Jyväskylän mainio klubikonsepti osoitti toimivuutensa myös kesän 2018 viimeisessä koitoksessa. Nuorten, tuoreiden tekijöiden esittelyyn perustuva resepti sai tosin tällä kertaa poikkeuksellisesti järeät mausteet konkariosastolta, kun saksofonisti Adele Sauroksen yhtyeessä soitti itse kunnianarvoisa Seppo Kantonen.
Kantonen ja Jarmo Savolainen hallitsivat pitkään kaksistaan kotimaisten jazz-äänestysten kärkipaikkoja piano- ja kosketinsoitinosastolla (puhutaan siis ammoisista ajoista, jolloin Jazzrytmit oli paperilehti, ja tämmöisiä äänestyksiä vielä järjestettiin). Yrjö-palkinnon Kantonen sai jo vuonna 1985 (olikohan yksikään illan muista muusikoista vielä silloin tässä maailmassa?), joten jazzin todellisesta valtiomiehestä on kyse.
Popparissa Kantosen soitto oli maineen veroista. Nerokkuuden käsitettä kannattaa elävien muusikoiden yhteydessä välttää mahdollisuuksien mukaan, mutta Kantosen hurjimmat vyörytykset illan aikana olivat sellaisia, ettei oikein mikään muu termi tee oikeutta, olkoon sitten soolojen rakentelu nerokasta.
Toisaalla Kantonen kyllä malttoi mielensä, ja asettui nöyrästi Sauroksen yhtyeen palapeliin, Sauroksen sävellysten tulkiksi ja muiden mukana viemään kuulijoita unenomaisen herkkyyden valtakuntaan. Basisti Vesa Ojaniemen ja rumpali Tuomas Timosen loistokomppi istui tuohon herkkyyteen, ja venyi myös rehevään svengiroiskintaan silloin kun Sauros hetkeksi halusi avata energiaportit. Useimmiten saksofonisti kuitenkin johdatteli joukkonsa rauhaan maagisilla teemoillaan ja levollisilla improvisaatioillaan.
Klubisarjan grande finale oli jyväskyläläisen Taiga-yhtyeen näyttävä konsertti. Visuaalisuus nousi lähes musiikin rinnalle taiteellisena elementtinä. Valkoinen harso kätki muusikot, ja toimi taiteilijakaksikko Äkkisyvän videotykitysten alustana. Silloin tällöin joku muusikoista häilyi kuvavirran keskeltä epämääräisenä hahmona.
Soitto sen sijaan oli kaikkea muuta kuin epämääräistä. Kitaristi Lauri Hallikaisen sävellykset oli temaattisesti napakoita, tarttuvia ja elinvoimaisia. Sovituksissa lyyristä pohjoista soundia hengittivät Hallikaisen kitaroiden ja Juho Leppäsen pianon kudokset ja hienosti sommitellut puhallinverkot, joiden toteutuksesta vastasivat erinomaiset Aki Vänskä ja Ville Lähteenmäki.
Kaikki ei kuitenkaan ollut vain kaunista pintaa, sillä musiikkia terästivät lukuisat solistiset puhallinroihut, joista vastasi käsitykseni mukaan tällä kertaa ennen kaikkea Lähteenmäki (juuri mitäänhän ei siis näkynyt). Erityiskiitos sovittaja Hallikaiselle ja toteuttaja Lähteenmäelle soittimien kuninkaallisen eli bassoklarinetin isosta roolista.
Jyväskylässä on meneillään kaksi pitkäjänteistä projektia, joista tekijät sietävät kaikin mokomin olla ylpeitä ja kuulijat kiitollisia. Toinen on Jyväskylä Big Bandin tilausteosten Ensikäsityksiä-sarja, toinen tämä Summer Jazz Club. Yhteistä tuotannoille on uuden musiikin esittely, uusien persoonallisten äänien päästäminen esiin. Kaikki ei aina ole valmista ja viimeisteltyä, mutta mielenkiintoisempaa tämän päivän jazzia on erinomaisen hankala mistään löytää.
