Rumputaiteilija Mika Kallion uutuusalbumi vie kuulijansa ääniavaruuteen

1129
lukukertaa

Lyömäsoitintaitelija Mika Kallio julkaisee uuden sooloalbuminsa Gong Odyssey 17.6.2022. Albumi on konseptuaalinen teos, joka vie kuulijansa kiehtovalle matkalle äänelliseen avaruuteen. Kallio hyödyntää teoksessaan laajaa valikoimaa erilaisia lyömäsoittimia, ja erityisesti – nimensä mukaisesti – gongeja. Levyllä vierailee kosketinsoittaja Jussi Fredriksson. 

Uusi albumi jatkaa Kallion tuotteliasta uraa. Viimeisten vuosien aikana hän on ollut mukana lukuisissa kotimaisen jazzmusiikin kärkiprojekteissa kuten Mortality, Verneri Pohjola & Mika Kallio (Animal Image), ja Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri.Mika Kallio (s. 1974) kiinnostui jo nuorena poikana rummuista muun muassa Maaritin bändissä soittaneen enonsa innoittamana. Kotikaupungissa Kuopiossa aloitetut rumputunnit jatkuivat musiikin opiskeluna Joensuun Konservatoriossa vuosina 1993-1996 ja sen jälkeen Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Kallion soittoa on aina määritellyt laaja-alaisuus, kuunteleva herkkyys ja kyky saada rummut soimaan säestettävää kokoonpanoa rikastuttavalla tavalla. Hän ei ole vain komppaava settirumpali, vaan monipuolinen lyömäsoitintaiteilija.Vaikka Kallio tuntuu olevan kotonaan melkein missä jazztyylissä tahansa, eniten häntä on kuultu yhtyeissä, joiden tyylillinen koti löytyy jazzin valtavirran ulkopuolelta. Näistä hyviä esimerkkejä ovat Nuijamiehet-yhtye, Gnomus, Gourmet, laulaja Mia Simanaisen Ahava sekä Kari Ikosen Karikko-projekti. Vapaat äänet -kiertueita Kallio on tehnyt useita. Rumpalin rohkeudesta muusikkona kertovat paljon monet duo-keikat, esimerkiksi saksofonisti Mikko Innasen kanssa, mutta varsinkin Kallion ideoimat rumpalien duot, joissa on kuultu toisena jäsenenä niin Jaska Lukkarista kuin Anssi Nykästäkin.Palkintokaapissaan Kalliolla on toinen palkinto Monacon kansainvälisestä jazzsolistikilpailusta vuodelta 1999. Musiikin maisteriksi joulukuussa 2002 valmistunut rumpali on välittänyt osaamistaan eteenpäin toimimalla opettajana niin Sibelius-Akatemiassa, Pop & Jazz Konservatoriossa kuin Kuopion Konservatoriossakin.TRACKLIST:

1. Odyssey FIECL2200099
2. Sun, Speak to Me pt.1 FIECL2200100
3. Sun, Speak to Me pt.2 FIECL2200101
4. Solid Mercury FIECL2200102
5. Water, Speak to Me pt.1 FIECL2200103
6. Water, Speak to Me pt.2 feat. Jussi Fredriksson FIECL2200104

 

Kaikki säv. Mika Kallio