Jahah, milloinkahan viimeksi olisin oikein jonottanut jazzkeikalle? Ainakin Keski-Suomessa tämä on harvinaista, mutta tänä keväänä jazz on kiinnostanut kovastikin, ja nyt oli Aija Puurtisen vuoro vetää Poppari väkeä pullolleen. Puurtisella tuntuu kestofaneja riittävän, ja syksyn loistokas Blues Live -keikka toi varmasti taas uusia ystäviä Jyväskylään.
Puurtinen tunnetaan tietysti parhaiten 40-vuotisesta Honey B. & T-Bones -taipaleestaan, yhtyeestä joka Aijan ja kitaristipuolison Esa Kuloniemen johdolla on räjähtänyt rhythm’n’blues-juuriltaan melkoiseksi musiikilliseksi seikkailuksi. Hieno sivujuonne uralla on ollut Brooklynin Satu -yhtye, jonka missiona on suomalais-amerikkalaisen yhteyden kunnioitus perinne- & roots-meiningillä.
Jazz genrenä onkin sitten laulaja-Puurtiselle vähän vieraampi juttu, mutta vierailukutsun esittänyt Jazz Jkl Collective ei varmaan mitään täydellistä muodonmuutosta odottanutkaan. Isäntäyhtyeen tehtävänä oli kurkotella enemmän Aijaa kohti kuin päinvastoin.
Ohjelmistoon valikoituneet muutamat swing-kauden kappaleet olivat mukana ikään kuin perustelemassa solistin yhteyttä konserttisarjaan ja Jazz Jkl Collective -yhtyeeseen. Välispiikin heitosta kävi kuitenkin ilmi Puurtisen pienoinen huoli: onkohan tämä kaikki nyt tarpeeksi jazzia? Mutta heti perään tuli se olennaisempi kysymys yleisölle: tuleeko riittävästi hyvää musaa?
Tämmöiset murheet voi poies unhoittaa, lukemattomat kerrat on saatu havaita, että Jyväskylässä on avointa yleisöä, jolle kyllä riittää että musiikki on hyvää ihan genrestä riippumatta.
Ja sitä oli ilta täynnään, hienoa musaa, hienoa soittoa ja väkevää laulua.
Kelataanpa iltaa vähän kronologisessa järjestyksessä:
Ensimmäinen setti rakentui suomenkielisten laulujen varaan. Aija kertoi, että runoihin sävelletty musiikki on erityisen lähellä sydäntä, ja semmoista sitten saatiinkin, laajalla säveltäjärintamalla. Erityiskiitos siitä, että laulaja muisti spiikeissään aina mainita säveltäjien ohella myös teksteistä vastuulliset.
Eero Koivistoinen Kallista on ja halvalla menee Caj Westerbergin tekstiin aloitti illan bluesikkaasti ja funkysti. Pianisti Marian Petrescun illan ensimmäinen impro oli jo viekoitteleva, vaikkei täysi latinki vielä päällä ollutkaan. Kitaristi Tuomas Paukun tyylikkään perinnetietoinen soolo pohjusti kitaristin tyylillisesti ja soundillisesti monipuolista iltaa.
Erityisen mielenkiintoinen ohjelmapoliittinen veto oli yhteensä kolmen laulun otos muutaman vuoden takaisesta UMO-projektista, jota varten Puurtinen ja Seppo Kantonen olivat säveltäneet Tyyne Saastamoisen runoja. Viini on minulta kielletty oli Kantosen ja Puurtisen yhteissävellys, Yhtä kaikki sekä Linnut olivat Puurtisen teoksia. YLEn jazzklubia varten tallennettiin projektista myös sähköinen pienyhtyeversio, jolla ovat mukana säveltäjien lisäksi Mikael Myrskog (kosketinsoittimet) ja Tuomas Timonen (rummut). Tuo ohjelma ei ole enää kuunneltavissa, mutta ainakin Soundcloudista löytyy muutama näyte sessiosta.
Yhtä kaikki -kappaleeseen kollektiivi sai luotua taianomaisen tunnelman. Kasper Halttusen sutikomppi ja Pekka Törmäsen tyylikäs basso loivat pohjan, Petrescun pianon hauras perusvire täydellistyi herkillä kolibrimaisilla pyrähtelyillä. Viini on minulta kielletty kasvoi pelkistetystä laulelmallisuudesta väkivahvaan lauluilmaisuun, ja kun samalla kitaraan tuli säröä ja särmää sekä rumpuihin potkua, oltiin voimallisten energiavirtojen äärellä. Tänään olen onnellinen!, sai laulaja julistaa kitarakurmuutuksen keskeltä.
Lennosta kii Jarkko Laineen tekstiin on Eero Koivistoisen laulusävellyksistä merkittävimpiä. Biisi tunnetaan parhaiten Tasavallan Presidentin räväkkänä versiona, mutta myös Jyväskylässä kuultu pehmojazzimpi kokonaisuus toimi hyvin. Koivistoisen parissa jatkettiin Liekkihotellin linjalla, teksti nyt Hannu Mäkelän. Aijan muutaman säkeistön jälkeen kuultiin Paukun pitkään polveillut soolo, ja perään Petrescu iski omaan improonsa melkoiset latingit. Laulajan lopputunteilun jälkeen Halttunen pääsi vielä tykittelemään.
