Jazzliiton yhteistyökumppaneidensa kanssa järjestämä Jazz-Espa on osoittautunut erinomaiseksi ideaksi. Helsingin keskeisimpiin kesäpaikkoihin kuuluva Esplanadi on muutaman vuoden ajan toiminut heinäkuun ajan kotimaisen jazzin näyttämönä ja markkinointipaikkana. Satunnaiset ohikulkijat (mm. suuri joukko ulkomaisia matkailijoita) saavat makoisia näytteitä suomalaisesta jazz-osaamisesta, ja paikalle vasiten itsensä osuttaneet jazzfanit voivat tavoittaa hyvinkin systemaattisen ja kattavan läpileikkauksen päivän parhaasta jazzista.
Idean toimivuus on huomattu muuallakin: Jazz-Espa saa tänä vuonna jatkokseen elokuisen Etno-Espan. Marginaalimusiikit tarvitsevat kaikki mahdolliset konstit päästäkseen esille, joten jatkukoon espailu tällä pohjalla.
Satutin itseni Espalle perjantaina 21. heinäkuuta, jolloin soittovuorossa oli basisti Timo Hirvosen High Five! -yhtye. Hirvosen sikäli, että yhtyeen kaikki musiikki oli hänen säveltämäänsä, soitannollisesti toki mentiin tasapuolisissa merkeissä.
Hirvosen basso ei siis ollut ollenkaan niin dominoiva kuin basistin tekemän musiikin perusteella olisi voinut odottaa. Bassosooloja toki kuultiin, mutta paljon enemmän Hirvonen pelasi hienoilla grooveilla ja muilla pastoriusmaisilla keinoilla, mm. svengaavilla huiluääniostinatoilla.
Sen sijaan mitenkään yllättävää ei ollut että basisti on yhtyettä kasatessaan satsannut reippaasti rytmipuoleen. Jussi Lehtosen rummut ja Mongo Aaltosen lyömäsoittimet yhdessä Hirvosen kanssa takasivat nyt sen, että viisikon musiikissa etenkin rytmirytinä juhli. Ituja oli isompaankin satsiin, joten päällyskerrokseen olisi hyvin voinut kuvitella enemmänkin tavaraa kuin Kari Ikosen koskettimet ja Marzi Nymanin kitaran.
Hirvonen oli rustannut selkeärakenteisia biisejä, joiden kehikko jätti kuitenkin paljon tilaa sooloille, joten keikan henki oli iloisen jamitteleva. Ikosen sulavasti liikkunut sähköpiano sai välillä vinkeää vaihtelua vintage-syntikasta. Marzi Nyman soitti maltillisemmin kuin monessa muussa yhteydessä, mutta kaahasi toki ajoittain elohopeamaisen vikkelästi. Tällä kertaa soundivalikoima vain oli kovin suppea, pieni tai mieluummin isompikin variointi olisi ollut paikallaan.
High Five! on jälleen yksi esimerkki soitannollisesti erittäin pätevästä kotimaisesta nykyfuusiosta, jonka kantaviin voimiin useassa yhtyeessä ahkeroiva Hirvonen kuuluu. Ensi kuulemalla bändin ohjelmisto ei vielä iskenyt sillä tavalla, että olisin valmis nostamaan bändin saman tien lajin parhaimmistoon. Sävellyksistä napakimmat antoivat kyllä yhtyeen virtuooseille oivat eväät, mutta koko kahden setin matkalle ei riittänyt alati innostavaa soitettavaa. Ehkä yhtyeen tiiviydessäkin olisi vielä hieman hiomista, sillä nyt osa kitara- ja kosketinsooloista tuntui jäävän irralliseksi kelailuksi.
Kaiken takana Lehtonen ja Aaltonen saivat ihan kaksistaankin jo melkoisen kuhinan aikaan. Ja vaikka Hirvonen ei mielestäni mitenkään tyrkyttänyt itseään etualalle, kyllä High Five! -yhtyeestä jäi sittenkin päällimmäiseksi muistumaksi basistin ja lyöjien kehittelemä parhaimmillaan hillitön groove.
High Five!
Jazz-Espa, Helsinki 21.7.2006
Kari Ikonen (keyb)
Marzi Nyman (g)
Timo Hirvonen (b)
Jussi Lehtonen (dr)
Mongo Aaltonen (perc).
