Jussi Fredrikssonille Suomen Muusikkojen Liiton tunnustuspalkinto

1110
lukukertaa
Jussi Fredriksson tässä Busy Turtles -yhtyeen keskellä. Kuva: Maarit Kytöharju.
Jussi Fredriksson tässä Busy Turtles -yhtyeen keskellä. Kuva: Maarit Kytöharju.

Suomen Muusikkojen Liitto ry:n vuoden 2014 tunnustuspalkinto on myönnetty jazzmuusikko Jussi Fredrikssonille ja orkesterimuusikko Timo Pulakalle.

Fredriksson ja Pulakka tunnetaan muusikkoina, jotka ovat aina tehneet enemmän kuin heiltä odotetaan. Kummallekin palkinnon saajalle myönnetään täysi palkintosumma 5 000 euroa.

Pianisti Jussi Fredrikssonin (s. 1980) Turussa käynnistynyt ammattiura on vienyt hänet työskentelemään laaja-alaisesti huippumuusikoiden ja -kokoonpanojen kanssa kotimaassa ja ulkomailla. Yhteistyökumppaneita ovat olleet muun muassa Jukka Perko, Jukkis Uotila, Severi Pyysalo, UMO Jazz Orchestra, Oulu Sinfonia, Rick Margitza, Tim Hagans, Jerry Bergonzi sekä Norrbotten Big Band. Lisäksi Fredriksson on toiminut muusikkona kotimaisten eturivin viihdeartistien yhtyeissä. Fredrikssonin omia kokoonpanoja ovat Jussi Fredriksson Trio, Jussi Fredriksson Jazz Wars ja Fredator.

Musiikkiopintoja Fredriksson on suorittanut Suomessa ja ulkomailla, ja hän toimii nykyään pianon- ja yhtyesoiton opettajana sekä tohtoriopiskelijana Sibelius-Akatemiassa.

Kuusi omaa albumia julkaissut Fredriksson on viime vuosina menestynyt paitsi muusikkona myös tapahtumatuottajana ja musiikkiyrittäjänä. Hänen luomansa Flame Jazz -konserttisarja Turussa on osoitus siitä, miten rajallisilla taloudellisilla resursseilla voidaan tuottaa suuri määrä laadukasta konserttitarjontaa ja työllistää iso joukko ammattimuusikkoja. Fredrikssonin oman yrityksen ja Helsinki Jazz Underground -osuuskunnan kautta tapahtuva äänitteiden julkaisutoiminta ulottuu Pohjois- ja Baltian maiden lisäksi Japaniin sekä Yhdysvaltoihin.

Fredrikssonin aktiivinen ote jazzmusiikin edistäjänä on noteerattu kansallisesti ja kansainvälisesti. Hänen kykynsä verkostoitua, organisoida ja saada paljon aikaan vähillä resursseilla toimii hyvänä esimerkkinä muille kulttuurialan toimijoille.

Kansallisoopperan orkesterin huiluryhmän äänenjohtaja Timo Pulakka (s. 1959) on monipuolinen muusikko ja pedagogi. Kansallisoopperan lisäksi Pulakka on soittanut esimerkiksi Avantissa ja Savonlinnan oopperajuhlaorkesterissa sekä toiminut avustajana muun muassa Radion Sinfoniaorkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa ja Tampere Filharmoniassa. Lähes kymmenen vuoden ajan Pulakka toimi Helsingin Konservatorion huilunsoiton yliopettajana. Diplomin hän suoritti Sibelius-Akatemiassa vuonna 1987.

Suomen Muusikkojen Liitto ry:n 37. tunnustuspalkinto jaetaan Helsingin Musiikkimessuilla perjantaina 24.10.2014 klo 12.00 Backstage-lavalla hallissa 6. Palkinto on vuonna 2014 yhteensä 10 000 euroa, ja sen rahoittavat Suomen Muusikkojen Liitto ry sekä Suomen Messusäätiö. Tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain merkittävästä työstä liiton toimintapiirissä.