Suomalaisetkin valokeilassa Tampereella

1170
lukukertaa
Mikko Innanen. Kuva: Olli Suutela / TJH.
Mikko Innanen. Kuva: Olli Suutela / TJH.
Mikko Innanen. Kuva: Olli Suutela / TJH.

 

Saksofonisti Mikko Innanen on vuoden suomalaisnimi Tampere Jazz Happeningissä, ainakin jos lavan koolla mitataan. Innasen johtama 12-miehinen orkesteri on ainoa ennalta tiedetty suomalaisedustaja Pakkahuoneen päälavalla. Se toinen, salassa viimeiseen asti pidettävä, on Jazzliiton Yrjö-palkinnon pokkaava vuoden muusikko yhtyeineen.

Eikä toki tule väheksyä Telakan pientä lavaa ja intiimiä klubiympäristöä, jossa keskitytään tyystin kotimaiseen jazziin ja improvisaatioon. Monivuotinen perinne on yksi kotimaisen festivaalihistorian hienoimmista täsmäiskuista, TJH:n Telakasta on kasvanut ainutlaatuinen tuoreen kotimaisen jazzin näyttämö. Tiiviissä paketissa parasta tai vähintäänkin mielenkiintoisinta uusjazzia, muutaman päivän päivityksellä pysyy hyvin nykyjazzin hermolla vuodesta toiseen.

Telakan kuusi yhtyettä ovat tänä vuonna Kallio Slaaki, Jori Huhtala 5, Teddy’s West Coasters, Liberty Ship, Teemu Viinikainen Trio ja Elektro GT.

Innanen soittaa tietysti myös Telakalla, pesti on Jori Huhtalan kvintetissä. Telakan ahkerimpia ovat laskujeni mukaan kahden keikan muusikot rumpali Mika Kallio (Kallio Slaaki, Teemu Viinikainen Trio), rumpali Mikko Hassinen (Kallio Slaaki, Elektro GT), basisti Ville Herrala (Teddy’s West Coasters, Teemu Viinikainen Trio) ja pianisti/kosketinsoittaja Aki Rissanen (Liberty Ship, Elektro GT). Näistä Herrala ja Kallio ottavat vielä Innasen isossa orkesterissa Pakkahuoneella festivaalin kolmannen kiinnityksensä.

Tässäpä vielä Tampere Jazz Happeningin suomalaiset esiintyjät. Esittelytekstit lainattu Happeningin nettisivuilta. Ja se yrjöily tapahtuu Pakkahuoneella perjantain iltakonsertin aluksi, eli klo 19.00. Ja muistakaa ne ulkomaisetkin, onhan siellä sentään Django Bates, Zakir Hussain, Bill Frisell, Linton Kwesi Johnson ja monta muuta älyhyvää!

Telakka perjantai 31.10.

21.00 Kallio Slaaki täyttää lavan erilaisilla lyömäsoittimilla ja vie kuulijansa hämmästyttävälle matkalle halki äänimaailmojen. Kolme kotimaamme kärkirumpalia takaa, että instrumenteista otetaan kaikki irti ja että soitto on täynnä sävyjä – niin meditatiivisessa tunnelmoinnissa kuin rytmirytinässäkin. Dynaaminen trio julkaisi viime vuonna ensilevynsä Polymania for Percussion (Fiasko Records 2013) – tyylikkäästi vinyylinä.

Mika Kallio – drums Mikko Hassinen – drums Anssi Nykänen – drums

22.30 Basisti Jori Huhtala on Happeningin yleisölle tuttu muun muassa Raoul Björkenheim Ecstasysta sekä Big Bluesta. Nyt hän tuo Tampereelle oman suosikkimuusikoistaan koostuvan kvintettinsä, joka tulkitsee taiten Huhtalan omia sävellyksiä.
Elokuvamusiikki- ja popvaikutteet sulautuvat soinniksi, joka on samaan aikaan kaunista ja karua, svengaavaa ja vapaarytmistä – jazzin uutta ja vanhaa tehokkaasti hyödyntäen.

