Gourmet Jyväskylässä: ei mitään fine diningia!

1936
lukukertaa
Kuva: Kalevi Plattonen.

Jazz Jkl valloitti jälleen uuden keikkapaikan Jyväskylässä. Poppari oli varattu Jyväskylän Talvelle, mutta ei hätää, Vakiopaine pelasti tilanteen ja Gourmet-yhtyeen kiertueen kaupunkiin.

Gourmetin katalogissa on neljä albumia, mikä ei tietysti ole hirveän paljon, kun bändi on sentään perustettu jo vuonna 1997. Viime vuonna ilmestynyt En garde sai kriitikoilta ylistystä, ja itselleni Gourmetin viimekesäinen keikka Raahen Rantajatseilla (Raahen Laulu vieraanaan) oli yksi jazzvuoden kohokohtia. Bändillä tuntuu nyt olevankin korkeasuhdanne meneillään, sillä uutta materiaalia valmistellaan jo levytyskuntoon, ja näitä kappaleita kuultiin Vakiopaineen keikallakin.

En gardea ja aivan uutta, suunnilleen puoliksi, siitäpä soppa syntyi. Harvoin, hyvin harvoin, aistii jazzyleisön Jyväskylässä tempautuvan tällä tavalla musiikin mukaan, encore-vaatimukset olivat viedä kuulon. Osansa tunnelman syntymiselle oli varmasti paikallakin. Vakiopaine on hengeltään juuri oikea pesä tällaiselle ug- ja ag-henkiselle kulttuuritapahtumalle.

Vaan kerrankin meinasi olla liian hyvät paikat: pasuunan slaidi tuli Ilmari Pohjolan vedoissa lähimmillään puolen metrin päähän nokastani, ja ajoittain soittimen ääni pärähti korviin sen verran mojovasti, että muita joutui lukemaan huulilta. Kaikkeen sopeutuu, ja hetken päästä osasin jo poimia äänimaiseman laidoille jääneet Esa Onttosen kitaran ja Veli Kujalan haitarin mukaan Pohjolan pasuunan, Mikko Innasen saksofonin, Petri Keskitalon tuuban ja Mika Kallion rumpujen vahvaan yhteyteen (äänimiehen työ ei näin eteen vaikuttanut millään tavalla, kaikki tuli suoraan lavalta).

Setin alkupäähän oli En garde -levyltä valikoitunut huikea hittisikermä What can we do when the sky falls down?, Love gone wrong ja Voice of velour. Loppuhuipennukseen taas oli säästetty Louis XIV, Pink Camel, When we leave, where will we go? ja Järviradiota kuuntelen. Tuttua timanttista sävelmateriaa siis, ja tutun tuima ja huima oli toteutuskin.

Uusi musiikki jatkaa Gourmetin hillitöntä maailmanmatkailua: jossain uudessa kappaleessa reissattiin Mekongilta Mississippille, toisessa haikailtiin (?) kaukaista Pjongjangia. Vaikka itä näyttää kiihottavan mielikuvitusta yhä enemmän, Gourmet on aina ollut erityisen viehättynyt lännestä, siitä villistä, ja mitä lähempänä Meksikon rajaa  seikkaillaan, sen mukavampi. Yksi yhtyeen levyistäkin (Six acres of broken hearts) on omistettu tuolle karunkauniille maailmankolkalle, ja myös uudemmassa musiikissa jotkut teemat ovat kuin suoraan länkkäreistä. Joku saisi lähettää bändin levyjä Coenin veljeksille, sillä veljesparin uusin elokuva Ballad of Buster Scruggs on hyvinkin Gourmet-henkinen, totiselta pohjalta absurdia kohti kurkottava.

Gourmet-musiikin lähteiden selvittäminen olisi huippukiinnostava tutkimusaihe musiikkitieteilijälle. Sieltä kun löytyy ihan vain esimerkiksi mojovia etnoaineita eri puolilta maailmaa, muutamiakin ripauksia kansallisromantiikkaa, kunniaa classic jazzille, americanaa ja balkanaa, rautalankaa ja humppaa, täysvapaan improvisaation pörinää, soittimien äärirajojen virtuoosikutkuttelua ja ennenkaikea tajuttoman kulkevaa yhteissoittoa oli rytminä sitten marssi, kiitovalssi tai jokin reggaen tapainen. Useinkin soivat elementit olivat näennäisesti eri maailmoista, mutta sitkeällä sotkemisella nystyt ja pahkurat vaivaantuivat sen verran, että päästiin yhdessä koikkelehtimaan eteenpäin.

Ja huumorilla mentiin, suurella huumorilla. Yksikään Gourmetia käsittelevä teksti ei voine jättää mainitsematta säveltävien Onttosen ja Innasen ynnä koko muun ryhmän kivikasvoista hauskanpitoa. Kujemieli ja hyväntahtoinen, suorastaan hellä ironisointi tai mikälie venkoilu hallitsee mielenmaisemia, mutta sen verran piilevänä, että vitsit eivät pääse sitten millään kulumaan.

Että ei ollut mitään hienostelevaa fine diningia tämä gurmee. Kaikkea oli kylliksi ja ylikin, ja sekoitukset olivat raisusti radikaaleja, ronskejakin. Gourmet on jo yli kakskytvee, mutta sen reseptit kestävät aikaa, niistä on tulossa suorastaan klassikoita, mutta samalla uudet ainesosat synnyttävät yllättäviä mielleyhtymiä ja makuelämyksiä. Kuka olisi esimerkiksi ennen En gardea osannut odottaa tältä bändiltä Järviradiolle omistettua kappaletta…

Kuva: Kalevi Plattonen.