukkoon tietysti mahtuu, eikä tässä yhteydessä ei ole vielä syytä nostaa joukosta ketään erilleen. Todella lupaavia laulajia on Jyväskylästä tulossa, ja ilahduttavasti myös muutama uros joukossa.

Helin-Mari Arder

Virolaisen Helin-Mari Arderin taustalle oli koottu yhtye, jossa kitaristi Teet Raikin rinnalle asettuivat jyväskyläläiset Jarkko Niemelä (trumpetti, flyygelitorvi), Pekka Törmänen (basso) ja Osmo Blomqvist (rummut).

Arder on osaava, lämminääninen laulaja, joka oli tällä kertaa parhaimmillaan latinalaisamerikkalaisen musiikin parissa, pehmeästi portugaliksi lauletuissa Antonio Carlos Jobimin kappaleissa.

Jazzin puolelta mukana oli mm. Ellingtonin standardeja. Niin hienoja kuin nämä stankut sinänsä sävellyksinä ovatkin (eihän niistä muuten mitään vakioita olisi tullut), täytyy tunnustaa, että ei tätä oikein jaksa enää. Vaikka Ellingtonin historiallinen merkitys on valtava, ei vakiotulkinnoista enää riemu ratkea. Puhki mikä puhki, jotain aivan ihmeellistä ja erikoista pitäisi tulkintaan löytyä, että tämä ikivihrein jazzosasto jaksaisi innostaa höristämään korvia.

Laulajan ohella yhtyeen suurin ilo tuli tällä kertaa puhallinpuolelta. Jarkko Niemelä oli aivan tasaveroisesti solistina esillä Arderin kanssa, ja teki intoutunutta työtä koko pitkän setin ajan. Kitaristi Teet Raik ei jazzeissa ja blueseissa päässyt lentoon, hänkin tuntui olevan omimmalla alueellaan nimenomaan kaihoisten lattaritunnelmien parissa.

Hanna Suonpää

Voicingin päätöskonsertti lauantaina alkoi Hanna Suonpään ja Tommi Karhusaaren duovedolla. Suonpää on Suomalaisen Konservatorion kasvatteja hänkin. Tällä kertaa ohjelmassa oli sekä Suonpään omia sävellyksiä että hänen esikuviensa Tori Amoksen ja Suzanne Vegan lauluja. Suurin vaikuttaja tuntuu kuitenkin olevan Kate Bush. Settiin mahtui useampikin Bushin biisi, ja myös Suonpään omista kappaleista mieleenjäävin oli Bush-tyyppistä melodista koukerointia täynnään.

Säestävien soittimien valinta oli oivallinen. Akustisen pianon ja rhodesin yhteispelillä Suonpää ja Karhusaari pystyivät yhdessä loihtimaan väräjävää, haurastunnelmaista taustoitusta. Kun Suonpään laulukin oli aivan riittävän vahvaa pienestä nyanssittomuudesta huolimatta, tuloksena oli yhtenäinen ja intensiivinen konsertti. Tämäntyylisellä musiikilla on kuitenkin englanninkielisillä markkinoilla rankasti kilpailua. Suomeksi laulamalla olisi ehkä sittenkin paremmat mahdollisuudet erottua edukseen.

Kvalda

Festivaalin viimeinen yhtye nosti samalla koko Voicingin komeaan loppuhuipennukseen. Kvalda on juuri nyt yksi parhaista suomalaisista jazzyhtyeistä, joissa on laulaja mukana. Minä en ainakaan keksi pitkälläkään miettimisellä yhtään kotimaista laulujazzbändiä, jota kuuntelisin konsertissa mieluummin.

Tässä yhtyessä on kaikki hienosti balanssissa. Aili Ikosen laulu soi täysin luontevana osana yhtyeen tekstuuria. Missään vaiheessa ei synny asetelmaa laulusolisti ja säestävä yhtye, vaan neljän muusikon kollektiivinen kokonaisuus toimii kauttaaltaan ihanteellisesti.

Ei sekään tietysti haittaa yhtään, että bändissä on mukana Uffe Krokforsin jälkeisen sukupolven lupaavin kontrabasisti Jori Huhtala. Jo yksistään hänen soittonsa kuunteleminen riittää hyvin yhden illan anniksi. Mutta lisäksi rumpali Hanne Pulli tekee kaikessa vähä- eleisyydessään ja maltillisuudessaan erinomaisen nautittavaa työtä, ja kun vielä pianisti Antti Kujanpäänkin soitto on kokonaisvaltaisessa näkemyksellisyydessään aivan tajuttoman maukasta…

Aili Ikonen lauloi perjantain Laulupaja-konsertissa rehevää soulia, ja nyt Kvaldan kanssa modernia jazzia, jossa laulajalle tuli myös runsaasti tilaa improvisaatiolle. Edellytyksiä on siis moneen suuntaan. Toivottavasti jazz pysyy suunnitelmissa vahvoilla, sillä Ikonen on jazzlaulajana ihailtavan maneeriton, harvinaisen luonteva ja omaääninen tulkitsija.

Kvaldan musiikki on omaa, ja säveltäjinäkin järjestään mainiota jälkeä ovat Ikonen, Huhtala ja Kujanpää saaneet aikaan. Vieläkin tärkeämmältä nyt tuntui se, miten oivallisen hyvin yhtye vie ja kehittelee omaleimaista musiikkiaan konserttitilanteessa.

Kvaldalla, kuten kaikessa parhaassa jazzissa, säveltäminen ja improvisaatio ovat kuin yhtä. Nyt ei vain vedetä sooloa sointukierron päälle, vaan improvisointi on samalla säveltämistä. Muusikot luovat yhdessä uutta ja ainutkertaista musiikkia, ovat kuin vaiheikkaalla matkalla, jonka seikkailut, värit ja maut välittyvät lämpöisinä myös kuulijoille.

Kun Kvalda on syntynyt opiskelijabändinä, on vaara että muusikoita viedään jatkossa eri suuntiin pitkin maailmaa. Toivottavasti he kuitenkin kaiken muun eteen tulevan ohella ymmärtävät pitää myös Kvaldan hengissä. Tässä yhtyeessä kemiat sopivat täydellisesti yhteen, ja sitä ei ole helppo korvata, ei sitten yhtään millään.

Voicing 2004 14.-17.4.2004 Jyväskylässä, konserttipaikkoja Nikolainsali ja Jazz Bar.
Edellä mainittujen lisäksi Voicingin avajaispäivänä esiintyivät Voices-lauluyhtye ja Karoliina Kallio.