Etiopialaisen musiikin legenda Hailu Mergia esiintyy Odysseus-festivaalilla heinäkuussa

747
lukukertaa
Hailu Mergia.

Keväällä uuden albuminsa arvostetulla Awesome Tapes From Africa -levymerkillä julkaiseva etiopialaisartisti Hailu Mergia on We Jazzin järjestämän Odysseus-festivaalin uusin kiinnitys. Lisäksi Lonnan saaren merellisessä ympäristössä nähdään mm. Berliinistä saapuva Y-OTIS, Odysseus-levynsä materiaalia esittävä Eero Koivistoinen Quartet, uutta levyään juhlistava Verneri Pohjola Quartet sekä Timo Lassy Band. 25.–26. heinäkuuta järjestettävän tapahtuman päiväliput ovat nyt saatavilla Tiketissä.

Legendaarinen etiopialainen säveltäjä, multi-instrumentalisti ja tuottaja Hailu Mergia saapuu heinäkuussa Helsinkiin ja esiintyy We Jazzin uudella Odysseus-festivaalilla Lonnan saarella suununtaina 26. heinäkuuta. Lukuisilla ethiojazzin merkkiteoksilla kuuluisuuteen noussut haitaristi ja kosketinsoittaja esiintyy Lonnassa uuden triokokoonpanonsa voimin. Mergian uusi albumi YeneMircha julkaistaan 27.3. arvostetun Awesome Tapes From Africa -levymerkin kautta ja levyn upeasti svengaava ensimmäinen single on jo kuultavissa. Odysseus-festivaalin päiväliput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Vuonna 2018 julkaistulla, laajasti ylistetyllä Lala Belu -albumilla paluun esiintymislavoille tehnyt Hailu Mergia lukeutuu etiopialaisen jazzin keskeisiin tekijöihin. Vuosikausia Washingtonissa taksia ajanut Mergia murtautui viimeistään viimeisimmällä albumillaan musiikkimaailman tietoisuuteen, ja Lala Belu valittiin mm. Pitchforkin 200 parhaan 2010-luvun albumin listalle. Uransa 1960-luvulla Addis Abebassa aloittanut artisti on julkaissut useita harvinaisuuksiksi muodostuneita merkkiteoksia, kuten Tche Belew (1977), Wede Harer Guzo (1978) ja Shemonmuanaye (1985). Myöhemmin Awesome Tapes From Africa on tuonut levyt uudelleen saataville laadukkaiden uusintapainosten muodossa. Nyt keväällä julkaistava uusi albumi Yene Mircha on uusi virstanpylväs Mergian kunnioitettavalla uralla.

Odysseus-ohjelmistoon on lisäksi kiinnitetty Berliinissä vaikuttavan ruotsalaissaksofonisti OtisSandsjön luotsaama kansainvälinen superkokoonpano Y-OTIS. Sandsjön lisäksi yhtyeeseen kuuluvat suitsutetun Koma Saxo -kokoonpanon basisti ja tuottaja Petter Eldh, mm. Squarepusherin ja Matthew Herbertin kanssa yhteistyötä tehnyt kosketinsoittaja Dan Nichollssekä Saksan jazzskenen nouseviin hahmoihin lukeutuva rumpali Tilo Weber. We Jazz julkaisi vuonna 2018 yhtyeen hiphopista ja elektronisesta musiikista ammentaneen debyyttialbumin ja Lonnan-keikan alla on luvassa odotettu toinen Y-OTIS-albumi.

Aiempiin kotimaisiin Odysseys 2020 -julkistuksiin lukeutuvat legendaarisen saksofonistin EeroKoivistoisen kvartetti, joka esittää harvinaislaatuisella keikallaan tapahtuman nimeä inspiroineelta Odysseus-levyltä poimittua ohjelmistoa, harvakseltaan Helsingissä esiintyvä TimoLassy Band, tulevan uuden levynsä materiaalia esittävä Verneri Pohjola Quartet, vastikään kehutun Lake/Abyss-levykokonaisuuden julkaissut Teppo Mäkysen triokokoonpano 3TM, keväällä Dark Money -albuminsa julkaiseva Dalindèo, sekä heinäkuussa We Jazz Recordsilla debyyttilevynsä julkaiseva JAF Trio. Lisäksi Lonnan saarella nähdään mm. Tampere Jazz Happeningissä aiemmin yleisön hurmannut itävaltalaisen trumpetisti Mario Romintriokokoonpano Interzone. Levymusiikista vastaavat We Jazz -deejiit.

Muutamia Odysseus-kiinnityksiä on odotettavissa vielä kevään aikana. Tapahtuman yksittäiset päiväliput ovat nyt saatavilla kahden päivän lippujen lisäksi. Lonnaan liikennöi JT-Linen vesibussi Kauppatorilta. Matka kestää noin 10 minuuttia. Lippuja saa lähtöpaikan lippukioskista ja itse alukselta sekä netistä ennakkoon. Edestakaisen lipun hinta on 7 €.

”The Ethiopian keyboard maestro’s first new album in two decades radically updates a style that already sounded like the future.”
– Pitchfork

”With the rediscovery of Addis Ababa’s 1970s “golden age”, for which the soundtrack to Jim Jarmusch’s 2005 film Broken Flowers proved a major catalyst, musicians like Mergia and Mulatu Astatke have rebuilt their careers. Lala Belu is the former’s first album in 15 years, and proves worth the wait.”
– The Guardian

”If you tipped the free jazz and electronica sections of your music collection into a jacuzzi, with a couple of classic hip hop records for good measure, you might end up with something like Y-OTIS.”
– Jazzwise

”Y-OTIS on modernia jazzia, mutta lämpenee, leviää ja laajenee eri tahoille kuin kuumalle pannulle sipaistu voinokare. Se muuttuu liukenemalla. Se imeytyy sekä rytmiseen perinteeseen että hiphopin ja electronican avantgardistiseen abstraktismiin.”
– 5/5 Satakunnan Kansa

Odysseus 2020 
25.–26.7.2020 Lonnan saari, Helsinki
Liput myynnissä Tiketin myyntipisteissä
Tapahtuma Facebookissa

*** LAUANTAI ***
DALINDÈO
EERO KOIVISTOINEN QUARTET PRESENTS ”ODYSSEUS”
JAF TRIO
TIMO LASSY BAND
WE JAZZ DJS
+ lisää julkistuksia vielä luvassa

*** SUNNUNTAI ***
3TM
HAILU MERGIA (ET)
MARIO ROM’S INTERZONE (AT)
SUPERPOSITION
VERNERI POHJOLA QUARTET
Y-OTIS (SE/DE/UK)
WE JAZZ DJS
+ lisää julkistuksia vielä luvassa