Jukka Piiroisen verkkonäyttelyssä kuvia ja muisteloitakin Kalottjazz & Blues -festareilta

469
lukukertaa
Nannie Porres & Christer Boustedt, Pikisaari 1985.

Kalottjazz & Blues Festival järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 1984. Juhannusta seuraava viikonloppu vakiintui festivaalin ajankohdaksi ja festivaalia on alusta saakka järjestetty keskikesän valoisimpaan aikaan.

Tänä kesänä Kalottjazz & Blues -festivaali järjestetään 40. kerran. Juhlan kunniaksi Jukka Piiroinen on koonnut mustavalkoisia valokuviaan verkkonäyttelyksi.

– Kuvasin suurimman osan esillä olevista kuvista vuosien 1985 – 1986 festivaaleilla. Talkoilin silloin festivaalin valokuvaajana ja kuvat olivat samalla ensimmäiset jazzaiheiset valokuvani.

– Siirryin sitten kiinteämmin mukaan festivaalin järjestelyihin ja valokuvaamiselle jäi vähemmän aikaa. Mukana on silti jonkin verran kuvia vielä vuosien 1987 ja 1988 festivaaleilta.

– Tämän verkkonäyttelyn kuvat olen kuvannut Yashican järjestelmäkameralla ja filminä käytin Kodakin klassista Tri-X 400 -filmiä. Kehitin filmit itse heti kuvaamisen jälkeen ja skannasin kuvat tätä esittelyä varten negatiiveista.

Jukka Piiroisen verkkonäyttelyyn.

Jari Perkiömäki & Jorma Ojanperä, Aineen taidemuseo 1986.