Olli Soikkeli ja Paulus Schäfer Kotkassa

1820
lukukertaa
Kuva: Ari Haimi.

Kuva: Ari Haimi.

Kotkan jazzelämä on virkeää ympäri vuoden kertoo paikallinen jazzaktiivi Olli-Pekka Andersen. Merikeskus Vellamon iso venesali on vetänyt hyvin yleisöä kevätkaudella ja syksyllä on vielä neljä kattausta eri tyylistä jazzia. Django-fetivaalin konsertti ravintola Kairossa oli osa Jazz Finland Live toimintaa.

Kesäisin on järjestetty jo kolmatta kertaa Django-festivaalit. Näissä ideana on lähteä ulos ihmisten keskuuteen soittamaan kolmenvartin settejä swingpohjaista musiikkia. Tänä vuonna festivaalia soitettiin 12 eri paikassa, polkupyöräliikkeessä, kirkossa, rantakahvilassa, kulttuurikapakassa, teatteriravintolassa jne.

Maineikas ja legendaarinen ravintola Kairo Kotkan satamantuntumassa veti maanantai iltana niin paljon kuuntelijoita että lisäpenkitkään eivät riittäneet. Illan vetonaulana olivat newyorkilaistunut Olli Soikkeli ja hollantilainen kitaravirtuoosi Paulus Schäfet. Django Reinhardt oli yhteisenä nimittäjänä vaikka molempien herrojen omia sävellyksiäkin illan aikana kuultiin. Ilta päättyi yhteisjameihin, jossa isolla joukolla soitettiin tyylinmukaista musiikkia.

Tauolla Olli Soikkeli kertoi että hänellä on tullut enemmän ja enemmän soittokeikkoja uudelle mantereelle, joten muutto New Yorkiin on järkiratkaisu. Pari vuotta on jo mukavasti mennyt.

Paulus Schäfer ihmetteli ääneen miten pienestä Nurmeksesta on voinut tulla noin pätevä soittaja. Hän itse on kasvanut musiikillisessa romaniperheessä, jossa on pitkä traditio tästä musiikki tyylistä. Aina on löytynyt soittokaveri, jopa perheen sisältä. Rosenberg triollakin on Hollannissa merkityksensä. Olli on kulkenut pitkän tien huipulle ilman hengenheimolaisia lähietäisyydellä.

Olli Soikkeli järjesti tapahtuman yhteydessä kitaraklinikan, jolla hän jakoi auliisti neuvojaan suomalaisille kitaristeille Django-tyylin soittamisesta.

Ensimmäisen festivaalipäivän huipennus oli ehdottomasti jamit missä paikalliset ja vähän pitemmältäkin tulleet muusikot nousivat useissa eri kokoonpanoissa jammailemaan Ollin, Pauluksen ja Kairon housebändiläisten kanssa.

Django festivaali Kotka 4-6.7. 2016

Kaikki kuvat: Ari Haimi.

Djangofest16Kotka1

Djangofest16Kotka3

Djangofest16Kotka4

Djangofest16Kotka5