2005 Ondine Octopus OCTO4112
1.Listen to the wind
2.Long ago there was darkness
3.Life begins in the sea
4.What happened to the dinosaurs?
5.Early man
6.Fire
7.Galileo
8.Man, the dreamer
9.Technology
10.What are we doing?
11.Search for a quiet place
All music composed by Heikki Sarmanto.
Tapiola Choir, cond. Kari Ala-Pöllänen, Heikki Sarmanto (keyb), Juhani Aaltonen (fl), Pekka Sarmanto (b), Matti Koskiala (dr)
Producer: Laura Heikinheimo
Executive producer: Reijo Kiilunen
Recorded at the Nya Paviljongen, Kauniainen, 10/2004
Recording engineer: Enno Mäemets
Song of extinct birds on yksi kokonaisuus, siis aito teemalevy. Teema vain on niin maailmoja syleilevä, että se tuntuu jo kovin huikealta.
Läpi käydään elämän syntyminen ja kehittyminen planeetallamme. Omaan eläinlajiimme liittyviä teemoja ovat ihmisen ”sivistyksen” karttuminen, yksien totuuksien kritiikki, uskonto – tiede vastakkainasettelu, tekniikan ylivalta, teollistuminen ja lähestyvä ympäristökatastrofi.
Ihmisen kertomus on ilmaistu hyvin selkeästi, joten todennäköisesti on haluttu tehdä myös laulajien ikäisille ihmisille helposti avautuva kertomus.
Teksti on kaikessa yksinkertaisuudessaan tehokkaan toimiva. Sarmanto kutsuu kokonaisuutta ekokantaatiksi, ja toteaa: ”voimakas ja kantaa-ottava teksti saa uudenlaista sävyä ja syvyyttä, kun se esitetään kirkkailla lasten äänillä”.
Sävystä olen samaa mieltä, lapsikuoro tuo oman näkökulmansa. Syvyydestä olen kuitenkin tasan eri mieltä. Soiva lopputulos kuulostaa kovin usein pinnalliselta ja opetellulta, ei sisäistetyltä. Tekstin sisään ei välttämättä ole päästy. Ainakaan minua laulajien välitettäväksi tarkoitettu tarina ei oikeasti kosketa, ja mieleen tulee millainen kokonaisuus olisi syntynyt jos laulupuolella olisi enemmän voimaa ja elämänkokemusta. Synkempiä ja samalla niitä syvempiä sävyjä olisi ekokantaatti tarvinnut tehotakseen.
Kokonaan toinen asia on Sarmannon siloisen sävelkielen ja paikoin armottoman tekstin yhteensopivuus. Siitäkään en tullut aivan vakuutetuksi.
Heikki Sarmanto käyttää itse tämän levyn kansiteksteissä lapsikuorojazz-käsitettä. Se on sikäli harhaa, etteivät Tapiolan kuorolaiset oikeasti laula jazzia, vaan kuoro asettuu omana itsenään jazzmuusikoiden rinnalle. Jazzfraseerausta ei siis ole sovitettu kuorolle, ja laulaminen on jäyhänpuoleista vailla oikeata svengin tuntua.
Se luontaisen svengin puute kuuluu selkeästi teoksen monissa sanattomissa osuuksissa, esimerkiksi Life begins in the sea -, Technology- ja What are we doing? -kappaleiden sisällä. Niissä olisi ollut hyvä sauma hakea edes pieneen jaksoon jazzillisempaa draivia. Fire-kappaleessa on jo yritystä tähän suuntaan.
Kari Ala-Pölläsen johtama huippukuoro ei ole nyt vahvimmalla alueellaan, mutta silti sen genrerajoja rikkovalle isolle projektille pitää nostaa hattua. Toivottavasti tällaiset esimerkit innostavat muitakin jazzsäveltäjiä yhteistyöhön kuoron ja myös sinfoniaorkestereiden kanssa.
Esimerkiksi UMO:lle säveltäneet nuoret säveltäjät voisivat tuoda näille esityskoneistoille jo aivan uudella tavalla sykkivää materiaalia.