Lasse Mårtensonin Kesäkuumeen (Sauvo Puhtilan sanat), sen Carolan tunnetuksi tekemän, Aija on päässyt laulamaan oikein filmille, kun Carolan versiota ei saanut käyttää Anssi Salmenperän elokuvassa Lapsia ja aikuisia (2004). Ei mikään iisi biisi, ja olisikin ollut mielenkiintoista päästä kuulemaan minkälaisen niskalenkin ryhmä sai tästä teoksesta väännettyä Jyväskylää seuranneilla keikoilla.
Linnut-kappale täydensi illan Tyyne Saastamois -trilogian. Tumma laulusoundi, vähäliikkeinen melodia, kitarasoolossa oli voimaa ja draivia, Halttusen rummut ja Törmäsen basso elivät hyvin energisinä taustalla, ja myös jatkossa pianosoolon aikana bändillä kulki upeasti. Aija nousi lopulta sanattomaan lauluun korkeuksissa, pitkien linjojen vetoon, ja latasi finaaliin vähän erikoisempiakin vokaalikukerruksia.
Toisen setin aluksi hoidettiin siirtymä englanninkieliseen osuuteen Jukka Virtasen sekakielisellä höpsöttelyllä, jonka säveliksi oli pukenut Esko Linnavalli, yksi merkittävimmistä suomalaisen jazzin kansainvälistäjistä aikanaan. Komppi oli tiukkaa boogaloota, Petrescun ja Paukun sooloissa mainio flow ja Halttunen pudotteli mukavia synkooppeja.
Ja sitten repesi! Stormy monday blues oli upea veto. Osin siksi, että Aija oli vakuuttavasti ydinalueellaan, mutta myös siksi, että Collective intoutui nyt tuimaan fiilissoittoon. Törmäsen basso johdatteli tunteeseen yksinään, sai laulun duettokaverikseen, ja muu bändi tuli mukaan juuri siinä kohdassa, jossa kotka lähtee lentoon. Tällä kertaa ensimmäisenä instrumentaalisoolona soikin Aijan puhallinimitaatio. Basisti rulasi jatkossakin, kun Törmänen lähti kerrassaan villiin sooloon. Touhu oli sen verran rajua, että yleisö palkitsi Törmäsen ehkä illan kovimmilla suosionosoituksilla. Kun soolojen sarjaa jatkoi Paukun jazzblues ja Petrescun huikea sointublokkivyörytys, ja Aija palasi lopuksi vakuuttavasti itse tarinaan, oli illan kovin paukku siinä.
Sittenpä menikin mielenkiintoiseksi hyppelyksi. Hyvinkin perinteisellä otteella toimitettujen swing-biisien How high the moon ja East of the sun välissä tarjoiltiin ”mielenravistelua” Art Ensemble of Chicagon Music to your brain -kappaleen verran. Ja se mainittu avoin jyväskyläläisyleisö, sehän tykkäsi ihan yhtä paljon lempeistä swingeistä ja chicagolaisten funkystä avantgardeseikkailusta.
Encoreksi oli säästynyt bluesstandardi Baby, please don’t go, tällä kertaa Mose Allisonin versiota mukaillen. Big Joe Williamsin kirjoittama laulu levytettiin ensimmäistä kertaa 88 vuotta sitten, ja hyvältä kuulosti vieläkin Aija Puurtisen ja Jazz Jkl Collectiven tulkintana.
Yhteenvedon aika:
Monisukupolvisen Jazz Jkl Collectiven idea kantaa komeasti. Jokainen keikka tuo kollektiivista aina jotakin uutta esille. Solistivieraat voivat olla jazzin ytimestä tai laidoilta, mutta yhtä hyvin kokonaan jazzgenren ulkopuolelta. Riittää että ollaan avoimia, uskalletaan kohdata, mennään vastaan. Yhteisen sävelen etsiminen milloin kenenkin kanssa on kiehtova prosessi, joka paljastaa kuulijallekin jotain hyvin olennaista improvisaatiopohjaisen musiikin taikavoimasta. Aija Puurtisen ja Jazz Jkl Collectiven neljällä yhteiskeikalla (Jyväskylän lisäksi Petäjävesi, Keuruu ja Viitasaari) syntyi jotakin ainutkertaista: musiikkia jota juuri tällaisena ei ole koskaan aiemmin ollut, eikä tule juuri tällaisena enää koskaan olemaan. Että kiitos!
Torstain jazzklubi
Ravintola Poppari 16.6.2023
Jazz Jkl Collective feat. Aija Puurtinen
Aija Puurtinen, laulu
Tuomas Paukku, kitara
Marian Petrescu, piano
Pekka Törmänen, kontrabasso
Kasper Halttunen, rummut
