Rögnvaldsson, Sigurdur: Harmonic tremor

1700
lukukertaa
Photo by Cansu Aksoy ; Layout by Janne Räikkönen.

2019 Eclipse Music ECD-201984

1.Prologue
2.Intimidation
3.Awakening
4.Upheaval
5.Calm before the storm
6.Elasticity
7.Eruption
8.Harmonic tremor

All songs composed by Sigurdur Rögnvaldsson.

Sigurdur Rögnvaldsson (baritone guitar and bass synth)
+ 4, 6, 8: Tatu Rönkkö (drum machine)

Mixed by Joonas Saikkonen
Mastered by Petter Eriksson

Arvio: 4 tähteä

 

Sigurdur Rögnvaldsson aloittaa soololevynsä huiluäänien nakuttelulla, ja tuo vähitellen siihen päälle baritonikitaransa syvän soinnin. Samalla käy selväksi että olemme syvällä luuppimusiikissa.

Muusikolle luuppaamisen idea on tietysti hyvin houkutteleva. ”Rakennanpa monikerroksisen kokonaisuuden, jonka pystyn toteuttamaan lavallakin ihan yksin”. Tai näin: ”mitäs kaikkea voin saada irti tuosta kerrostamistekniikasta, millaisen soivan taideteoksen saan aikaiseksi?”

Sigurdur Rögnvaldsson saa aikaiseksi toimivan kokonaisuuden, luupeilla tai ilman. Tämä perustuu tietenkin siihen, että soitteet ovat lopulta riittävän erilaisia ja vaihtelevia, niin ambientmaisen metodin kanssa kuin usein pelataankin. Ambientille ollaan sikäli sukua että monessa tapauksessa musiikki velloo, muutokset ovat hitaita, painopiste vaihtuu hiljalleen, mutta iso maisema pysyy samankaltaisena. Liikkeen, vaihtelevuuden ja luovuuden takaa nimenomaan Rögnvaldssonin kitaroinnin ankkuroituminen särmikkäisiin ug/ag-pyrintöihin.

Kolmella kappaleella soiva rumpukone ei suuresti innosta, etenkin kun menetetään tilaisuus kuulla Tatu Rönkön kaltaisen muusikon ”oikeata” soittoa. Toki on ymmärrettävä että haussa on nyt ihan tietynlainen estetiikka, jota Rögnvaldssonin synteettinen basso vielä siellä täällä korostaa.

Rögnvaldssonin soundimaailmasta olen aina pitänyt, baritonikitara ohjaa sikäli luontevasti hieman sivuteille. Valtavirtainen ei ole muutenkaan kitaristin tähtäimessä, musiikki on usein fragmentaarista, luonnostelmallista, ja esittävän taiteen sijasta ollaan usein abstraktin hahmottamisen äärellä. Toisaalta osassa teoksia rakenne on hyvin selkeä ja toisteinen, yksinkertaisuutta ylistävä, kuten Elasticity-kappalessa. Siinäkin kitaran improvisaatio lähtee kaikeksi onneksi laukalle, vie vikuroiden jonnekin toisaalle.

Väreily, vavahtelu, tärinä, vapina, siinä muutamia suomennosehdotuksia ”tremor”-sanalle. Nimikappale tuo kaikki nuo mahdollisuudet todeksi ja päättää levyn rankalla kädellä, ja siinä soi samalla mahdollisuus vapauttavaan katarsikseen.