”Jazz Suomessa 100 vuotta” on synnyttänyt useita em. teeman mukaisia tilaisuuksia ja konsertteja. Myös Kotka Jazz ry on lähestynyt merkkivuotta usealla tavalla.
Kaksi tai kolme kertaa vuodessa on Kotka Jazz ry järjestänyt grammari-iltoja. Paikka on Juha Vainion kadulla sijaitseva ravintola Vanha Fiskari. Illan sisältönä on kuunnella
vanhoja levyjä ja keskustella niistä illan isännän johtaman teeman mukaan. Mika Huusari on innokas jazzhistorian kerääjä ja tutkija. Lokakuun teemoina olivat Harmony Sisters, Ranja Rasmussen ja Pentti Aholan orkesteri.
Kaakkois-Suomen tallennetun jazzin juurilla siis liikuttiin. Avauslevynä soi Sataman valot. Osuva valinta, sillä ison venesataman valot loistavat aivan lähellä ja Mussalon sataman valot kajastuvat hieman ulompana.
Grammari-illoissa pyritään mahdollisimman aitoon kuuntelukokemukseen siltä ajalta kun levyt on julkaistu. Paikalla on aito jousivetoinen veivigrammari, jonka ääntä vahvistetaan
akustisella mikrofonilla ja vahvistimella. Laite on legendaarinen His Master´s Voice. Mukana on myös hieman nykyaikaisempi perinteinen levysoitin ja vahvistin.
On hämmästyttävää kuinka suomalaiset muusikot ovat aikanaan tarkasti kuunnelleet savikiekkoja grammarilta ja nuotittaneet ja sanoittaneet kuulemansa. Samoin orkesterin
sointia voitiin toisintaa omissa esityksissä. Pelkkien nuottien avulla tämä olisi ollut hankalampaa. Varhaiset levytykset tehtiin aina kertaottona, usein yhdellä mikrofonilla.
Grammarikuuntelussa instrumenttien dynamiikka on vaihtelevaa. Puhaltimet kuuluvat etäältä ja kitarasoolo saattaa pulpahtaa esiin voimakkaana ja kirkkaana.
Levyjä tuli Suomeen ja Kaakkois-Suomeen toki paljon ns. virallista reittiä pitkin, mutta Kotkasta puheenollen usein levyjä tilattiin merillä liikkuneilta sukulaisilta ja tuttavilta. Samoin levysoittimia ja radioita saatettiin tuoda epävirallisten reittien kautta.
Illan asiantuntijana oli emeritus musiikkitoimittaja Josper Knutas. Kyseisessä grammari-illassa kuunneltiin 40-luvun ja 50-luvun alun kotimaisia jazzlevyjä. Olen levyttänyt, siis olen. Harva muusikko sai soittamistaan tallennettua levylle. Ne onnekkaat, jotka tässä onnistuivat, elävät ihmisten mielissä pitkään.
Levyttäminen oli kallista ja vaati matkustamista ja toki myös alkupääomaa tai tuottajan joka uskoi asiaan. Monen taiturimaisen muusikon soitto elää ainoastaan aikalaisten muistoissa. Levyttäneet artistit elävät levyjensä kautta yhä.
Harmony Sisters oli alunperin Kotkassa perustettu kolmen siskoksen perustama lauluyhtye, jolla oli nopeasti kysyntää jopa valtakunnallisesti. Heillä oli onni teininä saada vapaalippuja elokuviin ja sitä kautta opetella yleensä amerikkalaisista musiikkielokuvista lauluja. Samaa elokuvaa oli mahdollista katsoa useita kertoja.
Vuosina 1942 ja 1943, sodan riehuessa Euroopassa, heillä oli mahdollisuus kiertää Saksassa jopa 100 keikalla ja levyttää Telefunken levymerkille. Heti sodan jälkeen 1944-1946 levytysura jatkui. Sodan jälkeen kansa janosi viihdettä ja rentoutumista.
