Joona Toivanen Triolla 20-vuotisbileet Popparissa

1630
lukukertaa
Kaikki sivun kuvat: Kalevi Plattonen.

20 vuotta on pitkä aika ihmiselossa. Esimerkiksi Joona Toivanen Trion soittajat ovat tuon taipaleen myötä olleet bändissä jo yli puolet elämästään.

Ryhmän tärkein keikkapaikka on Jyväskylässä, sillä siellä kaikki alkoi. Kehtona oli piskuinen Jazz Bar, jota isännöinyt Sami Salovaara teki poikien (ja heidän vanhempiensa) kanssa diilin. Alaikäiset kaverukset saivat soittaa valvotusti joka tiistai, mutta yhdellä ehdolla: aina oli tuotava jotain uutta materiaalia. Siinäpähän sitten kehittyivät, ja voittivat lopulta puolelleen myös Jazz Barin asiantuntevan itäsiiven.

Loppu on historiaa, tavataan sanoa. Nyt kokeneet ja kansainvälisesti meritoituneet muusikot palasivat Salovaaran mestaan, joka tosin on uudessa paikassa ja nimikin on vaihtunut Poppariksi.  Aito jazzklubin henki paikassa nimestä huolimatta vallitsee.

Väliajalla kohoteltiin maljoja ja kiiteltiin puolin ja toisin. Yleisö oli hengessä mukana. Se oitti kiitollisena vastaan yhtyeen upouuden musiikin, jonka itse koin live-tilanteessa huomattavasti haastavammaksi kuin levyltä kuunneltuna.

Ei niin, että musiikissa olisi mitään ”vaikeaa”, päin vastoin haastavuus tuli yhtyeen pelkistämisestä. Uudessa musiikissa on hyvin paljon junkkaavia jaksoja, joissa esimerkiksi basisti Tapani Toivanen pitäytyy hyvin suppeassa motiivissa, Olavi Louhivuori komppaa tätä vain pienin varianssein ja Joona Toivanen pudottelee sekaan sointuja harvakseltaan. Jumitusta ja jankkaamista oli runsaasti, vapautumista vähemmän, ja etenkin keikalla vaatii kuulijalta paljon, että pääsee samoille aaltopituuksille, jaksaa sitkoilla mukana eikä ala haaveilla ihan muista asioista.

Muistini mukaan oikeastaan vain Joona Toivasen säveltämä Lament uudelta levyltä ja Tapani Toivasen Dream of a family vuoden 2010 At my side -albumilta kantoivat täysimittaisesti sitä vanhaa JTTn taikaa, eli musiikki oli ihanasti lyyrisimpressionistista ja ehkä vähän haikeatakin.

Nähtäväksi jää onko kysessä pysyvämpi suunnanmuutos vai yhtyeen ”minimalistinen kausi”.  Joka tapauksessa on aina hienoa että uskalletaan hypätä uuteen. Jyväskylän yleisö eli mukana, arvosti kuulemaansa ja sen myös lämpimästi osoitti.

Joona Toivanen Trio Popparissa 10.11.2017. Jazz JKL Live.