Koko Jazzia kannattamaan!

1088
lukukertaa

kokojazzc

Koko Jazzin Kannatusyhdistys ry perustettiin 5.3.2015. Sen perustajajäsenet ovat Timo Hirvonen, Jouko Paananen, Severi Pyysalo, Arttu Takalo ja Anna Veijalainen. Tähän asti KokoTeatteri -yhdistys ry:n nimissä toiminut Koko Jazz Club selkiyttää asemaansa oman yhdistyksen perustamisen myötä.

Koko Jazz Clubin pääasia säilyy entisellään. Tarjoamme parasta jazzia joka viikko.Torstain mainstream- konserttisarja saa yhä useammin kansainvälisiä tähtivierailuja. He esiintyvät usein kotimaan upeimpien jazzartistien seurassa. Suomalaiset muusikot saavat arvokkaita kokemuksia ja verkostoituvat alan muiden toimijoiden kanssa klubin lavalla.

Toukokuussa trumpetisti Tim Hagans (USA) vierailee Koko Jazz Clubilla. Hän on tehnyt viime vuosina yhteistyötä Ravi Coltranen kanssa. 7.5. Tim soittaa Joonatan Raution johtaman suomalaiskvartetin kanssa John Coltranen musiikkia.

Jazzbrunssien suosio kasvaa edelleen. Kuun viimeinen sunnuntai on Koko Jazz Clubin perhetapahtuma, jossa hyvä ruoka ja svengaava jazz luovat kehyksen happeningille. Brunssi tuo lapset kokemaan vanhempien seurassa jazzmusiikkia, juuri niin kuin se kuuluu ollakin.

Yhteistyö maamme big band lippulaivan UMOn kanssa jatkuu entistä tiiviimpänä. UMO vierailee seuraavan kerran 27.4. rumpali/pianisti/säveltäjä Jukkis Uotilan seurassa. Maanantain big band- illat noudattavat Thad Jones / Mel Lewis Orchestran aloittamaa Village Vanguardissa edelleen jatkuvaa big band maanantai-iltaa.

Koko Loft on vapaamman jazzin parhaat toimijat esille tuova alkuviikkoon sijoittuva sarja. Ohjelmiston kuratoi pianisti/säveltäjä Seppo Kantonen. Viimeksi sarjassa esiintyi jo miehen ikään ehtinyt saksofonisti/huilisti Junnu Aaltonen Trio.

Koko Jazz Clubin nettisivut löytyvät tällä hetkellä suomeksi, englanniksi ja japaniksi. Vuonna 2015 olemme streamanneet kaikki konserttimme japanilaiselle yhteistyökumppanillemme. Jazzturismi on koko ajan kasvava ilmiö, ja japanilaisia kiinnostaa suomalainen jazz. Teemme osamme, jotta parhaat artistimme verkostoituvat myös tätä reittiä. Japaninkielisten nettisivujen avajaisia kunnioitti läsnäolollaansuurlähettiläs Shinoda. Helsinki-Vantaan lentoasema on myös tärkeä kohde Aasian matkaajien pysähdyspaikkana. Olemme yksi hyvä lisäsyy tutustua Helsinkiin.

Haluatko jäseneksi?

Koko Jazzin Kannatusyhdistys ry hakee jäseniä mukaan toimintaansa. Jäsenet saavat kutsun avecilla todelliseen tähtikonserttiin kaksi kertaa vuodessa, joka sisältää illallisen. Tähtikonserttimme priorisoimme jäsenillemme.  Lisäksi tiedotamme jäseniä tulevasta ohjelmastamme etukäteen. Jazzbrunssille kannatusjäsenemme saavat erityistarjouksia. Kannatusjäsenyys on 200 e / vuosi.

Lähetä vapaamuotoinen jäsenhakemus Koko Jazzin Kannatusyhdistys ry:n hallitukselle sähköpostitse timohirvonen1625/at/gmail.com.

Yhdistyksen ensimmäinen kannatusjäsenkonsertti on 23.7.2015.

Silloin esiintyy Miles Davisin pitkäaikainen saksofonisti Dave Liebman (USA) kotimaisten helmiemme pianisti Aki Rissasen, rumpali Jussi Lehtosen ja basisti Jori Huhtalan kanssa. Yhtye on levyttänyt ja kiertänyt Eurooppaa viime aikoina, ja se on todella hienossa iskussa. Aki Rissasen sanoin: “ Keikka Dave Liebmanin kanssa vastaa vuoden verran opiskelua jazzkoulussa”.  Maailmalla saksofonisti Liebmania tituleerataan usein nimellä jazz warrior, ja syystä. Hän on aina asian ytimessä, oli kyseessä luennointi, konsertti, tai kirjan kirjoittaminen. Hän on muun muassa Sibelius-Akatemian kunniatohtori, ja palkittu Yhdysvalloissa maan korkeimmalla musiikin arvomerkillä National Endowment for the Arts (NEA).

Yhdistyksen säännöt ja Koko Jazz Clubin toimintakertomus 2014 löytyvät täältä:
http://www.kokojazz.fi/2015/04/21/haluatko-koko-jazzin-kannatusyhdistys-ryn-jaseneksi/