Jean-Marie Machadon kvartetti käynnistää Baltian-kiertueensa Helsingistä 3. lokakuuta

128
lukukertaa
Kuva: Cecil Mathieu.

Ranskalaispianisti Jean-Marie Machado kiertää Virossa ja Latviassa 4.–14. lokakuuta uuden Majakka-kvartettinsa kanssa. Raja-aidoista piittaamatonta musiikkia on luvassa myös Helsingissä, kun yhtye ottaa varaslähdön kiertueelle Helsingin Hakasalmen Huvilassa 3. lokakuuta.Lokakuussa Helsinkiin saapuvan Jean-Marie Machadon kvartetti esittää kiertueellaan nimikkoalbuminsa mm. brasilialaisista äänimaisemista ja espanjalaisista impressionisteista vaikutteita ammentavaa musiikkia. Ilmaisussa yhdistyvät erilaiset kertomukset, kohtaamiset ja kulttuuriperinteet jotka ohjaavat yhtyettä kuin majakan valo merellä seilaavaa alusta. Majakka-albumin runsaat melodiat, äänet ja rytmit heräävät eloon kiertueella uuden huippukvartetin käsittelyssä.Majakka-levyn musiikkia säveltäessään Machado kuunteli läpi aiempia levytyksiään, jotka alkoivat johdattaa musiikin suuntaa. Yhtyeen ilmaisu luo yhteyksiä vanhaan ja avaa väyliä uuteen. “Majakka on ryhmä tiennäyttäjiä. Tämä on siirtymisen musiikkia – kenties todellista nykymusiikkia”, kuvailee Machado.Kuuntele Majakka-albumi SpotifyssaPianisti-säveltäjä Jean-Marie Machado kietoo musiikillaan maailman eri kulttuurit ja kielet rikkaaksi kokonaisuudeksi. Majakka-kokoonpanossa sävellyksen ja sovituksen huikea laatu nousee konserttilavoilla uudelle tasolle huippukokoonpanon myötä. Lyömäsoittaja Ze Luis Nascimento pursuaa kekseliäisyyttä ja yllätyksiä, saksofonisti-huilisti Jean-Charles Richard on häikäisevällä soundilla siunattu herkkä melodisti ja elegantilla soitollaan hurmaava sellisti Vincent Segal maailman musiikkien tuntija vailla vertaa. Kvartetin virtuositeettia kuullaan Vapaat Äänet -agentuurin ja Helsinki Jazz ry:n tuottamassa konsertissa Helsingin Hakasalmen huvilassa 3. lokakuuta 2022.Jean-Marie Machado Majakka kiertueellaJean-Marie Machado, piano / Jean-Charles Richard, saksofonit & huilut / Vincent Segal, sello / Zé Luis Nascimento, lyömäsoittimetMa 3.10. klo 19 Helsinki, Hakasalmen HuvilaKonserttia tukevat Helsingin kaupunki ja Svenska Kulturfonden.Ti 4.10. Pärnu Concert Hall*Ke 5.10. Kuressaare, Cultural CentreTo 6.10. Tallinna, Estonia Concert Hall*Pe 7.10. Jõhvi Concert Hall*La 8.10. Haapsalu, Cultural Centre*Su 9.10. Võru KannelMa 10.10. Tartto, Vanemuise Concert Hall** järjestäjä Eesti KontsertTi 11.10. Valmiera, Cultural CentreKe 12.10. Madona, Cultural CentreTo 13.10. Daugavpils, Theatre of UnityPe 14.10. Lielvarde, Cultural CentreLatvian konsertit järjestetään yhteistyössä Latvian Ranskan Instituutin kanssa.www.vapaataanet.fiwww.helsinkijazz.fi