WinterJazz 2007

1679
lukukertaa
Haavisto, Lohikari
Joonas Haavisto, Marko Lohikari. Kuva: Pentti Ronkanen.
Haavisto, Lohikari
Joonas Haavisto, Marko Lohikari. Kuva: Pentti Ronkanen.

Pohjoisen Keski-Suomen rytmimusiikkielämä on elpynyt viime vuosina kovasti läänintaiteilija Ilkka Rantamäen pestin myötä. Rantamäkeen liittyvät suoraan mm. Suovanlahden Traktorijazzit, Miekkaniemen residenssitoiminta ja amerikkalaisten muusikoiden jatkuva virta klubikiertueille.

Vuosien tauon jälkeen elpyneen WinterJazzin järjestelyissä Rantamäki ei ole mukana, mutta epäilemättä tekijät ovat saaneet rohkaistusta edellämainituista hyvin onnistuneista projekteista.

Marginaalimusiikkia jazz toki edelleen on, ja paukkupakkasen keskellä soitettu WinterJazz sai tämän tuta. Hyvästä musiikista nautiskeli ainakin avauspäivänä melko vähälukuinen yleisö.

Kaksipäiväinen tapahtuma vietiin tällä kertaa läpi kolmen yhtyeen voimin. Perjantaina 23.2. oli mahdollista kokea koko kaarti kahdessa paikassa, ensin Joonas Haaviston trio Miekkaniemessä, sitten Spot-Quartet ja Hi-Q ravintola Pihkurissa.

Miekkaniemen taika puri jälleen. Bed & breakfast -majatalona ympäri vuoden toimiva paikka on samalla Ilpo Laitisen ja Tiina Väinölän koti, ja tämän voi aistia konserteissakin. Intiimi ilmapiiri ja välitön tunnelma on taattu.

Kun vielä Joonas Haaviston trio soitti hienon keikan, parempaa jazztunnelmaa saa Suomesta hakea urakalla. Monessa mukana oleva Joonas Riippa ylsi rumpupallilla kekseliäiden sovitusten myötä parhaimpaansa, Haavisto kehitteli hienosti Rhodesillaan ja Marko Lohikari antoi merkkejä suuresta tulevaisuudesta. Uuden huippubasistin vakuuttava esiinnousu olikin WinterJazzin säväyttävin kokemus.

Viitasaarelainen vibrafonisti Juhani Okkonen on koonnut Spot-kvartettinsa todella rutinoiduista alan tekijöistä. UMOstakin tuttu komppi, basisti Pekka Sarmanto ja rumpali Markus Ketola, soittaa perusjazzinsa vaikka unissaan. Eturivissä sooloilivat pianisti Tuomas Kauppi vuolaammin ja Okkonen itse hitusen hillitymmin. Suurten ikäluokkien ehtaa jazzia, kaikille tuttuja sävelmiä tyylikkäästi toteutettuna.

Illan huipentajaksi ajateltu Hi-Q oli pienoinen pettymys, sillä yhtyeen soulia, funkia ja nyky-r’n’b:tä sekoittanut setti ei noussut missään vaiheessa lentoon. Laulaja Heini Ikosella on vallan erinomainen ääni, ja myös suomalaiselle vaikea alan fraseeraus hallussa. En kuitenkaan jaksanut innostua yhtyeen osittain kovin löysästä materiaalista. Asiaa ei parantanut äänentoisto, joka hukkasi kosketinsoittimet tyystin ja korotti häiritsevästi kaiken yläpuolelle Jaakko Tabellin virvelirummun läjähdykset. Helmikuun alkupuolella ryhmä soitti Jazz Barissa kaksi keikkaa trumpetilla ja saksofonilla vahvistettuna. Ehkäpä tuo puhallinversio olisi ollut verevämpää menoa, nyt Hi-Q:sta jäi selkeästi puuttumaan se jokin.

WinterJazz Viitasaarella 23.2.2007
Joonas Haavisto Trio Miekkaniemessä, Spot-Quartet & Hi-Q Pihkurissa

 

Sarmanto, Kauppi, Ketola