Jori Huhtala – double bass Mikko Innanen – sax Joakim Berghäll – sax Artturi Rönkä – piano Ville Pynssi – drums

00.00 Teddy’s West Coasters lennättää yleisönsä 50- ja 60-lukujen west coast -jazzin svengiin ja Yhdysvaltain länsirannikon aurinkopäiviin. Jazzstandardit ja rumpali Teppo Mäkysen omat sävellykset saavat parasta mahdollista kyytiä tässä Suomen huippumuusikoista koostuvassa oktetissa.
Soittamisen riemua ja rytmillistä ilottelua pursuava poppoo tekee kunniaa jazzin perinteelle ja tuo sen samalla ilmavasti tähän hetkeen.

Teppo Mäkynen – drums Ville Herrala – bass Jukka Perko – alto sax Ville Vannemaa – baritone sax Jukka Eskola – trumpet Mikko Karjalainen – trumpet Miika Jämsä – tuba Heikki Tuhkanen – trombone

Telakka lauantai 1.11.

21.00 Liberty Ship seilaa seikkailunhaluisesti omaa väyläänsä free jazzin aavalla ulapalla, tyylillisesti rajoittavista merimerkeistä vähät välittäen. Kun kokeneen kipparin, Esa Pietilän tenorifonin juureva sointi kohtaa seuraavan sukupolven lahjakkaimpien jazzareiden raikkauden, syntyy kesyttämätön kokonaisuus täynnä ehtymätöntä luovuutta.
New York Jazz Record valitsi kvartetin viime vuonna julkaistun debyyttialbumin Approaching (Eclipse Music 2013) yhdeksi vuoden jazzlevyistä.

Esa Pietilä – tenor sax Aki Rissanen – piano Antti Lötjönen – double bass Olavi Louhivuori – drums

22.30 Teemu Viinikainen on jazzkitaroinnin suvereeni mestari, joka hurmasi viime vuoden Happeningissa duetoimalla Timo Kämäräisen kanssa. Nyt Telakan lauteille kipuaa virtuoosin oma trio, joka julkaisi tänä vuonna uuden vauhdikkaan levynsä Hit it! (Prophone Records 2014).
Luvassa on hivelevää ja värikästä yhteissoittoa, jossa intohimo ja tyylitaju yhdistyvät.

Teemu Viinikainen – guitar Ville Herrala – bass Mika Kallio – drums

00.00 Elektro GT on vapaata matkustamista tehokkaan koneen kyydissä. Se on sähköiskujazzia, elektroninen salamanlyönti kotimaamme jazzkenttään. Rumpali Mikko Hassisen uusin projekti vyöryttää vahvoja rytmejä ja sekoittaa jazzin ja elektronisen musiikin elementtejä häpeämättömäksi väripaletiksi. Maamme kärkikastiin kuuluvat soittajat pitävät huolen, että musiikillinen pensseli heiluu laajalla skaalalla videopelimusiikista rajuun funk-ryöpytykseen.

Mikko Hassinen – drums, electronics Jorma Kalevi Louhivuori – trumpet Aki Rissanen – keyboards Varre Vartiainen – guitar Lauri Porra – bass

Pakkahuone sunnuntai 2.11.

14.00 Mikko Innanen on epäilemättä yksi maamme aktiivisimmista ja idearikkaimmista muusikoista. Kansainvälisestikin tunnettu fonisti sai tänä vuonna hattuunsa yhden sulan lisää, kun DownBeat nosti hänet baritonisaksofoni-sarjassa ”Rising Stars” -listalleen. Musiikillisesti Innanen on aina kulkenut jazzin ja improvisoidun musiikin laidasta toiseen eikä poikkeusta tee myöskään tämä jännittävä 12-henkinen kokoonpano.

Ykkösketjun muusikoista koostuva orkesteri tarjoilee notkeaa ja dynaamista jazzia täynnä yllätyksiä. Intiimeistä hetkistä hypätään silmänräpäyksessä iskeviin orkestraalisiin kliimakseihin, big band -svengistä räävittömään free jazziin. Pakkahuoneen tunnelma on taattu, kun Innasen oikukkaat sävellykset ja ryhmän soljuva improvisaatio lyövät kättä.

Mikko Innanen – sax Jussi Kannaste – sax Pauli Lyytinen – sax Jukka Eskola – trumpet Verneri Pohjola – trumpet Jari Hongisto – trombone Juho Viljanen – trombone Seppo Kantonen – piano Ville Herrala – bass Eero Tikkanen – bass Joonas Riippa – drums Mika Kallio – drums