Ilmavoimien Big Band soitellen sotaan

957
lukukertaa
Hilkka Louhivuori.

Ilmavoimien Big Band konsertoi perjantaina 7. syyskuuta klo 19:00. Konsertin teemana ovat vanhat sotilaslaulut täysin uusina big bandille sovitettuina versioina.  Solisteina esiintyvät Jyväskyläläisen Louhivuoren perheen muusikkosisarukset trumpetisti Jorma Kalevi sekä laulaja Hilkka.

Sotilasmusiikilla on ollut jo pitkään suuri rooli sekä sotatantereella, kotirintamalla, korsuissa että kansojen itsenäisyyden ja kulttuurin kehittämisessä. Ilmavoimien Big Band pistää perinteiset sotilasmusiikkisävelmät täysin uuteen kuosiin sillä tässä konsertissa vanhat sotilaslaulut, iskelmät ja propagandalaulut saavat uuden ja raikkaan tulkinnan uusien moderneja jazzilmaisun keinoja hyödyntävien sovitusten myötä. Konsertin sovituksista vastaa Ralf Nyqvist joka toimii myös konsertin kapellimestarina.

Solistiksi konserttiin saapuu jyväskyläläislähtöinen trumpettitaituri Jorma Kalevi Louhivuori. Hänen omaleimaisen äänensä sekä improvisoinnin avulla tässä konsertissa tullaan kuulemaan jännittävä yhdistelmä aivan uudenlaista big band musiikkia.

Lauluja konsertissa tulkitsee trumpetistin kanssa samasta jyväskyläläisestä muusikkoperheestä ponnistava Hilkka Louhivuori. Tämä nouseva laulajakyky tuo oman tulkintansa sekä vanhoihin että tämän päivän lauluihin.

Ilmavoimien Big Band – Aalto 3: “Soitellen sotaan”
Pe 7.9.2018 klo 19:00
Paviljonki, Ravintola Faneri, Lutakonaukio12, 40100 Jyväskylä
Solisteina: Jorma Kalevi Louhivuori (trumpetti) ja Hilkka Louhivuori (laulu)
Kapellimestari: Ralf Nyqvist
Järjestää: ILMAVSK
Liput: 25/20€ Lippupiste (toimitusmaksu alk. 1€)