2006 Ektro Records EKTRO-039
1.Seita
2.Nocturnal wind from the lake
3.Alone in public
4.Salainen tuli / Secret fire
5.Huh-huh
6.Turja
7.Mana
All music is improvised.
Jorma Tapio (fl, bell, voice, kantele, perc), Terje Isungset (dr, jews harp, voice, perc)
1, 2, 3, 4 & 7 recorded live at Telakka, Tampere, 3/2005
5 & 6 recorded at Kurvi Studio by Eero Savela, 2005
Mastermixing by Max Latva at Vapaa Palestiina Studio, spring 2006
Produced by Jorma Tapio
Tämän duon olen nähnyt keikalla pari kertaa, ja henki noissa impro-konserteissa on ollut hyvin samanlainen kuin tällä levylläkin. Ja konserttitallennehan tämä onkin kahta kappaletta lukuun ottamatta. Sekä konsertteihin että levylle pätee sama käyttöohje: nautittava silmät kiinni. Konsertti sen takia, että etenkin Jorma Tapio vaihtaa soitinta parhaimmillaan 10 sekunnin välein, ja noin kovan touhuamisen seuraaminen häiritsee väistämättä itse kuuntelua. Levy siksi, että tämä on matkamusiikkia puhtaimmillaan. Jos haluaa antaa mielikuvitukselle mahdollisuuksia, silmät kiinni ja lentoon!
Taustamusiikkina millekään muulle tekemiselle Aihkia ei voi kuvitella. Tämä ei ole tonaalis-rytmisesti helppoa mutusteltavaa, jotakin josta voi irrota ja johon palata kesken kaiken. Aihkin tarinoilla on alku, kasvun ja kehittymisen aika, huipennus tai hiipuminen. Joka tapauksessa tarinaa on seurattava keskittyneesti alusta loppuun, tai kokemus jää vaillinaiseksi.
Kuulokekuuntelussa Aihki on parhaimmillaan, se tulee lähelle eikä päästä irti. Kuultava ei ole aina kaunista. Jos musiikki voi kuvastaa tunteita tai viitata niihin, Aihkilla käydään läpi laajaa skaalaa. Mukana on myös rujoa maisemaa, ahdistavaa ja uhkaavaakin. Vajaan tunnin urakan jälkeen on kuitenkin saunassa käyneen puhdas olo.
Terje Isungsetin metodit pohjaavat ison bassorummun jylhään kumuun, puukalikoiden perkussiokäyttöön ja korkealta kajahtavaan primitiiviseen hoilaukseen. Isungset luo jykevää pohjaa, ja Jorma Tapio huolehtii väreistä. Käytössä on mm. kantele, erilaisia luonnonmateriaaleista valmistettuja puhaltimia, pillejä, sarvia, huiluja sun muita, kilistimiä ja kalistimia, ja myös Tapio saa suunsa auki. Kymmenet pikkusoittimet vaihtuvat tosiaankin tiuhaan, ja välillä tuntuu uskomattomalta että äänessä on vain kaksi miestä, niin tiheätä soiva tekstuuri on.
Jos Aihki on matka ajassa, se tuntuisi johdattelevan tuhansien vuosien taakse, aikaan jolloin kaikki musiikki syntyi itse luonnonmateriaalista tehdyillä soittimilla. Maantieteellisiäkin mielleyhtymiä levyn musiikki saattaa herättää. Minä kuvittelen Aihkin maisemat Jäämeren rannalle, vaikka kannen kuvat viittaavat Karjalaan ja Kalevalan laulumaille.