Sen ajan levyissä on myös mielenkiintoista huomata että yhtye oli suuressa roolissa. Solistit olivat toki tärkeässä osassa, mutta usein yhtye tai suurempi orkesteri soitti levyn alussa pitkän tovin. Keskivälillä solistit esiintyivät ja lopuksi oli taas orkesterin pitkä lopetusosuus.
Levyjen etiketeissäkin orkesteri tai yhtye mainitaan näyttävästi ja solistit sen jälkeen. Josper mainitsi että 50-luvun loppupuolella solistien rooli korostui ja orkesteri oli selkeästi säestäjän roolissa. Ajan mittaan anonyymit studiomuusikot hoitivat levyjen säestystehtävät ja solistista tuli tähti.
Mielenkiintoisia keskusteluja levyjen lomassa
Grammari-illassa oli mukava tunnelma, koska yleisössä oli paljon Valtosen siskosten sukulaisia, ystäviä ja soittokavereita. Iäkkäämpää väkeä tottakai. Yleisö sai kuulla useita pieniä anekdootteja Harmony Sistersin uralta aikalaistodistajilta.
Hieno vertailukohta löytyi Metrotyttöjen levyltä. Sovitus oli hyvin suoraviivainen ja enemmän tanssilavasovituksen suuntainen, kun taas Harmony Sistersin esitys oli enemmän amerikkalaisesta jazzista vaikutteita kerännyt. Molempien levytysten taustalla oli kuitenkin nuori Toivo Kärki. Monipuolinen ja taiturimainen muusikko jo uransa alkuvaiheilla.
Harmony Sisterseistä Maire teki eniten soololevyjä 50-luvulla. Usein Ruotsissa Cupol-levymerkille. Levyt möivät hyvin myös Suomessa.
Illan toinen puolikas vietettiin Ranja Rasmussenin (Guttormsen/Siikasaari) levytyksiä kuunnellen. Rasmussen oli taitelijanimi, jota hän urallaan käytti. Ranja asustelee pääkaupunkiseudulla eikä päässyt paikalle. Hän aloitti uransa 50-luvun alussa.
Levytyksiä hän teki ainoastaan seitsemän kappaletta. Kun näistä kuunneltiin näytteitä, on tajuttavissa että potentiaalia olisi varmaan ollut huomattavasti suurempaan levytysmäärään. Mika Huusari oli löytänyt vanhoista -50 luvun alun Rytm- lehdistä levyarvoita, jotka olivat hyvin analyyttisesti kirjoitettuja. Sävy oli kannustava ja ohjaava.
Haminalainen Pentti ”Penna” Ahola on jäänyt tänä päivänä turhan paljon varjoon. Tämä pianisti aloitteli uraansa oman orkesterinsa kanssa, mutta pikkuhiljaa töitä löytyi pääkaupunkiseudun hotellien lobbybaareista ja taitavan muusikon tie vei studiomuusikoksi eli levy-yhtiöihin. Pennan soittoa saattaa olla kuultavissa jopa lähes tuhannella äänitteellä, arveli Josper Knutas. Tässä voisi olla jatkotutkimuksen paikka jollekin nuorelle innokkaalle diskograafikolle. Heikki Kauppinen kertoi yleisön joukosta yhteistyöstään Pennan kanssa.
Grammari-illat keräävät usein 40-50 henkeä ravintolan kabinettiin. Tarinointi jatkuu tottakai pienemmissä ryhmissä levyjen soiton vaiettua.
Seuraavan aiheen Mika Huusari paljasti jo paikallaolijoille. Ensi kerralla käsitellään levyjen välityksellä niitä erikoisia instrumentteja, joilla jazzia on soitettu levyille. Moni ilmoittautui jo mukaan vaikka ajankohtaa ei vielä ole tarkasti sovittu.
Aikanaan 70-luvulla äänilevyihin liittyen kerrottiin juttuna että musiikista kiinnostuneet kuulivat levyllä sointuja, rytmiä ja melodioita ja hifistelijät säröjä. Tässä mielessä Grammari-illat tarjoavat kaikille paljon kuultavaa.
