Tällaista se sitten on kun orkesterinjohtaja-säveltäjä onnistuu kasaamaan taitureista todellisen unelmayhtyeen, ja pystyy silti pitämään kiinni omasta näkemyksestään. Rumpali Tomi Kämäräinen on saanut kiertueellen huikean ryhmän: vibarafonisti Severi Pyysalo, pianisti Tuomo Uusitalo ja basisti Antti Lötjönen ovat kaikki soittimissaan ykköskorin tyyppejä maassamme, ja saksofonisti Marek Konarski on noussut samaan sarjaan Puolassa ja nousee väistämättä pian myös kansainvälisesti. Kylläpä sopi Popparin keikalla ihailla miten nöyrästi nämä upeat virtuoosit asettuivat Kämäräisen musiikillisen maailman toteuttajiksi, ja jättivät leiskuvat improvisaationsa tarkoin säädellyiksi palapelin osasiksi.
Musiikillista maailmaansa Tomi Kämäräinen on päässyt esittelemään jo kolmella albumilla: Waiting (2018), Joyride (2021), ja tuoreimpana Mystique from the North (2022). Case Kämäräinen on ollut leimallisesti Tomi Kämäräisen kansainvälinen yhtye, joka syntyi Kööpenhaminan opintoaikojen kontakteista. Levytyskokoonpanossa ovat soittaneet koko ajan Konarski ja pianisti Grzegorz Tarwid, myös Puolasta, sekä norjalaisbasisti Petter Asbjørnsen. Yhteistyössä Jazzliiton kanssa järjestetyllä konserttikiertueella soitti yhtyeen suomalaisempi versio, paikkakuntina Oulu, Kajaani, Nurmes, Kuopio, Turku, Helsinki, Jyväskylä, Espoo ja Salo. Kiertuetta voi sanoa tiiviiksi, sillä vain kaksi vapaata päivää täplitti turneeta välillä 20.-30.9.
Kiertueella on siis ollut mitä esitellä. Tuorein albumi oli tietysti framilla, mutta vanhempaakin tuotantoa kuultiin, etenkin Waiting-debyytiltä.
Kämäräisen uudempi musiikki on kuulemma syntynyt paljolti Leppävirran mökillä, jossa saa pelätä ainakin karhuja ja mökkihöperyyttä. Säveltäjä on ollut useammankin kerran pulassa ideoiden tulvimisen ja etenkin niiden yhteensovittamisen kanssa. Eräskin turhautuminen kokonaisuuksien kasaamisessa johti ratkaisuun, jossa Kämäräinen päätti laittaa samaan kappaleeseen mahdollisimman monta ideanpoikasta, sillähän niistä päästäisiin. Värikäs sotku Cottage feveristä tulikin, mutta vaikka tarina on hauska, loppujen lopuksi tuo sekamelska ei hirveän paljon poikennut Kämäräisen normaalista sävellystyöstä.
Kämäräinen nimittäin tykkää vaihtelusta, jaksottelusta, liukumista, erilaisista pienyhdistelmistä ja soittajien vuoropuheluista. Illan aikana kuultiin useita duetto- ja triojaksoja, ja itse asiassa kaikki variaatiot yhdestä viiten soittajaan hyödynnettiin,
Ja etenkin Kämäräinen tykkää johdannoista, se tuli selväksi. Näitä yhden hengen alkuimproja jaettiin mukavasti soittajien kesken. Ja kun teoksissa ylipäätään oli jännää rakenteellista palastelua, oltiinkin jo hyvin vaihtelevan ja monivärisen musiikkimatkan äärellä.
Mutta eihän ensikuulemalla malttanut keskittyä paljoakaan rakenteisiin, kun tuli jotain hyvin vaikuttavaa harsoa siihen eteen: alussa mainitut soittajien henkilökohtaiset taidot ja tunneilmaisun vahvuus.
Palaamme siis saksofonisti Marek Konarskiin, joka teki Jyväskylässä suuren vaikutuksen. Konarskin nettisivujen biografiaosuus alkaa näin: ”A musician characterized by a warm and deep sound, recognizable phrase and extraordinary musical sensitivity.”
Mainoslauseet ovat mainoslauseita, mutta minkäs teet, kun tuossa on totta joka sana. Olipahan melkoista ilmaisun herkkyyttä ja tunteellisuutta, ja toisaalta musertavaa virtuositeettia, ja siltä väliltäkin kaikki täydellisesti kontrollissa.
Tämän kiertueen sovituksista täytyy antaa Kämäräiselle erityinen kiitos. Sentään samassa yhtyeessä vibrafoni ja piano, ja miten hienosti työnjako olikaan hoidettu: Pyysalo ja Uusitalo soittivat milloin toisian tukien, kuin keskustellen, milloin toisiaan väistellen, maltillisesti kommentoiden. Missään vaiheessa kumppanukset eivät tukkineet tiloja.
Jos yhtyeen ominaissoundi pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se voisi olla lempeä. Vibrafonille lempeys on toki jo ihan luontaista, mutta myös Uusitalon piano ja Konarskin saksofoni osuivat usein tähän maaliin.
Lempeys nousi vielä ihan omille lukemilleen yhdessä illan huippuhetkessä: Beautiful wind -kappaleen Kämäräinen on säveltänyt vaimolleen hääbiisiksi, ja kylläpä meni tunteisiin. Säveltäjä oli kuunteluttanut jazzia vähemmän tuntevaa vaimoaan, kysellyt millaisista elementeistä tämä pitää, ja rakentanut tältä pohjalta biisin, joka oli kauttaaltaan hienoa tunnelmanluontia. Saksofonin huokailua aluksi, vibrafonin hellää helmeilyä, harkittuja pianosointuja, kontrabassoa jousella. Keinot olivat hallussa, ja syvälle meni!
Jazzliiton yhteistuotantokiertue
