Mirja Mäkelä Triolta levy

1056
lukukertaa

mmtrio

Suomalaisista runoista ammentava jazztrio julkaisi uuden My Hidden Joys -albuminsa lokakuussa 2015 ja esiintyy nyt levynjulkaisukonsertissa Juttutuvan Rytmiöhäiriöklubilla.

Suomalaisen jazzin konkareista muodostuva Mirja Mäkelä Trio julkaisi lokakuussa odotetun toisen, My Hidden Joys -nimeä kantavan albuminsa. Laulaja Mirja Mäkelästä, basisti Juho Kivivuoresta ja kitaristi Teemu Viinikaisesta muodostuva trio juhlistaa nyt uuden julkaisun lisäksi kymmenenvuotista taipalettaan ja esiintyy levynjulkaisukonsertissa keskiviikkona 20.1. Juttutuvan Rytmihäiriöklubilla Helsingissä. Yhtye nähdään syksyllä 2016 myös mittavalla Suomen Jazzliiton yhteistuotantokiertueella, jonka keikkapaikat ja päivämäärät julkaistaan kesällä.

Vuonna 2006 perustettu Mirja Mäkelä Trio esittää pääasiassa laulaja Mirja Mäkelän omaa sävellystuotantoa, joka pohjautuu kotimaisten runoilijoiden teoksiin. Mäkelä on hyödyntänyt sävellystyössään niin Kirsi Kunnaksen, Sanna Karlströmin kuin Heimo Hatakankin runoja. Trioa on kehuttu persoonallisista ja raikkaista sävellyksistään, mielenkiintoisista sovituksistaan ja soitinnuksistaan sekä välittömästä, mutta vangitsevasta tunnelmastaan. Liiderinä Mäkelän ensilevy, englanninkielinen Secret Playground julkaistiin vuonna 2000, joka valittiin heti Helsingin Sanomissa vuoden 2000 mieleenpainuvimpien jazzlevyjen joukkoon. Vuonna 2008 julkaistulla kolmannella Runoisa-albumilla Mäkelä siirtyi kotimaisiin runoihin ja esitteli samalla trionsa, jonka kanssa Mäkelä on jatkanut yhteistyötä Runoisa-levystä lähtien. Samaa trioa kuullaan nyt myös uusimmalla My Hidden Joys -nimeä kantavalla albumilla, jonka trio julkaisi lokakuussa. My Hidden Joys on raikas ja tunnelmallinen kokonaisuus, jolla yhdistyvät soittajien vahvuudet virtuoosimaisina tulkitsijoina sekä herkistä tunnelmista vauhdikkaaseen svengiin vaihtelevat suomenkieliset teokset.

Mirja Mäkelä Trion jäsenet ovat kaikki tuttuja suomalaisen jazzkentän seuraajille eri yhteyksistä. Trion liideri ja vokalisti Mirja Mäkelä on tehnyt pitkän uran laulajana ja säveltäjänä muun muassa JimJamMurMurissa, The Helsinki Koto Ensemblessä sekä Jazzsiskoissa ja oli Sibelius-Akatemiasta valmistuessaan vuonna 1999 Suomen ensimmäinen musiikin maisteriksi valmistunut jazzlaulaja. Mäkelä on myös pidetty opettaja, ja Sibelius-Akatemian jazzosaston opettajapestin lisäksi hän on toiminut Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinjan johtajana vuodesta 2007 lähtien. Yhtyeen kitaristina kuullaan suvereenina instrumentalistina ja sielukkaana tulkitsijana tunnettua Teemu Viinikaista, joka on vuosien mittaan soittanut lukuisten huippuyhtyeiden, kuten Jukka Perko Jazztetin, Panu Savolainen Toivon sekä Eero Koivistoisen ja Jukkis Uotilan yhtyeiden riveissä. Trioa täydentää erityisesti sähköbassosaundistaan tuttu Juho Kivivuori, joka on viime vuosina noussut Suomen kysytyimpien basistien joukkoon ja vaikuttanut muun muassa Nassaun Fasaanissa, Ketola Rewiredissa, D-Boosterissa sekä Olli Hirvosen, Joonas Haaviston sekä Aleksi Rannan yhtyeissä. Mirja Mäkelä Trion muusikot luovat yhdessä intiimin ja intensiivisen kokonaisuuden, jonka tunnelmat venyvät herkimmistä sävyistä aina riehakkaaseen improvisointiin asti.

MIRJA MÄKELÄ TRIO: My Hidden Joys
Secret Music 2015 (SMCD002, julkaisupäivä 31.10.2015)

1. Vaivihkaa (säv. Mirja Mäkelä san. Heimo Hatakka) / 2. Riisuit minut (säv. Mirja Mäkelä san. Irja Askola) / 3. Auringonkukkia (säv. Mirja Mäkelä san. Kirsi Kunnas) / 4. Nautin salaa (säv. Mirja Mäkelä  san. Heimo Hatakka) / 5. Kevättalvi (säv. Mirja Mäkelä) / 6. Souls (among us) (säv.&san. Mirja Mäkelä) / 7. Erotessa (säv. Mirja Mäkelä san. Eino Leino) / 8. Että ihmisellä on tunteet (säv. Mirja Mäkelä san. Sanna Karlström) / 9. New Year (säv. Teemu Viinikainen san. Mirja Mäkelä) / 10. Blackbird (Lennon-McCartney) / 11. All I want (Joni Mitchell)

Mirja Mäkelä, laulu / Teemu Viinikainen, kitara / Juho Kivivuori, kontrabasso

Mirja Mäkelä Trio Live:
Ke 20.1. klo 21 Helsinki, Juttutupa, Rytmihäiriöklubi, vapaa pääsy

www.facebook.com/mirjamakelatrio/