Mikkola, Atro: Poseidon rising

1864
lukukertaa

The Atro ”Wade” Mikkola Trio: Poseidon rising
2002 AMK 1002

The Atro "Wade" Mikkola Trio: Poseidon rising

Photo: Atro Mikkola ; design Pirta Mikkola

1.Dream dancing (Cole Porter)
2.Severe steps (Mikkola)
3.Romance (Nils-Eric Fougstedt)
4.A taste of honey (B. Scott)
5.Moonlight in Vermont (C. Suessdorf)
6.Opus X (Mikkola)
7.Feeling good / Wave (L. Bricusse – A. Newley / Antonio Carlos Jobim)
8.My old flame (S. Coslow – A. Johnston)
9.Oh no! (Disappoinment) (Mikkola)
10.Poseidon rising (Mikkola)

Lasse Hirvi (p), Atro Mikkola (b), Tommi Vainikainen (dr)

Studio: Kallio-Kuninkala, Järvenpää, 11/01
Tuottaja = Producer: Atro Mikkola
Äänittäjä = Engineer: Kimmo Antikainen
Miksaus ja masterointi = Mixed and mastered by: Tommi Vainikainen, Atro Mikkola, Sibelius Academy Studios

Arvio: 3,5 tähteä

Pianotriot tottelevat useimmiten pianistin nimeä. Tässäkin tapauksessa pelkän soiton perusteella olisi ihan asiallista nimetä yhtye Lasse Hirvi Trioksi, sillä tällaisessa jazzin valtavirran harmonia- ja melodiakäsitysten mukaan operoivassa triossa pianisti on kyllä suurimmassa vastuussa musiikillisen kokonaisuuden rakentamisesta. Annetaan kuitenkin Wade Mikkolan pitää nimensä parrasvaloissa, sillä hän on paitsi kasannut yhtyeen, myös ja ennen kaikkea säveltänyt kaikki yhtyeen omat kappaleet.

Wade Mikkola Trion soitto on Poseidonilla kaikin puolin pätevää, pehmeäsointista ja sävykästä tunnelmointia. Perusfiilis on mieluummin haikeahko kuin reteä ja repäisevä. Kokonaisuudessa ei ole huomauttamista, ellei sitten halua nirsoilla basson asemasta levyllä. Bassosooloja kuullaan nimittäin joka kappaleella, ja vaikka Mikkola soittaakin musiikin ehdoilla ja pysyy koko ajan tiukasti asiassa, liika on liikaa. Makusia toki, mutta mielestäni levyn eheys kärsii tällaisesta normaalista live- tai levysoitosta poikkeavasta basson korostamisesta.

Aivan kuten Mikkolan amerikkalaisin soittajavoimin tehdyllä On the way -levyllä, tälläkin albumilla huomio kiinnittyy taiten nyansoituihin, tyylikkäisiin balladiluentoihin. Lasse Hirvi on kyllä vuolaan sujuva pianisti menokappaleissakin, mutta trion hiturit ovat vielä eheämpää musiikkia, klassisen tyylikästä ja taidokasta yökerhotunnelmointia.

Nils-Eric Fougstedtin Romanssi (juuri se Leif Wager -lälly), olisi sopinut hyvin Mikkolan edelliselle levylle, suomalaisille ikivihreille omistetulle kvintettilevytykselle Muistatko… Se ei kuitenkaan lopulta pomppaa häiritsevästi esille tämän levyn muusta materiaalista, joka taasen rakentuu tasavahvasti amerikkalaisista ikiviisuista ja Mikkolan originaaleista.

Wade Mikkola Trio pitää Poseidonilla ansiokkaasti yllä jazzin mainstreamin perinteitä maassa, jossa näinä aikoina eniten liikehdintää tapahtuu kaikenlaisen modernimman jazzin ja improvisaation parissa. Tällaisille laadukkaille perinteen säilyttäjille ja jatkajille on aina oma paikkansa.