Suosikkisarjani kestää ja kestää: Jyväskylä Big Bandin tilausteoksistaan rakentamaa Ensikäsityksiä-sarja oli tänä keväänä edennyt jo 16. osaansa. Tällä kertaa teema oli tiukka: Timo Alakotilaa lukuun ottamatta kaikki säveltäjät olivat laulajia, kuten myös kaikki kolme vierailevaa solistia.
Henriika Steidel tulkitsi aluksi kaksi omaa lauluaan, ja esitti kolmantena Alakotilan kappaleen Vaaleat pilvet. Tuomo Prättälä täydensi ensimmäisen setin kahdella teoksellaan, ja toisen setin voimahahmo oli Hilkka Louhivuori, joka esitti kaikki viisi kappaletta, omiensa ohella Aili Ikosen, Eva Louhivuoren ja Anna-Mari Kähärän teokset.
Laulajat olivat siis pääosassa, mutta tähtenä loisti myös Jyväskylä Big Band. Tällä kertaa nimenomaan kollektiivina, sillä instrumentaalisooloja laulaja-säveltäjät olivat päätyneet jakamaan kitsaasti. Vastavaasti oli poikkeuksetta osattu luoda vaihtelevia ja värejään jatkuvasti muuntavia sovituksia, niin että Ilkka Mäkitalon johtama orkesteri pääsi briljeeraamaan nyansseillaan, herkkävaistoisella ja hienovaraisella värittämisellään. Tämän päivän bigband-musiikki ei ole enää sektio-pohjaisen lähestymistavan kahleissa, vaan säveltäjä/sovittaja poimii instrumenteista aina mukaan kulloinkin tarvitsemansa.
Kun jazz-laulajat pääsevät rakentamaan musiikillisia kokonaisuuksia, ei ole ihme että sanallisen laulukerronnan ohella myös sanaton laulu nousi hyvin merkittävään rooliin. Se antaa tekniikan laulajien improvisaatioille, ja samalla laulu ottaa paikkansa yhtenä orkesterin instrumenteista. Prättälä ei skattailemaan lähtenyt, mutta Steidel ja Louhivuori antoivat palaa, ja voisi siis sanoa, että he olivat orkesterin edessä sekä laulu- että soitinsolisteja.
Steidel on säveltäjänä melko tuore tapaus. Ahaa-elämys tapahtui Hollannin vaihtovuoden aikana muutama vuosi sitten, ja materiaalia on syntynyt nyt kuullun kahden kappaleen lisäksi jo sen verran, että toukokuussa kuullaan jo loppututkintokonsertin verran Steidelin sävellyksiä. Aamu-teoksen lauluosuuden pirskahteleva melodisuus ja jänteväksi rakennettu orkesterin osuus vakuuttivat, Juhannustaika oli värikäs ja rehevä kokonaisuus, jossa sulivat hienosti yhteen sanallinen ja sanaton laulaminen, orkesterin vahvat fortet ja sävykkäät tyylittelyt.
Timo Alakotilan Vaaleat pilvet orkesteri on soittanut konserteissaan jo useamman kerran. Eikä ihme, teos on vallan vallaton kaikissa vaihteluissaan. Taidelaulelmallinen, korkeakulttuurinen, katkelmallinen melodia saa orkesterilta hyväilevän säestyksen, mutta siitäpä syöksytäänkin valloittavaan svengiosuuteen, jonka sokeroi oikein näppärä sanattoman laulun riffi. Jatkossa kuulijan oli pysyttävä jatkuvien rytminmuutosten kyydissä, ja jossain välissä Steidelkin intoutui korottamaan säihkyvän impronsa korkeuksiin. Biisi pysyi kaikkine suunnanvaihdoksineen upeasti kasassa, ja näytti orkesterin nykyvireen kovuuden.
Tuomo Prättälä on tehnyt laulukeikkaa big bandin kanssa ennenkin, UMOn kanssa on takana Prince-tribuutti. Vaan nyt kuultiin Prättälän ensimmäinen oma big bandille tehty kappale. Sen viitekehykseksi voi huoletta ottaa Great American Songbookin ja eräänkin Frank Sinatran, ja tyylillisessä vanhakantaisuudessa palattiin jo swing-tunnelmiin. Laulajana Prättälä on tyylittelijä, ja kiinnittää valtavan paljon huomiota fraseeraukseen. Viivyttelevän tyylin linja kantaa Billie Holidaysta Sinatran kautta Prättälään, ja tästähän tuntui yleisö tykkäävän. Silti laulaja oli ehkä aavistuksen enemmän kotonaan toisessa biisissään. I won’t worry Tuomon ensimmäiseltä soolo- ja soul-levyltä oli kääntynyt meneväksi bigband-versioksi Mikko Hassisen sovituksena.
Kuten todettua, kakkosssetti oli kokonaan Hilkka Louhivuoren laulua omin ja vierain kappalein. Esitys oli vahva, äänivarat riittävät hyvin monipuoliseen tulkintaan hauraasta herkkyydestä teräksisisiin voimannäyttöihin.
