Gnomuksen klubikeikka oli harvinaista herkkua. Ensinnäkin näin rohkeasti improvisaatioon satsaavia bändejä on todella harvassa. Toiseksi: jos jollakin uskallusta löytyy, keikkatilaisuuksia ei juurikaan. Nyt luojan kiitos löytyi Jyväskylästä. Ja harvinaista oli tietysti sekin, että jazzklubissa pääsi kerrankin kuuntelemaan musiikkia aivan niin keskittyneesti kuin itse vain jaksoi tai halusi, eikä tarvinnut käyttää energiaa höpötyksen ja muun mökän suodattamiseen. Koko klubillinen halusi todella kuulla ja kokea tämän musiikillisen, seikkailurikkaan matkan.
Ei Gnomuksellakaan varmaan liikaa keikkoja ole ollut, joten ihailtavan hyvin homma pysyy kasassa ja ideat kantavat. Osaan helposti kuvitella että juuri Gnomus on tärkeä henkireikä kaikille kolmelle soittajalle. Yhtye antaa muusikoille vapaat kädet päästää todellakin kaikki ulos mitä rahkeista löytyy.
Gnomus onkin tämäntyyppiseen musiikkiin hyvänkokoinen yhtye. Kolme soittajaa pystyvät toisaalta luomaan nykyvempeleillä halutessaan melkoisen sointimyrskyn, yltävät siis kuiskauksesta hirveään huutoon, toisaalta taas pieni kokoonpano antaa kaikille myös tilaa ja lisäksi soittajien välinen kommunikaatio ja seuranta toimii moitteettomasti.
Gnomuksessa myös soittajien persoonat täydentävät mukavasti toisiaan.
Kitaristi Esa Onttonen on vähän ujonpuoleisen naapurinpojan oloinen kaveri, mutta kun mies tarttuu kitaraan, tämmöiset käsitykset kyllä karisevat. Onttonen hallitsee sähkökitaran soundipaletin kattavasti, kitaraosuudet yltävät lyyrisestä laulullisuudesta tarvittaessa ankaran björkenheimilaiseen revitykseen.
Kosketinsoittaja Kari Ikonen, joka ehkä kuitenkin on bändin primus motor, kokonaisuutta eniten eteenpäin vievä ja hallitseva voima, paljastuu kaiken ’vakavasti’ otettavan säveltämisen ja muusikkotoiminnan lisäksi myös aikamoiseksi humoristiksi ainakin näissä Gnomus-kuvioissa. Harvoinpa jazzyleisö saa kippurassa nauraa, kuten kävi Jazz Barissa Ikosen herkullisten samplejen parissa.
Rumpali Mika Kallio saa tässä yhtyeessä päästää huoletta mielikuvituksensa irti, sen verran vapaata rytmistä kelluntaa Gnomuksen yhteydessä on mahdollista harjoittaa. Rytminen ajattelu ei perustu peruskomppien hakemiseen, vaan vaihtelevaan värittämiseen ja maalailuun.
Gnomuksen tyylilajin määrittäminen on hankalampi homma. Luokka free jazz antaa yhden vihjeen, muita kannattaa etsiä vaikkapa 70-luvun progesta ja vähän psykedeliastakin. Näihiin suuntiin viittaavat osin myös Kari Ikosen suosimat syntikan vintage-soundit. Välillä Gnomuksen rauhallisemmista jaksoista tuli mieleen jopa Pompeijin-liven aikainen Pink Floyd! Gong-yhtyeenkin on joku maininnut Gnomuksen varhaisena sukulaisena. Minua jäi myös askarruttamaan, että miltäs ne 70-luvun eksentriset saksalaiset, eli nämä Kraut-rockyhtyeet kuulostivatkaan, täytyypä tarkistaa…
Kaikista näistä (mahdollisista) sukulaisista Gnomus on kuitenkin selkeästi eniten jazz: eli eniten improvisaatiota, vapaimmat kappalerakenteet, kelluvimmat pulssit. Keikkatilanteessa tämä tarkoitti käytännössä yhtä tai kahta kappaletta, tai paremminkin jatkumoa settiä kohti. Gnomuksen tapauksessa yksi pitkä biisi sisältää tietysti monia eri sävellyksiä tai improvisaatioita, säveltämistä tässä ja nyt, ja välissä liukumia ideasta tai kappaleesta toiseen.
Gnomusta voisi siis pitää vaikkapa matkamusiikkina, joka toimii mainiosti myös ilman minkäänlaisia keinotekoisia aistinsumentimia tai -kirkastimia. Silmät vain kiinni ja menoksi!
Gnomus
Jazz Bar, Jyväskylä
16.5.2002
Esa Onttonen (g)
Kari Ikonen (keyb)
Mika Kallio (dr)
