2005 Tmi Lasse Lindgren LLCD-1
Cover design: Matti Riikonen
1.Sunburst
2.Speedy
3.Fear not
4.Carefree
5.So long
6.Wild Bill Greek mythology suite:
7.Inside the ancient temple
8.Poseidon
9.Siren call
All compositions by Lasse Lindgren.
Teemu Viinikainen (g), Tuomo Dahlblom (g), Samuli Mikkonen (p), Lasse Lindgren (b), Jussi Lehtonen (dr)
Produced by: Lasse Lindgren Recorded at Kallio-Kuninkala, Järvenpää
Recording engineer: Julius Mauranen
Mixed by Miikka Huttunen at Ohjaamo, Helsinki
Mastered by Svante Forsbäck at Attic Mastering
”Sädekimppu, äkillinen kirkastuminen” vai ”aurinkonpurskaus”? Lasse Lindgrenin ensimmäinen oma levy alkaa joka tapauksessa nimensä mukaisesti. Musiikissa on iloa, keveyttä ja pehmeyttä, tummia pilviä ei näy missään, vaan aurinko helottaa. Olo on huoleton, mutta ei täysin vastuuttomalla tavalla irtonainen, vaan enempi Lindgrenin lavapersoonan mukaisesti hiljaisella tavalla hykertelevä, ihan iloinen mutta sittenkin vähän varuillaanolevasti iloinen…
Lindgren on ollut mukana monissa todella kovissa ryhmissä, joten selvähän se, että myös tämän levyn miehitys on kansallisesti aivan huipputasoa. Mielenkiintoista kvintetissä on puhaltajien puuttuminen tai paremminkin se tapa millä puute korvataan. Yhtye on nimittäin kahden kovan keskisuomalaisen kitaristin kohtauspaikka. Teemu Viinikainen on ollut ansaitusti esillä jazzmediassa, mutta Jyväskylästä lähtöisin oleva Tuomo Dahlblom on taannoisen Porin Jazzin vuoden taiteilijuuden jälkeen jäänyt turhan vähälle huomiolle. Keikalla Dahlblomin nähneet tietävät kyllä: Tuomo on yksi maan kovimpia kepittäjiä.
Kitaristien näyttölevyä odottavat joutuvat kuitenkin pettymään. Dahlblom ja Viinikainen toteuttavat kurinalaisesti Lindgrenin näkemystä, soittavat erittäin taidokkaasti, mutta samalla ” siististi”, ja muutamaa räväkämpää hetkeä lukuun ottamatta irrottelut jätetään muihin yhteyksiin. Toki kitaristit saavat levyllä paljon soolotilaa pianisti Samuli Mikkosen ohella, joten levyllistä voisi kehua vaikka tyylitellyn smooth-kitaroinnin juhlaksi.
Levy on tietysti muutenkin kauttaaltaan täynnä taidokasta soittoa. Kokonaisilmeeltään, sävellyksellisesti ja soundillisesti, levy on minun makuni aavistuksen verran liian siisti. Esimerkiksi hienosti toteutettu Fear not olisi saanut lisää voimaa hieman tymäkämmistä kitarasoundeista. Toisaalta turha valittaa, sillä soundipuoli noudattaa varmasti Lindgrenin esteettistä näkemystä. Sitä on pakko arvostaa, sillä vaikka toisenlaisetkin ratkaisut olisivat perusteltuja, Lindgren on löytänyt oman tyylinsä ja selkeästi yhtenäisen ja toimivan asun bändiprojektilleen.
Carefree on ilakoivaa fuusionypyttelyä, kitaroiden heleää kudosta. Sykähdyttävimmät hetket koetaan kuitenkin silloin kun Samuli Mikkonen vie pianosoolonsa huipennukseen Lindgrenin ja Lehtosen kulkevan rullauksen kannustamana.
Mikkonen loistaa myös heti perään So long -kappaleessa, jonka ei-jazzinomaisuus tässä miellyttää. Biisi voisi olla vaikka Anssi Tikanmäen nuottikirjasta. Kotimaisen nykyjazzin parhaita piirteitä (minun mielestäni) on, että nuoret soittajat ovat niin avoimia eri tyylilajeille ja genreille. Jazzlevyillä saattaa tulla vastaan kaikenlaista, ja tuleekin.
Albumin eläväisimmästä päästä on Wild Bill, joka kitaristien hereän alkuverryttelyn, unisonoilun ja sooloilun jälkeen innostaa Samuli Mikkosen etenkin rytmisesti mielenkiintoisiin kokeiluihin.
Levyn päättävä Greek mythology suite ei sekään ole mitään etnomusiikkia, vaan jatkaa jäntevästi Lindgrenin modernia instumentaalilinjaa. Pesäeroa perusjazziin tehdään jälleen, tällä kertaa Teemu Viinikaisen slide-kitaran johdolla.
Lindgrenin Sunburst on laadukasta, muutamasta dramaattisemmasta tuokiosta huolimatta enimmäkseen helmeilevän heleätä instrumentaalimusiikkia, sellaista joka sopii varmasti myös monille jazzjazzin itselleen vieraaksi tai liian vaikeaksi kokeville.
