Olavi Louhivuorelta uusi kansainvälinen jazz-yhtye

1871
lukukertaa
Kuva: Tero Ahonen.

Louhivuori on ensimmäinen Vossa Jazz -festivaalille tilaustyön tekevä suomalainen jazzmuusikko.

Muun muassa Tomasz Stanko Quintetin sekä oman Oddarrang -yhtyeensä kautta tunnetuksi tullut rumpali-säveltäjä Olavi Louhivuori tuo eurooppalaiselle jazzkentälle uuden piristävän ja kiintoisan lisän, kun Olavi Louhivuori: The Net of Indra saa ensiesiintymisensä Vossa Jazz -festivaalilla Norjassa maaliskuussa 2018. Yhtye muodostuu todellisesta eurooppalaisesta jazzkärjestä; Louhivuoren lisäksi yhtyeessä soittaa vaikuttavaa kansainvälistä uraa tekevä tanskalainen kitaristi Jakob Bro (s. 1978), suomalainen huilisti-/saksofonistilegenda Juhani “Junnu” Aaltonen (s. 1935 ) sekä mm. Keith Jarretin, Jan Garbarekin ja Bill Evansin kanssa tehdystä yhteistyöstä maailmanmaineeseen noussut ruotsalainen basisti Palle Danielsson (s. 1946).

Vuodesta 1973 toiminut Vossa Jazz on yksi tärkeimmistä pohjoismaisista jazzfestivaaleista, ja sen merkitys pohjoismaisen jazzmusiikin synnyssä ja kansainvälistymisessä on suuri. Festivaali on vuosien mittaan toiminut ponnahduslautana muusikoille kuten Jan Garbarek, Jon Balke, Trygve Seim sekä Tore Bronborg.

Projekti toteutetaan ainutlaatuisena, kahden pohjoismaisen jazzfestivaalin välisenä yhteistyönä, sillä mukana toteutuksessa on suomalainen Tampere Jazz Happening. Yhtye esiintyy Tampere Jazz Happeningissa marraskuussa 2018.

“Olen esiintynyt Vossa Jazzissa useaan kertaan ja tutustunut tätä kautta festivaalin taiteelliseen johtajaan Trude Storheimiin, jonka ideasta projekti sai alkunsa. Trude otti yhteyttä Tampere Jazz Happeningin Juhamatti Kauppiseen, joka innostui yhteistyöstä. Oli valtava kunnia saada mahdollisuus koota yhteen unelmien kokoonpano. Jakobin kanssa olen soittanut ja kiertänyt maailmaa useita vuosia Tomasz Stankon yhtyeessä. Palleen tutustuin italialaisen Claudio Filippinin kautta, jonka triossa molemmat soitamme. Junnu ei suomalaisille esittelyjä kaipaa. Hänen spirituaalinen soittonsa kumpuaa jostain tämän maailman toiselta puolelta.” kuvailee Louhivuori.

Rumpali-säveltäjä Olavi Louhivuori (s. 1981) tunnetaan erityisesti post-rockia ja jazzia yhdistelevästä, kansainvälisestikin noteeratusta Oddarrang -yhtyeestään sekä soolotuotannostaan. Louhivuori on kiinteä osa myös useaa eturivin jazzyhtyettä, kuten Ilmiliekki Quartetia sekä Alexi Tuomarila Trioa. Viime vuosina nyanssirikkaasta ja kokeilevasta rumputaiteestaan tuttu Louhivuori on kiertänyt maailmaa Tomasz Stanko Quintetin rumpalina, sekä esiintynyt useiden kansainvälisesti merkittävien artistien, kuten Lee Konitzin, Kenny Wheelerin, Anthony Braxtonin ja Marilyn Crispellin kanssa.

Olavi Louhivuori: The Net of Indra
Olavi Louhivuori; rummut, sävellykset // Juhani “Junnu” Aaltonen; huilu, saksofoni // Jakob Bro, kitara // Palle Danielsson, basso

Esiintymiset: 
Vossa Jazz 23.3.2018, Tampere Jazz Happening 2018 (1.-4.11.2018)