UMO julkisti syksynsä

886
lukukertaa

UMOn syyskauden 2011 konserttisarja Helsingissä tuli myyntiin keskiviikkona 18.5. Kauden solisteina kuullaan muun muassa Steely Danin kanssa yhteistyötä tehnyttä yhdysvaltalaista jazzkitaristi Wayne Krantzia (8.9.) sekä laulaja Laura Närheä, joka tähdittää Temppeliaukion kirkon joulukonserttia 16. joulukuuta.

Kauden aloittaa elokuussa Helsingin Juhlaviikkojen, Avanti!:n ja Musiikkiteatteri Kapsäkin kanssa yhteistyönä toteutettu ooppera Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho. Lokakuussa juhlitaan omalla konsertillaan UMOn perustajaa, Esko Linnavallia. Kohokohtiin kuuluvat myös Stevie Wonderin musiikille omistettu ilta sekä pikkujoulukauden avaava Vanhan ylioppilastalon Swing-gaala, jossa solistina toimii Sami Pitkämö.

UMO Uusi Musiikki -sarja tarjoaa suomalaisen musiikin konsertin, jossa kuullaan uusia tilaussävellyksiä jazzkitaristeinakin tunnetuilta Raoul Björkenheimilta ja Kalle Kalimalta. Muita säveltäjänimiä edustavat Eero Koivistoinen, Otto Donner ja Jukka Linkola. Konsertti toteutetaan yhdessä kulttuurijärjestö Kiila ry:n kanssa.

– Syksyllä ohjelmistomme on ehkä UMOn historian monipuolisin. Tarjoamme jazzin lisäksi musiikkia epäoopperasta aina souliin ja nykymusiikkiin. Toivomme tavoittavamme syksyllä yleisöä mahdollisimman laajasti iästä ja musiikkimausta riippumatta, UMOn vastaava tuottaja Thomas Noreila kertoo.

Suursuosiota keväällä saavuttanut Club for Fiven ja UMOn Erilainen Tangokonsertti kiertää syyskuussa loppuunmyydyn Musiikkitalon lisäksi myös Espoon Tapiolasalissa, Jyväskylän Paviljongissa, Turun Logomossa ja Porin Promenadikeskuksessa. Luvassa on myös laaja kiertue Laura Närhen kanssa joulukuussa sekä lastenkonsertteja Emma Salokosken tähdittämän Rytmihyrrä/Rytmyra-tuotannon kera. Kiertuepaikkakunnat ja -päivämäärät julkaistaan kesäkuun alussa osoitteessa www.umo.fi.

UMOn syksy 2011 Helsingissä

Pe-su 19.-21.8.2011 klo 19.00, Savoy-teatteri Helsingin Juhlaviikot: Kurt Weill & Bertolt Brecht – Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho Avanti!, UMO ja Musiikkiteatteri Kapsäkki Ohjaus Lauri Maijala, kapellimestari Dimitri Slobodeniouk Päärooleissa Helena Juntunen ja Peter Nordman Liput: 39/37/30 e, ennakot: Lippupalvelu

To 8.9.2011 kl0 19.00, Savoy-teatteri UMO & Wayne Krantz (USA) UMO solistinaan Wayne Krantz, sähkökitara Kapellimestarina Rich Shemaria Liput: 25/20/12,5 e, ennakot: Lippupalvelu Dinner & show –lippu 57/52/44,50 e

To 13.10.2011 klo 19.00, Savoy-teatteri UMO Klassikko: A Good Time Was Had By All – Juhlakonsertti Esko Linnavallille Kapellimestarina Kari Heinilä Liput: 25/20/12,5 e, ennakot: Lippupalvelu Dinner & show –lippu 57/52/44,50 e

To 27.10.2011 klo 19.00, Savoy-teatteri UMO Uusi Musiikki: Made in Finland – Kiila ry:n 75-vuotisjuhlakonsertti Solisteina Johanna Iivanainen ja Susanna Hietala Kapellimestarina Kari Heinilä Liput: 15/10 e, ennakot: Lippupalvelu Dinner & show –lippu 47/42 e

To 3.11.2011 klo 19.00, Savoy-teatteri UMO Rytmi: Stevie Wonder Night Solisteina Sami Saari, Janna Hurmerinta, Antti Kleemola ja Heini Ikonen Kapellimestarina Mikko Pettinen Liput: 25/20/12,5 e, ennakot: Lippupalvelu Dinner & show –lippu 57/52/44,50 e

To 24.11.2011 klo 19.00, Vanha ylioppilastalo UMO Klassikko: Swing-gaala – Nostalgiset swing-tanssiaiset Solistina Sami Pitkämö Kapellimestarina Kirmo Lintinen Liput: 25/20/12,5 e, buffetin kanssa (alk. klo 18.00) Dinner & Show -lippu 50/45/42,5 e, ennakot: Lippupalvelu

Pe 16.12.2011 klo 21.00, Temppeliaukion kirkko Kohti joulua: Laura Närhi & UMO Kapellimestarina Kirmo Lintinen Liput: 25/20/12,5 e, ennakot: Lippupalvelu

CLUB FOR FIVE & UMO – Erilainen Tangokonsertti
Kiertue syksyllä 2011
Ti 20.9. Paviljonki, Jyväskylä
Ke 21.9. Tapiolasali, Espoo
To 22.9. Musiikkitalo, Helsinki (loppuunmyyty)
Pe 23.9. Logomo, Turku
* La 24.9. Promenadikeskus, Pori Liput: 32 e
ennakot: Lippupalvelu (* = Lippupiste)