Elifantree Vapaat Äänet -kiertueella

1227
lukukertaa

Marraskuussa kaikkiaan seitsemällä paikkakunnalla vieraileva Vapaat äänet -kiertue tarjoaa kuulijoille kaksi kiehtovaa näkökulmaa tämän päivän luovaan jazzmusiikkiin. Ranskalainen sellisti Vincent Courtois esiintyy kiertuekonserteissa kvartettinsa sekä trionsa kera, ja matkassa mukana on myös Suomen vuoden 2008 Young Nordic Jazz Comets -kilpailuedustaja Elifantree.

Aiemmilta Vapaat äänet -kiertueilta tuttuun tapaan improvisaatiolla on esityksissä vahva sijansa. Lisäksi vuoden 2009 Vapaat äänet -esiintyjiä yhdistävät runous, lämminhenkisyys, kokeilun nautinto ja musiikillisen ideoinnin lennokkuus.

Vincent Courtois Quartet hurmasi Ultra Musicin yleisön vuoden 2008 Pori Jazz -festivaalilla. Vapaat äänet -kiertueen myötä yhtyettä pääsee kuulemaan myös muualla Suomessa. Lisäksi Courtoisin syksyinen turnee vie kokoonpanon esiintymään Skandinaviaan ja Baltiaan.

Kolme vuotta sitten syntynyt Elifantree on saavuttanut lyhyen toimintansa aikana jo huomattavaa suosiota Suomen jazzpiireissä ja myös Pohjoismaissa, erityisesti edustettuaan Suomea vuoden 2008 Young Nordic Jazz Comets -kilpailussa. Yhtyeen viimeaikaisiin saavutuksiin voidaan lisätä sen ensimmäinen esiintyminen Oslon arvostetulla Nasjonal Jazzscene -klubilla. Trioon ihastunut norjalainen jazz- tähti Bugge Wesseltoft kutsui bändin kotikaupunkiinsa henkilökohtaisesti.

Vapaat äänet -kiertue käsittää kuusi bändikaksikon yhteistä konserttia, ja lisäksi Elifantree esiintyy 6.11. Mikkelissä Valtakunnallisilla Jazzpäivillä. Kyseessä on järjestyksessään kahdeskymmenes ranskalais-suomalainen kiertue, jonka tuottavat yhteistyössä Vapaat äänet ja Suomen Jazzliitto.

Vincent Courtois Quartet/Trio (Ranska)
Vincent Courtois – sello
Jeanne Added – ääni
Yves Robert – pasuuna
Francois Merville – rummut, elektronikka

Elifantree
Anni Elif Egecioglu – laulu, sello, kellopeli
Pauli Lyytinen – saksofoni, melodica, kellopeli
Tatu Rönkkö – rummut, lyömäsoittimet

Kiertueaikataulu:
6.11. klo 19 Mikkeli, Naisvuoritalo / Elifantree
7.11. klo 19 Turku, Turun Seudun Musiikkiopisto / Vincent Courtois Quartet & Elifantree
9.11. klo 19 Helsinki, Malmitalo / Vincent Courtois Quartet & Elifantree
10.11. klo 21 Jyväskylä, Poppari / Vincent Courtois Quartet & Elifantree
11.11. klo 19 Oulu, Valvesali / Vincent Courtois Trio & Elifantree
12.11. klo 19 Raahe, Bio Huvimylly / Vincent Courtois Trio
12.11. klo 21 Raahe, Rytmikellari / Elifantree
13.11. klo 21 Kuopio, DNA-Jazzklubi / Vincent Courtois Trio & Elifantree