NOHC esiintyy New Orleansissa

925
lukukertaa

Kansainvälinen New Orleans Helsinki Connection esiintyy New Orleansissa huhtikuussa. Vuonna 2001 perustettu yhtye on esiintynyt useiden eurooppalaisten festivaalien lisäksi New Orleanslaisissa klubeissa sekä Suomessa muun muassa Agricolan kirkossa, Storyvillessä, Tammisaaressa ja Nurmijärvellä. Kesän 2002 kiertuetta tuki Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto. New Orleans Helsinki Connectionissa soittaa alan parhaita muusikoita sekä New Orleansista että Helsingistä. Peruskokoonpanoon kuuluvat Leroy Jones, Tricia Boutté, Katja Toivola, Todd Duke, Paul Longstreth, Nobu Ozaki ja Thomas Rönnholm. Lisäksi yhtye on ajoittain tehnyt yhteistyötä myös Topsy Chapmanin, Lillian Bouttén, Wendell Bruniouksen, Mitchell Playerin ja Wade Mikkolan kanssa.

New Orleans Helsinki Connection julkaisi ensimmäisen levynsä At Lastin vuonna 2004. Levystä on otettu uusintapainos ja siitä on tullut jazz- diggareiden kestosuosikki ympäri maailmaa. Levyä on soitettu paljon paitsi New Orleansin WWOZ-radiokanavalla myös useilla eurooppalaisilla asemilla.

French Quarter Festival on Jazz & Heritage Festivalin ohella New Orleansin merkittävin festivaali, jonka yleisömäärä kohoaa kymmeniin tuhansiin. Donna’s Bar & Grill on eräs kaupungin suosituimmista klubeista, jossa ovat vuosien varrella esiintyneet mm. Bob ja George French, Leroy Jones, Kermit Ruffins, Wild Magnolias, Walter ”Wolfman” Washington ja Germaine Bazzle.

New Orleans Helsinki Connectionin huhtikuun esiintymisten kokoonpanoissa ovat mukana Topsy Chapman (French Quarter Fest), Tricia Boutté (Donna’s), Leroy Jones, Katja Toivola, Todd Duke, Nobu Ozaki, Mitchell Player ja Ernest Elly.

New Orleans Helsinki Connection esiintyy French Quarter Festivalilla ja Donna’s Bar & Grillissä New Orleansissa.

La 14.4.2007, 15:00-17:00 French Quarter Festival, lava 700 Bourbon Street.
Pe 20.4.2007, 22:30–01:30 Donna’s Bar and Grill, 800 N. Rampart.