Louhivuoren avaus oli Suojassa, jonka säveltämisen laulaja aloitti jo nelisen vuotta sitten. Alkujaan se lähti syntymään englanniksi, mutta myöhemmin kieli vaihtui, ja sanat valmistuivat lopulta yhteistyössä Eva Louhivuoren kanssa. Sähköbassoriffi yllytti venyvää ja vanuvaa melodiaa, mutta oikeasti laulaminen heräsi henkiin vasta sanattoman osuuden tullen, silloin pärähti voimaa lauluun ja saman tien sähköistyi koko orkesterin toiminta.
Louhivuoren toinen sävellys Prisoner oli uusinta, kantaesitys näet kuultiin jo vuoden 2014 Ensikäsityksiä-konsertissa. Biisi on ollut Louhivuorelle hyvin tärkeä, sillä se avasi aikanaan ihan uuden vaiheen säveltämisessä. Sanat tähänkin ovat syntyneet yhdessä Eva Louhivuoren kanssa. Pienestä lähdettiin, vain pianon ja laulun soidessa, voimaa saatiin kyllä myöhemmin tähänkin. Hyvin kiinnostava oli pitkä lopuke, jossa saatiin ensin hienoa puhallinkudosta ilman komppia, ja lopuksi kehä kaartui kun kaikki haipui pianon ja laulun kaksinaiseen lopputunnelmointiin.
Aili Ikosen säveltämä Jo avautuu aamu oli sekin peräisin vuoden 2014 Ensikäsityksiä-konsertista. Levollisesti keinuva teos nosti pianisti Aaro Laitisen valokeilaan, ja toinenkin instrumentaalisolisti sai armon. Aki Vänskän alttofoni-improvisointi lähti rauhallisena liikkeelle, jossain soolon keskivaiheilla sanaton laulu alkoi kommunikoida saksofonin kanssa, nousi rinnalle koukeroimaan, ja yhteys kahden muusikon välillä löytyi hienosti.
Eino Leinon runoilema Tuulikannel oli kääntynyt tuoreeksi musiikiksi Eva Louhivuoren ansiosta, ja samalla teos oli Evan ensimmäinen sävellys ja sovitus big bandille. Säveltäjä ei itse päässyt paikalle, sillä hän oli paraikaa Bangkokissa tekemässä uusia biisejä, videoterveiset kyllä lennähtivät Siltasaliin saakka. Tunnemusiikkia, näin varmaan voisi sanoa, ja toimisi melodian puolesta ihan pop-biisinäkin, vaan oli nyt kääntynyt hienosti bigband-kielelle.
Anna-Mari Kähärän The land was moving ei tarjonnut yllätyksiä. Edelleen pidän kovasti Kähärän tyylistä rakentaa melodiansa, siinä on jokseenkin vastaansanomatonta ilmaisun tehokkuutta ja puhuttelevuutta, vaikkei tällä kertaa oikein edettykään minnekään.
Lopuksi tietysti kukitettiin kaikki solistit. Yllätyksenä orkesteri palkitsi lisäksi pitkäaikaisen intendenttinsä Ville Huovisen, joka on siirtymässä muihin hommiin. Villelle paukahti nyt hemmotteluviikonloppu kylpylässä maistelumenun ja täyden viinipaketin kera, ja tämä juoruilu tässä ihan vain innoittamaan kaikkia talkootyön tai pienipalkkaisen kulttuurityön kanssa painivia. Kyllä se palkinto sieltä joskus tulee! Ehkä.
Seuraavan kerran JBB konsertoi 7.5.2019, jolloin on vuorossa Henriika Steidelin loppututkintokonsertti, omiin sävellyksiin perustuva tietenkin.
Jyväskylä Big Band: Ensikäsityksiä 16
Ohjelma:
Aamu (Henriika Steidel)
Juhannustaika (Henriika Steidel)
Vaaleat hiukset (Timo Alakotila)
This affair (Tuomo Prättälä)
I won’t worry (Säv. Tour Prättälä, sov. Mikko Hassinen)
—–
Suojassa (Hilkka Louhivuori)
Prisoner (Hilkka Louhivuori)
Jo avautuu aamu (Säv. Aili Ikonen, san. Marko Niemi)
Tuulikannel (säv. Eva Louhivuori, san. Eino Leino)
The land was moving (säv. Anna-Mari Kähärä, san. Heini Lehväslaiho)
Laulusolistit: Henriika Steidel, Hilkka Louhivuori ja Tuomo Prättälä.
Kapellimestari: Ilkka Mäkitalo.
Saksofonit: Aki Vänskä, Kalle Keränen, Laura Helander, Antti Kettunen, Ville Huovinen.
Pasuunat: Heikki Sillanpää, Emma Vasala, Miikka Laihonen, Tuomo Kangas.
Trumpetit: Jani Saaranen, Antti Kuusela, Harri Koivisto, Pekka Välimaa.
Komppi: Aaro Laitinen (piano), Matias Luoto (kitara), Hanna Turunen (basso), Markus Snellman (rummut).
Antti Vanhanen – äänet. Arto Saarelainen – valot.
