Aili Ikonen julkaisee uuden suomenkielisen jazzlevyn

1199
lukukertaa

aililaulan

Maamme laulajien ykköskaartiin kuuluva Aili Ikonen julkaisee huhtikuussa 2016 uuden suomenkielisen jazzlevyn Laulan. Albumilla kuullaan Ikosen ja basisti-säveltäjä Mikko Pellisen uusia sävellyksiä, joiden sanoituksista vastaavat Ikosen ohella Timo Kiiskisen ja Kanerva Pasasen kaltaiset nimekkäät laulunkirjoittajat. Tuoreella levyllä ja konserttilavalla Ikosen rinnalla nähdään kotimaisen jazzin nuorista huipuista koostuva kvintetti, joka yhdisti voimansa laulajan kanssa alunperin suositussa Tribute to Ella -projektissa. Levyn julkaisua juhlistetaan Savoy-teatterissa lauantaina 9.4. ja Helsingin-konsertin ohella Ikosta yhtyeineen kuullaan julkaisukiertueella Hämeenlinnassa, Kokkolassa, Kangasalla, Keravalla, Turussa ja Jyväskylässä. Omien julkaisukonserttiensa ohella yhtye esiintyy tulevana kesänä festivaaleilla.

Aili Ikosen uuden Laulan-levyn inspiraation lähteinä levyllä ovat olleet amerikkalaiset klassikkosävelmät (The Great American Songbook), jazz-standardit sekä suomalainen jazz-iskelmäperinne. Uusien kappaleiden ohella mukaan mahtuu myös yksi lainasävelmä. Lahjakas laulaja ja svengaava yhtye luovat hyvän lähtökohdan julkaisulle, joka on omaa luokkaansa uuden kotimaisen laulujazzin saralla. Ikosen ja säveltäjä-basisti Mikko Pellisen ohella yhtyeessä mukana ovat trumpetisti Janne Toivonen, saksofonisti-huilisti William Suvanne, pianisti Tuomas J. Turunen ja rumpali Mikko Arlin.

”Olen todella innoissani siitä, että pitkään haaveilemani, uusiin sävellyksiin perustuva suomenkielinen jazzlevy toteutuu vihdoin”, Aili Ikonen tunnelmoi. ”Olen onnekas saadessani työskennellä näin taitavan yhtyeen kanssa ja olemme iloisia päästessämme jakamaan uutta musiikkia pian myös yleisön kanssa.”

Musiikkivideo kappaleesta Laulan

Aili Ikonen (s. 1982) kuuluu tämän hetken arvostetuimpiin suomalaisiin laulajiin. Viime vuosina monipuolista, upeaäänistä ja karismaattista Ikosta on kuultu useissa suosituissa tuotannoissa ja musiikillisesti nyt julkaistava levy on luontevaa jatkumoa Aili Ikosen kahdelle edelliselle, erinomaisen vastaanoton saaneelle albumille. Yhdessä Herd-yhtyeen kanssa tehty Jazzbasilli pureutui suomalaisen jazz-iskelmän kultakauteen ja Tribute to Ella puolestaan teki kunniaa kaikkien aikojen suurimpiin jazzlaulajiin kuuluneelle Ella Fitzgeraldille. Ikonen toimi Kaartin Combon solistina Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla joulukuussa 2015.

Aili Ikonen: Laulan
Groovy Records (GRCD1601, julkaisupäivämäärä 8.4.2016)
Jakelija: Playground Music

1. Kesälle / 2. Laulan / 3. Uskon unelmiin / 4. Haloo haloo / 5. Höyhen / 6. Raapaisit pintaa / 7. Pussi ja passi / 8. Nostat mua / 9. Sahara / 10. Beibin blues

Aili Ikonen, laulu
Mikko Pellinen, basso / Janne Toivonen, trumpetti / William Suvanne, saksofonit ja huilu / Tuomas J. Turunen, piano / Mikko Arlin, rummut
Sävellykset ja sovitukset: Aili Ikonen, Mikko Pellinen
Sanoitukset: Aili Ikonen, Timo Kiiskinen, Kanerva Pasanen, Heidi Maria Paalanen

Aili Ikonen – Laulan-levyn julkaisukiertue

la 9.4. klo 19 Savoy-teatteri, Helsinki (Kasarmikatu 46-48)
Liput alk. 32/26 €, Show & Dinner 55 (Lippupalvelu)
pe 22.4. klo 19 Verkatehdas / Vanaja-sali, Hämeenlinna
ke 27. ja to 28.4. klo 19 Kokkolan kaupunginteatteri, Kokkola
pe 6.5. klo 19 Kangasala-talo, Kangasala
la 7.5. klo 19 Kerava-sali, Kerava
la 21.5. klo 19 Domino-teatteri, Turku
pe 29.7. klo 21 Korpo Sea Jazz, Korppoo
la 30.7. klo 21 Crusell-viikko, Uusikaupunki
la 6.8. Otava Happy Jazz, Mikkeli
la 10.9. Paviljonki, Jyväskylä

http://www.ailiikonen.fi
http://www.facebook.com/aili.ikonen